Olen miettiny

Pitäis olla vaikka oman kerrostalon paikoitusalueella autolle sähköhydrauli rengaslukko joka aina laittetaisiin auton päälle yöksi. Ei varmasti auto lähtis kävelemään yön aikana. Sit vaan aamulla painaa napista niin ne lukot laskeutuisi alas.

Olen kehitellyt polkupyörälle sellaista lukollista häkkiä joka mahtuisi aivan hyvin vaikka kerrostalon pihaan. En kerro enempää tästä suunnitelmasta, mutta pyörän varastamiseksi täytyisi käyttää vähintään rälläkkää tai polttopilliä. Näin joka kesäinen riesa pyörävarkaudet vähentyisivät huomattavasti.
6508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Auton taakse puomi joka lasketaan maahan kun lähdetään ajamaan. Tottakai kaikki saa rikki mutta sen jo voi rakentaa niin että se aukee potkaisemalla eikä ruuvimeisselillä eikä rautakangella jne. Tälläisellä! Voisi myös pitää vapaana sen oman ruutunsa eli se ei ole varattuna kun töistä tulee kotiin ja joku onkin ajanut sinun parkkiruutuusi.

Sähköhydraulinen, juu jos on varaa koska nekin vikaantuu ja ei toimi niin se olisi liian kallis ainakin noin yleisesti.

Jonkinlainen puomi/tolppa systeemi joka olisi hyvä. Pohtimista voi aiheuttaa se että miten talvikunnossapito hoidetaan jos parkkipaikka on täynnä tolppia.

Äänestä
  • EiEi

    Haihattelijat. Ootte ihan hakotiellä!

    Ottakaa konehuoneesta puolan ja virranjakajan välinen HV-johto taskuun, kun meette kotio.
    Ei kukaan vie autoanne enää koskaan pihasta.
    Ei koskaan.
    ei rosvolla niitä piuhoja ole kaikkia mukana.
    Koskaan.

    Eikä maksa yhtään enempää, kun nää kepulikonstit maksais, tai muutkaan.

    T.nimim. Jakoketju

    Äänestä

olen patentoinut tuon keksinnön.

Äänestä
  • teeppäs yksi malli ja laske,mitä maksaa.

    Äänestä

  • hydraulinen? kirjoitti:

    teeppäs yksi malli ja laske,mitä maksaa.

    rahoitus on hoidettu jo valtion kirtusta......

    Äänestä

  • MUMMO kirjoitti:

    rahoitus on hoidettu jo valtion kirtusta......

    Reissatkaa eurooppaa, tää lukkohomma on olemassa. Että nostetaan tolppa kadusta auton taakse. Tosin kun täällä on tota lunta....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-keksijä- kirjoitti:

Pitäis olla vaikka oman kerrostalon paikoitusalueella autolle sähköhydrauli rengaslukko joka aina laittetaisiin auton päälle yöksi. Ei varmasti auto lähtis kävelemään yön aikana. Sit vaan aamulla painaa napista niin ne lukot laskeutuisi alas.

Olen kehitellyt polkupyörälle sellaista lukollista häkkiä joka mahtuisi aivan hyvin vaikka kerrostalon pihaan. En kerro enempää tästä suunnitelmasta, mutta pyörän varastamiseksi täytyisi käyttää vähintään rälläkkää tai polttopilliä. Näin joka kesäinen riesa pyörävarkaudet vähentyisivät huomattavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu