Asuntojen ostoaikeet pysyneet ennätyskorkealla

Suomalaisten kuluttajien aikomukset hankkia omistusasunto ovat pysyneet ennätyskorkealla. Loka-joulukuussa asunnon hankkimista suunnitteli noin yhdeksän prosenttia kotitalouksista.


Tilastokeskuksen maakunnittaisen kuluttajabarometrin mukaan asuntokauppaa harkitsevien määrä oli korkein sitten 1990-luvun laman. Miltei yhtä korkealla päästiin jo viime vuoden huhti-kesäkuun kyselyssä.


Eniten ostoaikeita oli ylempien toimihenkilöiden talouksilla, joista joka kuudes suunnitteli asunnon ostoa. Myös lapsiperheet suunnittelivat asunnon ostoa useammin kuin yksin asuvat tai usean aikuisen taloudet.


Alueellisesti osto-aikeet olivat korkeimmillaan Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Muita alueita vähemmän ostosuunnitelmia oli Satakunnan ja Pohjois-Savon talouksilla.


Omistusasuntojen hankinta-aikeiden kolme vuotta jatkunut vahva kasvu säteilee myös kotitalouksien kodin hankintoihin.


Kuluttajien aikeet remontoida, sisustaa ja ostaa viihde-elektroniikkaa ylsivät myös aiempaa korkeammalle.


Tilastokeskuksen maakunnittaista kuluttajabarometria varten haastateltiin yli 4 600:aa suomalaista loka-joulukuussa.
2337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei kahteen kertaan

Äänestä
  • jälleeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kupliiko kirjoitti:

Suomalaisten kuluttajien aikomukset hankkia omistusasunto ovat pysyneet ennätyskorkealla. Loka-joulukuussa asunnon hankkimista suunnitteli noin yhdeksän prosenttia kotitalouksista.


Tilastokeskuksen maakunnittaisen kuluttajabarometrin mukaan asuntokauppaa harkitsevien määrä oli korkein sitten 1990-luvun laman. Miltei yhtä korkealla päästiin jo viime vuoden huhti-kesäkuun kyselyssä.


Eniten ostoaikeita oli ylempien toimihenkilöiden talouksilla, joista joka kuudes suunnitteli asunnon ostoa. Myös lapsiperheet suunnittelivat asunnon ostoa useammin kuin yksin asuvat tai usean aikuisen taloudet.


Alueellisesti osto-aikeet olivat korkeimmillaan Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Muita alueita vähemmän ostosuunnitelmia oli Satakunnan ja Pohjois-Savon talouksilla.


Omistusasuntojen hankinta-aikeiden kolme vuotta jatkunut vahva kasvu säteilee myös kotitalouksien kodin hankintoihin.


Kuluttajien aikeet remontoida, sisustaa ja ostaa viihde-elektroniikkaa ylsivät myös aiempaa korkeammalle.


Tilastokeskuksen maakunnittaista kuluttajabarometria varten haastateltiin yli 4 600:aa suomalaista loka-joulukuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu