Pohdintaa vaaleista

Vuoden 2000 vaaleissa lopullisissa tuloksissa kannatusprosentit olivat Halosen hyväksi 51,6 ja Aho 48,4 äänestysprosentin ollessa 80,2. Nyt ollaan viimeisessä gallupissa käytännössä samoissa lukemissa, joissa kumpikin ehdokas voi olla niskan päällä virhemarginaalin puitteissa.
Muistaako kukaan, miten gallupit etenivät kohti viimeistä äänestyspäivää vuonna 2000, kuka oli edellä jne?
Niin kuin aina, vaikka nämä ovat henkilövaalit, eivät puolue, on ihmisiä oikealla ja vasemmalla jotka äänestävät ehdokastaan,teki hän sitten mitä tahansa, siksi Halosen ääniä katoaa äänestysprosentin jäädessä matalaksi ja se on etu taas Niinistölle. Hyvä kiri näillä lukemilla hänelle. Mutta toisaalta, aikaahan on vielä puolisentoista viikkoa, Niinistö voi mennä gallupissa ohi tai sitten taantua. Yksi mielestäni hyvin paha moka Haloselle oli profiloitua vasemmiston ehdokkaaksi siten, että Vasemmistoliitto liputti niin näyttävästi hänen puolestaan. Demareissa on äänestäjiä, jotka eivät voi sietää tätä ryhmää. Asiallista Kommentointia pyydän.
51301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Demarit ovat oikeasti hajanaisempia tämän asian tiimoilta kuin ulospäin näyttää. "Tannerilaiset" ovat kiristelleet hampaitaan Tarjan takia kokoajan. Veikkaan että ennen tämän skaban loppua joku Tannerilaisista tekee näyttävän irtioton Tarjan kampanjasta ja tukee Niinistöä. Hyvänä vaihtoehtona voisi olla entinen vasdem nykyinen oikdem Paavo Lipponen.

Äänestä
  • Näissä vaaleissa on kyse haluaako Suomen Kansa
    vielä seuraavat kuusi vuotta kuunnella ja katsel-
    la miten Suomen Presidenttiä mollataan melkein
    joka viikko. Viimeiset kuukaudet on on hehkutettu
    miten suurta mainosta Suomella on se, että
    Conan-Showssa irvaillaan Suomen Presidentin kustannuksella.
    Mitä hauskaa siinä on, että ensin Conan mollaa
    omaa Presidenttiä ja sen jälkeen Suomen Presidenttiä.
    Onko tosiaan niin, että jos Halonen
    on USA:n suosituimmassa talk-showssa
    naurunalaisena,niin se tuo lisääntyvää kansainvälistä arvonantoa?
    Herätkää ihmiset....missä se vitsi luuraa!!!!

    Äänestä

  • Yhdyn asiaa että kun Sak on liian yksi oikoisesti
    nimennyt Tarjan ehdokkaaksi meissä ay-ihmisissä
    on aina ajettu eläkeiän alentamista ja nyt ehdokkaamme 63v ja kuuden vuoden päästä 69v. Demarien olisi pitäny ottaa vaikka Paavo Lipponen
    ehdokkaaksi. Siksi Sauli Niinistön Taakse. Laskekaamme Tarja eläkkeelle.hän on sen ansainnu.

    Äänestä

Ai niin, laitetaan tähän vielä vaalien voittajasta ennuste. Suomen Tasavallan seuraava Presidentti on Tarja Halonen, jos äänestysprosentti on yli 77-78, mutta Sauli Niinistö valitaan Presidentiksi, mikäli se jää alle noiden lukujen. Voittaja saa myös korkeintaan 2 prosenttia enemmän ääniä. Palataan tähän vaalien jälkeen.

Äänestä

Hyvähän se on että tulee selväksi että Halonen on vasemmiston ehdokas kun hän sitä nimenomaan on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KuikkaKipponen kirjoitti:

Vuoden 2000 vaaleissa lopullisissa tuloksissa kannatusprosentit olivat Halosen hyväksi 51,6 ja Aho 48,4 äänestysprosentin ollessa 80,2. Nyt ollaan viimeisessä gallupissa käytännössä samoissa lukemissa, joissa kumpikin ehdokas voi olla niskan päällä virhemarginaalin puitteissa.
Muistaako kukaan, miten gallupit etenivät kohti viimeistä äänestyspäivää vuonna 2000, kuka oli edellä jne?
Niin kuin aina, vaikka nämä ovat henkilövaalit, eivät puolue, on ihmisiä oikealla ja vasemmalla jotka äänestävät ehdokastaan,teki hän sitten mitä tahansa, siksi Halosen ääniä katoaa äänestysprosentin jäädessä matalaksi ja se on etu taas Niinistölle. Hyvä kiri näillä lukemilla hänelle. Mutta toisaalta, aikaahan on vielä puolisentoista viikkoa, Niinistö voi mennä gallupissa ohi tai sitten taantua. Yksi mielestäni hyvin paha moka Haloselle oli profiloitua vasemmiston ehdokkaaksi siten, että Vasemmistoliitto liputti niin näyttävästi hänen puolestaan. Demareissa on äänestäjiä, jotka eivät voi sietää tätä ryhmää. Asiallista Kommentointia pyydän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu