Olen ollut SDP:n jäsen 15 vuotta ja aion olla näidenkin vaalien jälkeen. Sen sijaan äänestän sunnuntaina Sauli Niinistöä. Miksi? Siksi että Tarja Halonen on mielestäni epäonnistunut tehtävässä surkeasti. Hän on ajanut yksinomaa kehitysmaiden ihmisten etua ja unohtanut tavalliset suomalaiset. Myös miinaratkaisua pidän taitamattomana ja typeränä. Väinö Tannerin kaltaiset johtajat eivät ikinä toimisi niin lyhytnäköisesti.
Lisäksi se jatkuva kiukuttelu panee miettimään, että onko se muumimamma-höpötys täyttä roskaa.
Lisäksi se jatkuva kiukuttelu panee miettimään, että onko se muumimamma-höpötys täyttä roskaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoititkin jo olennaisen.
Kyllä meidän oikeistosiiven sosiaalidemokraattien on helpompi äänestää maltillista konservatiivia kuin vasemmistolaista Halosta.
Ensi vuonna äänestetään taas omia.
Olen ikäni äänestänyt demareita, mutta nyt saa Sauli ääneni. Olen todella pettynyt Tarjan harjoittamaan maailmansyleily-politiikkaan, jossa on unohdettu pienipalkkainen suomalainen työläinen.
Olen pienituloinen pätkätyöläinen, mutta äänestän presidenttiä, jolle arvot ovat tärkeät. Minullekin arvot ovat tärkeitä. Uskon, että tämä työväen ehdokas parhaiten turvaa etuni globalisoituvassa maailmassa.
Olen ollut myös AEK:n jäsen,mutta Saulin sanoma on pannut miettimään asioita uudelta näkökulmalta. Onko sittenkään järkeä ajaa jääräpäisesti indeksikorotusta palkoihin, jos työnantajat uhkaavat siirtää työpaikat Kiinaan? Ymmärrän kyllä yrityksiä; heidän on maksettava voittoja osakkeenomistajille.
Useimmilla yrityksillä on tosin arvoihinsa kirjattu erikseen "yhteiskunnallinen vastuu". Ajettelin ennen, että se olisi ristiriidassa osakkeenomistajien edun suhteen; kuinka yritys voisi tuottaa suurempaa voittoa yhteiskunnalle, jos sen täytyy pyrkiä tuottamaan maksimaalista voittoa osakkeenomistajille.
Nyt olen kuitenkin ajatellut asiaa suuremmassa mittakaavassa. Osakkeen omistajien ja minun etuni ovat yhteneväiset; minä teen työtä pienemmällä palkalla ja osakkeen omistajat saavat yritykseltä suurempaa osinkoa.
Okei...olihan siinä hiukan sarkasmia, mutta perusasia kuitenkin. Siksi siis ääneni Niinistölle. Toivottavasti sinunki.