Kalliomäen mielivalta vie ääniä Haloselta

Selvää on että tämä sosdem- ministeriön mielivaltainen toiminta yksityskoulujen lupa-asiassa vie ääniä Haloselta. Näin olen kuullut jo useammalta taholta. Näin ihmiset yhdistelevät asioita ja ihan ymmärrettävää sillä sosdem -arvomaailma tulee tässä esiin kaikessa kylmyydessään.

Mitään yksityseen aloitteellisuuteen tai varsinkaan kristillisyyteen perustuvaa sellaista ei hyväksytä. Erityisen pöyristyttävää ja pelottavaa on se, että nyt esitetään, etti kahdelle toiminnassa olevalle koululle, Keravan ja Kuopion kristilliselle koululle myönnettäisi jatkoa nykyisen määräaikaisen luvan loppuessa. Siis valtio on antanut opetusluvan mutta sitten yhtäkkiä ilman että koulujen toiminnassa olisi jotain moitittavaa viedään lupa pois. Tässä mielivaltaisuudessa on jotain pahimmista diktatuureista muistuttavaa kylmyyttä. Tämä vie uskoa ainakin sosiaalidemokraattien oikeamielisyyteen hallinnossa. On todellakin niin että viimeistään seuraavien vaalien jälkeen sosdemit on saatava pois opetusministeriötä ja mielellään muiltakin palleilta.

Vetoaminen opetussuunnitelmaan on naurettavaa, sillä juuri sellaisella opetussuunnitelmalla luvat aikanaan on saatu ja maailmankatsomuskouluilla on laillinen oikeus sisällyttää oppiainekseen myös katsomuksellista ainesta, kuten perustuslakivaliokunta vuonna 2002 on mietinnössään todennut. Eli syy on vain poliittinen, mutta tälle linjalle tulee varmasi loppu, kun kaikki näkevät sen takan olevan piittaamattomuuden kansalaisten perusoikeuksista.
1104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luulen,että Kalliomäki pyrkii estämään koulujärjestelmän tulon vähitellen niin sekavaksi,ettei se ole enää hallittavissa kuten esim.Ranskassa ja Englannissa. Eikö kristilliset järjestöt ja seurakunnat voisi järjestää koulutyön ulkopuolisia kerhoja halujensa mukaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JSP kirjoitti:

Selvää on että tämä sosdem- ministeriön mielivaltainen toiminta yksityskoulujen lupa-asiassa vie ääniä Haloselta. Näin olen kuullut jo useammalta taholta. Näin ihmiset yhdistelevät asioita ja ihan ymmärrettävää sillä sosdem -arvomaailma tulee tässä esiin kaikessa kylmyydessään.

Mitään yksityseen aloitteellisuuteen tai varsinkaan kristillisyyteen perustuvaa sellaista ei hyväksytä. Erityisen pöyristyttävää ja pelottavaa on se, että nyt esitetään, etti kahdelle toiminnassa olevalle koululle, Keravan ja Kuopion kristilliselle koululle myönnettäisi jatkoa nykyisen määräaikaisen luvan loppuessa. Siis valtio on antanut opetusluvan mutta sitten yhtäkkiä ilman että koulujen toiminnassa olisi jotain moitittavaa viedään lupa pois. Tässä mielivaltaisuudessa on jotain pahimmista diktatuureista muistuttavaa kylmyyttä. Tämä vie uskoa ainakin sosiaalidemokraattien oikeamielisyyteen hallinnossa. On todellakin niin että viimeistään seuraavien vaalien jälkeen sosdemit on saatava pois opetusministeriötä ja mielellään muiltakin palleilta.

Vetoaminen opetussuunnitelmaan on naurettavaa, sillä juuri sellaisella opetussuunnitelmalla luvat aikanaan on saatu ja maailmankatsomuskouluilla on laillinen oikeus sisällyttää oppiainekseen myös katsomuksellista ainesta, kuten perustuslakivaliokunta vuonna 2002 on mietinnössään todennut. Eli syy on vain poliittinen, mutta tälle linjalle tulee varmasi loppu, kun kaikki näkevät sen takan olevan piittaamattomuuden kansalaisten perusoikeuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu