Halonen ilkeä

Ilkeä kommentti Saulille tsunamista vei maton alta Tarjalta. Siitä jo näki, minkälainen ihminen hän oikeasti on. Tuollaista "lipsahdusta" ei istuvan presidentin pitäisi missään tapauksessa päästää suustaan. Halonen ei voi myöskään olla koko kansan presidentti, kuten hän itseään nimittää. Suomessa on paljon kristittyjä, ja ateisti ei voi edustaa heitä. Presidentti ehdokkaat olivat myös TV7:lla kertomassa näkemyksiään elämän arvoista, tästä ainoastaan Halonen kieltäytyi. Sauli puhui siellä elämän lahjasta ja syrjään vetäytyneiden, työttömien ja yksinäisten puolesta. Ääneni meni nro.lle 3.
11658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sauli sai suurimmat äänestysprosentit. Sielläkö on oikeat elämänarvot, siellä arvot mitataan rahalla. Minkälaista porukkaa siellä tsunamialueella oli suomesta, ne oli niitä kotka äänestää kokoomusta.

Äänestä
  • ihan tavallisia suomalaisia. Pari mun kaveriakin, ei mitään ökyrikkaita, vaan työväestöä. Kyllä nykyään matkustellaan riippumatta puolueesta. Ootko sä pöljä???

    Äänestä

  • Nämä eivät ole tietääkseni puoluevaalit, vaan henkilövaalit. Eduskuntavaalit ovat asia erikseen.

    Äänestä

  • lambo kirjoitti:

    ihan tavallisia suomalaisia. Pari mun kaveriakin, ei mitään ökyrikkaita, vaan työväestöä. Kyllä nykyään matkustellaan riippumatta puolueesta. Ootko sä pöljä???

    varaa. Olen kyllä tietoinen mitä matkat maksaa, siihen tarvitan rahaa, mutta kuten sanottu sitähän saulin äänestäjillä on, se on helppoa rikkaitten kakaroilla lennellä maailman ympäri, pappa betalar.

    Äänestä

  • juippi kirjoitti:

    varaa. Olen kyllä tietoinen mitä matkat maksaa, siihen tarvitan rahaa, mutta kuten sanottu sitähän saulin äänestäjillä on, se on helppoa rikkaitten kakaroilla lennellä maailman ympäri, pappa betalar.

    pienipalkkaisena useissa maissa. Ero on siinä moniin kanssaihmisiin, että en kuluta rahoja kaljaan tms. Vuoden tupakkarahoilla pääsee ties minne. Saati sitten kapakkalaskuilla..

    Äänestä

Lainaus: "Sauli puhui siellä elämän lahjasta ja syrjään vetäytyneiden, työttömien ja yksinäisten puolesta."

Itse olen ollut työtön,työskennellyt työttö-myyden kimpussa. Olen myös mukana toiminnassa, jotka sivuavat noita muita mainitsemiasi asioita.

Olen törmännyt useisiin politiikoihin, niin vasemmalta kuin oikealta laidalta. En väitä ,että vasempi laita olisi hoitanut mitenkään hyvin kyseisiä asioita, mutta yksi asia on tullut selväksi kokoomus, kokoomuslaiset ovat kateellisia köyhille. Auttako esim. työtöntä se että Niinistö puhuu työttömistä. Tällä saralla puhetta riittää, tekojakin tarvittaisiin.

Äänestä
  • demarit ovat sun työpaikkasi eteen tehneet?? Mihin perustat väitteesi kokoomuslaiset kateellisia köyhille? En itse edusta mitään puoluetta ja nytkin äänestän henkilöä, en puoluetta. Valitsen mielestäni paremman persoonan eli Niinistön.

    Äänestä

  • Niin annat Saulille mahdollisuuden näyttää, että hänen puheilleen löytyy myös katetta.
    Itse äänestin eilen ja minulle ei ollut edes vaihtoehtoa. Siis numero 3.

    Äänestä

  • xxxx kirjoitti:

    demarit ovat sun työpaikkasi eteen tehneet?? Mihin perustat väitteesi kokoomuslaiset kateellisia köyhille? En itse edusta mitään puoluetta ja nytkin äänestän henkilöä, en puoluetta. Valitsen mielestäni paremman persoonan eli Niinistön.

    Enpä ole ajatellut tuota asiaa, toisaalta olen itse hommannut itselleni työpaikat, joissa olen ollut/olen ja olen demari.
    Perusteeksi, että äänestän Halosta on sama kuin sinulla Niinistön äänestämisessä.

    Äänestä

  • Numero 3 kirjoitti:

    Niin annat Saulille mahdollisuuden näyttää, että hänen puheilleen löytyy myös katetta.
    Itse äänestin eilen ja minulle ei ollut edes vaihtoehtoa. Siis numero 3.

    sossu olen mutta saulille meitin työ porukan äänet menee varmasti varalisuusveron poisto oli halosen viiminen tikki.

    Äänestä

  • toveri kirjoitti:

    sossu olen mutta saulille meitin työ porukan äänet menee varmasti varalisuusveron poisto oli halosen viiminen tikki.

    Jos äänestäjissä on noin tietämättömiä, esim.ketkä on ollut omaisuusveroa poistamassa. Mitä sillä eduskunnala ja hallituksella on tekemistä jos tarja on hoitanut kaikki asiat. Äly hoi älä jätä. Pitäis ajatella mitä kirjoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


marion kirjoitti:

Ilkeä kommentti Saulille tsunamista vei maton alta Tarjalta. Siitä jo näki, minkälainen ihminen hän oikeasti on. Tuollaista "lipsahdusta" ei istuvan presidentin pitäisi missään tapauksessa päästää suustaan. Halonen ei voi myöskään olla koko kansan presidentti, kuten hän itseään nimittää. Suomessa on paljon kristittyjä, ja ateisti ei voi edustaa heitä. Presidentti ehdokkaat olivat myös TV7:lla kertomassa näkemyksiään elämän arvoista, tästä ainoastaan Halonen kieltäytyi. Sauli puhui siellä elämän lahjasta ja syrjään vetäytyneiden, työttömien ja yksinäisten puolesta. Ääneni meni nro.lle 3.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu