Tyttärelläni 1v5kk on ollut korvatulehdus-kierre. tänään oli aika korvalääkärille ja järkytys oli suuri kun lääkäri ehdotti toisen korvan tärykalvon puhkaisua. Vähän aikaa keskulteltuamme tulimme mieheni kanssa siihen tulokseen että korvan voi puhkaista, sillä seuraava vaihtoehto on kitarisojen leikkaus ja korvien putkitus. Itseltäni on korva puhkaistu kerran ja muistan kuinka kamalan kipeästi se kävi. Siispä kysymys kuuluu että kuinkahan yleistä tämä tärykalvon puhkaisu on tänä päivänä...itse olen luullut että sitä ei enää nykypäivänä käytetä hoitona korvatulehduksen hoitoon.
Korvan puhkaisu
6
6630
Vastaukset
- korvakierteisten äiti
Omalta lapseltani on korva puhkaistu kerran ja kokemus ei jättänyt minkäänlaisia traumoja. Riippuu varmaan tekijästäkin, että sattuuko vai ei. Meillä puhkaisun teki kokenut korvalääkäri (terveyskeskuslääkärin en olisi antanut puhkaista). Ensin hän puudutti korvat ja se oli ainoa hetki kun oletan, että kipu lapsellani oli kovempi sillä itse puhkaisusta hän ei itkenyt eikä valitellut jälkikäteen. Korvakipu hellitti heti ja antibioottikuuria jatkettiin vielä ylimääräisellä viikolla, jonka jälkeen kaikki oli hyvin korvakontrollissakin. Oma mielipiteeni on siis että menkää vaikka yksityiselle korvalääkärille, he tuntevat korvan anatomian parhaiten!!!!
- ...........
Itse en ole antanut, enkä anna puhkaista lapseni korvia. Tosin tähän vaikuttaa omat huonot kokemukseni, eikä kierre lakannut niillä puhkomisilla. Mutta tämäkin on ihan subjektiivinen mielipide, joihin todella vaikuttaa minun omat huonot kokemukseni. Putkitus helpotti, mutta korvatulehdusten kierre loppui vasta 5-luokalla. Nykyinen omalääkäri ei hänkään suosi korvien puhkomista, ja hyvä niin.
- Höpsö
Tuossa on pätkä minkä laitoin eräälle toiselle nimimerkille omista kokemuksista. Ja puhkaiseminen todellakin sattuu niin lapsena kuin aikuisena.
Ja en tiedä minkä ikäinen lapsesi on, mutta kannattaa korvien puhkaisemista välttää, koska se saattaa pahentaa altistumista uusille tulehduksille, itselleni kävi pienenä juuri näin ja tässä sen nyt näkee kun vieläkin ajoittain korva tulehtuu. Minulla on ns. liimakorva ja on ollut putketkin kummassakin korvassa ja niistäkään ei ollut hyötyä, itsestään putosivat aina pois. Nykyään kun korva tulehtuu, tosin ei enää niin tiheään kuin lapsena, niin korva puhkeaa itsestään ja märkä valuu sieltä sitten pois.- ..............(tästä ketjusta)
...kokemuksia...
Minullakin tulee vielä ajoittain (onneksi harvoin) korvatulehduksia. Putket ovat olleet kaksi kertaa ja juuri se puhkottu korvani on liimakorva. Osaa äänistä en kuule enää lainkaan oikealla korvallani.
Ja todellakin, korvani puhkesi itsestään viimeisellä kerralla, kun oli korvatulehdus ja se helpotti heti, kuului vain suhahdus ja kaikki kipu loppui siihen. Mutta se imeminen puhkaistaessa on todellakin muisto, jota en halua kokea enää kertaakaan. Se sattuu huomattavasti enemmän :/ - Täti
..............(tästä ketjusta) kirjoitti:
...kokemuksia...
Minullakin tulee vielä ajoittain (onneksi harvoin) korvatulehduksia. Putket ovat olleet kaksi kertaa ja juuri se puhkottu korvani on liimakorva. Osaa äänistä en kuule enää lainkaan oikealla korvallani.
Ja todellakin, korvani puhkesi itsestään viimeisellä kerralla, kun oli korvatulehdus ja se helpotti heti, kuului vain suhahdus ja kaikki kipu loppui siihen. Mutta se imeminen puhkaistaessa on todellakin muisto, jota en halua kokea enää kertaakaan. Se sattuu huomattavasti enemmän :/Meillä vauva oli 9 kuukautta, kun toinen korva puhkaistiin. Kai se sattui, kun poika huusi, mutta sen jälkeen ei ole ollut yhtään korvatulehdusta, ja nyt poika on kohta 17-vuotias. Noin vuoden ikäinen ei muista tuollaisesta tapahtumasta mitään, eikä mitään kammoa jää. Toinen juttu on tietenkin se, jos sama joudutaan toistamaan useaan kertaan.Meillä ainakin auttoi, ja sehän on pääasia.
- ...
Korvan puhkaisusta on nyt noin viikko ja antibiootti kuuri loppui juuri. Toivon että korvatulehdus-kierre loppuu nyt tähän...ainakaan vielä tyttäreni ei ole pahemmin korvaa valittanut. Yleensä ollaan saatu hakea heti uusi kuuri kun vanha on loppunut. Tuntuu pahalta syöttää lapselle koko ajan antibiootteja, kaippa seuraavaksi kokeillaan risojen leikkausta ja korvien putkitusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2127480- 582933
- 1922343
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101753Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1651712Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201396- 751251
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271155Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029