Heti ensitöikseen, kun Suomeen saadaan oikeistolainen presidentti ja oikeistohallitus, Stasilistat pitää saada julkistettua. Nyt SDP:läiset käyttävät niitä omiin tarkoitusperiinsa eli pudottamaan demokraattisesti valittuja ihmisiä pois pelistä. Kuten esim. Alpo Rusi, jonka poliittiset saavutukset he torpedoivat. Ensin otsikoihin, rankat "tutkimukset" ja SYYTTÖMÄKSI TOTEAMINEN. Ei se enää siinä vaiheessa mitään auta, kun ihmisen elämä on tuhottu!! Olen varma, että suuri osa SDP:läisistä ja SAK:laisista johtohenkiöistä ovat stasi-listalla. Sossut ovat olleet niin kauan yhtäjaksoisesti johtopaikoilla, että voivat hyvin peitellä rötöksensä. Toinen suojelee toista, koska ovat tavalla tai toisella samassa sopassa. Tiesittekö, että Suomi on oikeusvaltiolistalla samalla sijalla kuin Romania. Että tallaseen menoon täytyy tulla LOPPU!Ääni Niinistölle!!!
Stasilistat
kehiin
071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.