Mitä A Studiossa sanottiin

Vadim Zagladinin muistiosta 1986

"Kansanedustajat eivät jaa sitä käsitystä
suomettumisesta, joka on yleinen
lännessä. Liikanen sanoi, että Suomen
kannalta suomettuminen tarkoittaa
todellisen kansallisen itsenäisyyden
turvaamista".

"Erikseen nostettiin tarve tehdä jotain
läntisten joukkoviestimien toiminnan
neutraloimiseksi. Niiden toiminta on
Liikasen mukaan yhä vaarallisempaa niin
poliittisesti kuin moraalisestikin. Liikasta ja
muita kansanedustajia kiinnosti se,
eikö Neuvostoliitto voisi aktivoida omien
joukkoviestimiensä, ennen kaikkea
television, toimintaa Euroopassa."

"Koivisto aikoo ryhtyä toimenpiteisiin
presidenttiehdokkuutta valmistelevan
ulkoministeri Väyrysen suitsemiseksi, kuten
tiedetään. Ministerin tulee olla
ulkopolitiikassa presidentin uskollinen
apulainen, mutta todellisuudessa hän on
livennyt tästä roolista monissa tapauksissa,
mikä tullaan kaikella vakavuudella
hänelle osoittamaan."

"Liikanen tekee erinomaisen vaikutuksen,
avomielinen, erityisesti kahdenkeskisissä
keskusteluissa, suhtautuu meihin hyvin,
taipuvainen antamaan luottamuksellista
tietoa."

Sorsasta muuten ohjelmassa:

(K. Copca)

"Korkeassa asemassa oleva henkilö ei
ollut koskaan agentti vaan hänen
kanssaan tehtiin luottamuksellista yhteistyötä.
Tämä on kuitenkin yksiselitteinen avainlause,
jonka perusteella tiedämme että hän teki
yhteistyötä."

"Minkään muun länsipoliitikon merkkipäiviä
ei käsitelty keskuskomitessa."
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


Pelkkä Demokraatti kirjoitti:

Vadim Zagladinin muistiosta 1986

"Kansanedustajat eivät jaa sitä käsitystä
suomettumisesta, joka on yleinen
lännessä. Liikanen sanoi, että Suomen
kannalta suomettuminen tarkoittaa
todellisen kansallisen itsenäisyyden
turvaamista".

"Erikseen nostettiin tarve tehdä jotain
läntisten joukkoviestimien toiminnan
neutraloimiseksi. Niiden toiminta on
Liikasen mukaan yhä vaarallisempaa niin
poliittisesti kuin moraalisestikin. Liikasta ja
muita kansanedustajia kiinnosti se,
eikö Neuvostoliitto voisi aktivoida omien
joukkoviestimiensä, ennen kaikkea
television, toimintaa Euroopassa."

"Koivisto aikoo ryhtyä toimenpiteisiin
presidenttiehdokkuutta valmistelevan
ulkoministeri Väyrysen suitsemiseksi, kuten
tiedetään. Ministerin tulee olla
ulkopolitiikassa presidentin uskollinen
apulainen, mutta todellisuudessa hän on
livennyt tästä roolista monissa tapauksissa,
mikä tullaan kaikella vakavuudella
hänelle osoittamaan."

"Liikanen tekee erinomaisen vaikutuksen,
avomielinen, erityisesti kahdenkeskisissä
keskusteluissa, suhtautuu meihin hyvin,
taipuvainen antamaan luottamuksellista
tietoa."

Sorsasta muuten ohjelmassa:

(K. Copca)

"Korkeassa asemassa oleva henkilö ei
ollut koskaan agentti vaan hänen
kanssaan tehtiin luottamuksellista yhteistyötä.
Tämä on kuitenkin yksiselitteinen avainlause,
jonka perusteella tiedämme että hän teki
yhteistyötä."

"Minkään muun länsipoliitikon merkkipäiviä
ei käsitelty keskuskomitessa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu