Matti teki

keskustalle jää tässä pelissä sitten mustapekka kouraan. Kepun johdon avustuksella siivitetään kokoomuksen kannatus pitkäksi aikaa 22-23%. Ja ne prosentit ovat kepun oikeistosiiven kannattajilta siirtyneet kokoomukselle todennäköisesti myös seuraaviin eduskuntavaaleihin asti.

Äänestin Mattia ensimmäisellä kierroksella, mutta nyt tuntuu ettei hänestä ole oikeasti puoluejohtajaksi. Sen verran pitäisi puoluejohtajassa olla visionääriä, että osaa ennakoida siirtojensa seurauksia useamman vuoden aikataululla.

Äänestän Halosta, jotta kokoomus ei saisi omaa presidenttiä ja yhä suurempaa otetta porvarien puoluekentästä. Saulin valinta presidentin vaaleissa tietäisi varmuudella kokoomuksen nousua Suomen suurimmaksi porvaripuolueeksi ja keskustan pitkää korpivaellusta oppositiossa.

Keskustajohdon strateginen tyhmyys ällistyttää. Semminkin kun vaalin ensimmäisellä kierroksella Tarjan ja Matin ulkopoliittiset näkemykset olivat paljon lähempänä toisiaan kuin Matin ja Saulin.

Nyt Sauli haukkuu joka lähetyksessä hallituksen tekemiä linjauksia etenkin ulkopolitiikkassa ja keskustajohto nyökyttelee vieressä.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sen uskon, että äänestät Halosta. Kaikki muu onkin Halosen taustaryhmän omaa propagandaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmästi kirjoitti:

keskustalle jää tässä pelissä sitten mustapekka kouraan. Kepun johdon avustuksella siivitetään kokoomuksen kannatus pitkäksi aikaa 22-23%. Ja ne prosentit ovat kepun oikeistosiiven kannattajilta siirtyneet kokoomukselle todennäköisesti myös seuraaviin eduskuntavaaleihin asti.

Äänestin Mattia ensimmäisellä kierroksella, mutta nyt tuntuu ettei hänestä ole oikeasti puoluejohtajaksi. Sen verran pitäisi puoluejohtajassa olla visionääriä, että osaa ennakoida siirtojensa seurauksia useamman vuoden aikataululla.

Äänestän Halosta, jotta kokoomus ei saisi omaa presidenttiä ja yhä suurempaa otetta porvarien puoluekentästä. Saulin valinta presidentin vaaleissa tietäisi varmuudella kokoomuksen nousua Suomen suurimmaksi porvaripuolueeksi ja keskustan pitkää korpivaellusta oppositiossa.

Keskustajohdon strateginen tyhmyys ällistyttää. Semminkin kun vaalin ensimmäisellä kierroksella Tarjan ja Matin ulkopoliittiset näkemykset olivat paljon lähempänä toisiaan kuin Matin ja Saulin.

Nyt Sauli haukkuu joka lähetyksessä hallituksen tekemiä linjauksia etenkin ulkopolitiikkassa ja keskustajohto nyökyttelee vieressä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu