Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

raastupa

Joskus 70 luvulla vanhempi pariskunta joutu raastupaan nakuilun vuoksi.Siitä oli juttua HYMY lehdessä.Taustalla tais olla kyllä muutakin naapurikinaa.Oisko tiatoo mistä oikeen oli kyse?Kuinka raastuvassa lopulta kävi?Itselläni ei muisti ulotu niin kauas,olin niin nuorikin----.Nykyäänhän meno on toinen.Kesäsuomi=nudistileiri.
81471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei pariskunta varsinaisesti nakuilusta syytettä saanut, vaan muusta häirinnästä. Olivat ensin oikein mukavia, mutta naapurissa ollessaan kerran aloittivat yht´äkkiä isäntäväen solvaamisen. Sen jälkeen tekivät kaikkea häiritsevää, mm. ryytimaallaan duunatessaan, josta oli näkyvyys naapuriin, pyllistelivät nakuina naapuriin päin. Niitä muita heidän tekosiaan en minäkään muista.

Äänestä
  • Odotellaan lisää vastauksia.Kiitän ja kunnioitan.

    Äänestä

jossa vanhempi pariskunta harrasti nakuilua puutarhassaan aivan tosikkomaisen tyypin naapurissa. Sitten tämä naapuri valokuvasi nakupariskuntaa ja laittoi kuvan Nykyposti-lehteen. Naapuri väitti, että hänellä on ollut valotushetkestä asti tekijänoikeudet kuviinsa, samoin kuin julkaisuoikeudetkin, ja kaiken lisäksi naapurien valokuvaaminen alastomana oli osa hänen journalistista sananvapauttaan ja ilmaisuoikeuttaan, vaikka ei hän mikään journalisti tai valokuvaaja ollutkaan saati sitten saanut valokuvaamiseen lupaa malleilta. Nakupariskunnan olisi hänen mukaansa pitänyt vain kirjallisella sopimuksella kieltää kuvien julkaiseminen, mitä he eivät olleet tehneet.
Raastuvan oikeus kuitenkin tuomitsi luvatta valokuvanneen naapurin päiväsakkoihin, vahingonkorvauksiin ja lisäksi rikosväline eli kamera takavarioitiin valtiolle.
Kauan tästä jutusta on, mutta sitä voisi ehkä etsiä googlella käyttämällä sopivia hakusanoja kuten Nykyposti-lehti, naapurit nakuna kasvimaalla, rikosoikeuskäynti salakuvaajaa vastaan, amatöörivalokuvaajan ihmisoikeuksien loukkaus ryytimaalla.

Äänestä
  • Kuvan julkaisemisessa sillä pikkuseikalla, onko valokuvan ottaja harrastelija, täystumpelo kameran löytänyt tollo, vai ammattikuvaaja tai toimittja tai taivaanrannanmaalari ei ole mitään tekemistä kuvan julkaisuoikeuksien kanssa. Vain täytollo kuvittelee, että kuvaajan status vaikuttaisi jotenkin kuvan julkaisuoikeuksiin.

    Tuossa naapuria häiritsevässä nudismikanteessa oli takana paljon muuta, kuin toisten pyllistelyt pihamaalla. Nämä ihmiset olivat ihan tavallisia, toisiinsa kyrpiintyneitä naapuruksia, jotka keksivät koko ajan uusia keinoja kiusata naapureitaan. Heistä saa vieläkin lukea Aku Ankasta, kun Aku "kilpailee naapurinsa "Tulpun" kanssa....

    Äänestä

  • mitään merkitystä kirjoitti:

    Kuvan julkaisemisessa sillä pikkuseikalla, onko valokuvan ottaja harrastelija, täystumpelo kameran löytänyt tollo, vai ammattikuvaaja tai toimittja tai taivaanrannanmaalari ei ole mitään tekemistä kuvan julkaisuoikeuksien kanssa. Vain täytollo kuvittelee, että kuvaajan status vaikuttaisi jotenkin kuvan julkaisuoikeuksiin.

    Tuossa naapuria häiritsevässä nudismikanteessa oli takana paljon muuta, kuin toisten pyllistelyt pihamaalla. Nämä ihmiset olivat ihan tavallisia, toisiinsa kyrpiintyneitä naapuruksia, jotka keksivät koko ajan uusia keinoja kiusata naapureitaan. Heistä saa vieläkin lukea Aku Ankasta, kun Aku "kilpailee naapurinsa "Tulpun" kanssa....

    Ai noin se meni!Ootte kyllä muistihirmuja.Vieläkin voi kertoa lisää.KIITOS.

    Äänestä

  • möhkö säkille kirjoitti:

    Ai noin se meni!Ootte kyllä muistihirmuja.Vieläkin voi kertoa lisää.KIITOS.

    Paskunta oli 60v. Kulkivat alasti mökillään, suht. tiiviisti rakennetussa ympäristössään. Pitivät kovaa meteliä, haukkuivat naapureita jne. Pyllistelivät ja räpäläsivät vehkeitään naapureille näyttäen...
    Äijä seisoi laiturilla ja huuteli mm:" Onkos se kiva katsella vanhan miehen kullia? Ja munia?" Vaimonsa - ei erityisen seksikäskään - levitteli itseään aidan vieressä, pyllisteli naapureille jne.
    Hymy teki siitä jutun ja nuo uhkasivat haastaa Hymyn oikeuteen, mutta ei siitä mitään lopuksi tullut. Taitaa se pariskunta olla ja manan majoilla...

    Äänestä

  • Muistihirviö kirjoitti:

    Kiitokset.

    Mutta kuten tiedetään Kalevi on kuollut ja Tuula hylännyt naturismin. terv "omainen"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

möhkö säkille kirjoitti:

Joskus 70 luvulla vanhempi pariskunta joutu raastupaan nakuilun vuoksi.Siitä oli juttua HYMY lehdessä.Taustalla tais olla kyllä muutakin naapurikinaa.Oisko tiatoo mistä oikeen oli kyse?Kuinka raastuvassa lopulta kävi?Itselläni ei muisti ulotu niin kauas,olin niin nuorikin----.Nykyäänhän meno on toinen.Kesäsuomi=nudistileiri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu