AIVAN SAMA

Kunhan maamme voi hyvin kannatata huolehtia työstä omille kansalaisille ensin sitten jos tarvetta ulkomaisia tekeen työtä. Ei elintasopakolaisia enää, eikä puolivallattomia leskimiehiä. Suomi kuuluu suomalisille eikä ulkomaisille sijoittajille. Isojen yritysten sijaan pitää saada pienemmät tuottamaan ja uusien yritysten perustamiseleel rahoitusta jýväjemmareilta. Omien kansalaisten jotka todellä haluavat tehdä työtä ja opiskella niitä autettava kumpikaan näistä ei ole sen puolella. Sairasta
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


PRO-FINLAND kirjoitti:

Kunhan maamme voi hyvin kannatata huolehtia työstä omille kansalaisille ensin sitten jos tarvetta ulkomaisia tekeen työtä. Ei elintasopakolaisia enää, eikä puolivallattomia leskimiehiä. Suomi kuuluu suomalisille eikä ulkomaisille sijoittajille. Isojen yritysten sijaan pitää saada pienemmät tuottamaan ja uusien yritysten perustamiseleel rahoitusta jýväjemmareilta. Omien kansalaisten jotka todellä haluavat tehdä työtä ja opiskella niitä autettava kumpikaan näistä ei ole sen puolella. Sairasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu