Halonen ja ihmisoikeus

Halonen ja ihmisoikeudet "mitä ne on"?
Kirjoittanut: konklaavi 20.1.2006 klo 11.04


Toistuvasti puhutaan kuinka Halonen on puuttunut ihmisoikeuksiin ulkomailla, mutta kuinkas on oman maan asiat.
Presidentti Haloselta on toistuvasti pyydetty tietoja niin sanotusta Koivisto konklaavista ja niihin liittyvistä asia papereista, mutta mitä teki Halonen julisti aineiston ikuisiksi ajoiksi salaiseksi.
Asia kirjoista käy selville kuinka 6.5.1992 presidentti Koivisto järjesti oikeuspoliittisen tilaisuuden, jota koivisto konklaaviksi kutsutaan. Tässä tilaisuudessa presidentti Koivisto käskytti, miten tuomareiden piti asettua pankkien puolelle velallista vastaan oli tilanne mikä hyvänsä, elikkä Koivisto poisti periaatteessa laista pykälän velan antajan vastuu täysin oma valtaisesti.
Herää kysymys miksi Halonen haluaa suojella Koivistoa tässä tilanteessa, vaikka olihan Halonen tuona aikana oikeus ministeri ja mitä luultavimmin myös mukana tässä päätöksen teossa.
Joten tämän päätöksen mukaan Halonen on loukannut n.300 000 suomalaisen ihmisoikeuksia suoranaisesti ja varmaan puolet kansasta on saanut tästä kärsiä.
on kaunista puhua "kuinka olen ottanut ihmis oikeudet valtio virailulla puheeksi".
eiköhän kuitenki olisi tärkeää hoitaa oman maan ihmisoikeus asiat kuntoon ennen kuin puuttuu toisten tekemisiin, nimittäin kunhan tämä asia tulee julki menee Suomen puhumisilta pohja maailmalla pitkäksi aikaa.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


konklaavi kirjoitti:

Halonen ja ihmisoikeudet "mitä ne on"?
Kirjoittanut: konklaavi 20.1.2006 klo 11.04


Toistuvasti puhutaan kuinka Halonen on puuttunut ihmisoikeuksiin ulkomailla, mutta kuinkas on oman maan asiat.
Presidentti Haloselta on toistuvasti pyydetty tietoja niin sanotusta Koivisto konklaavista ja niihin liittyvistä asia papereista, mutta mitä teki Halonen julisti aineiston ikuisiksi ajoiksi salaiseksi.
Asia kirjoista käy selville kuinka 6.5.1992 presidentti Koivisto järjesti oikeuspoliittisen tilaisuuden, jota koivisto konklaaviksi kutsutaan. Tässä tilaisuudessa presidentti Koivisto käskytti, miten tuomareiden piti asettua pankkien puolelle velallista vastaan oli tilanne mikä hyvänsä, elikkä Koivisto poisti periaatteessa laista pykälän velan antajan vastuu täysin oma valtaisesti.
Herää kysymys miksi Halonen haluaa suojella Koivistoa tässä tilanteessa, vaikka olihan Halonen tuona aikana oikeus ministeri ja mitä luultavimmin myös mukana tässä päätöksen teossa.
Joten tämän päätöksen mukaan Halonen on loukannut n.300 000 suomalaisen ihmisoikeuksia suoranaisesti ja varmaan puolet kansasta on saanut tästä kärsiä.
on kaunista puhua "kuinka olen ottanut ihmis oikeudet valtio virailulla puheeksi".
eiköhän kuitenki olisi tärkeää hoitaa oman maan ihmisoikeus asiat kuntoon ennen kuin puuttuu toisten tekemisiin, nimittäin kunhan tämä asia tulee julki menee Suomen puhumisilta pohja maailmalla pitkäksi aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu