Kannatan kovasti Niinistöä nimen omaan Suomen etujen takia. Ei ole puoluekannasta kysymys. Olen tainut viimeisellä kieroksella äänestää aikaisemmin Ahtisaarta ja Ahoa joten isoimmat puolueet on käyty läpi. En kuitenkaan pidä Halosta kovinkaan rehtinä. Hän kulkee kyllä toreilla lippalakissa ja yrittää näyttää tavallisen kansan ystävältä, jotta saisi ääniä, mutta totuus on toinen. Hän ei todellisuudessa ole ajanut pienen kansan etua eikä myöskään Suomen etua vaan lähinnä omaansa. Viittaan hänen YK:n puheeseensa missä hän moitti Yhdysvaltojen toimet kansainvälisen lain vastaisiksi ja asettui näin puolustamaan YK:n roolia. Useimmat muut maat kuitenkin eivät tällaista lausuneet vaikka saattoivatkin olla tätä mieltä. Maat ymmärsivät vaikean tilanteen eivätkä halunneet vaarantaa suhteitaan Yhdysvaltoihin ja ne toimivat diplomaattisesti omien etujensa mukaisesti. Mutta ei Suomi ja miksi? Koska Halonen nostaa YK-profiiliaan oman jatkouransa takia. Esimerkkejä löytyisi paljon lisää enkä ole huomannut että Tarja olisi hyödyttänyt Suomea mitenkään. haluan hänet, hänen kissansa ja puudelinsa(Ara) pois linnasta ja äkkiä.
Tuntuu oman eun ajolta?
Vandaali
0100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.