Halosen päätöksellä ikuisia salaisuuksia
Vastahan näitä sivuilla käsiteltiin, niin että äänestämään !!!
Täältähän se löytyi:
Halosen salaamispäätös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen 14.12.2005
Kirjoittanut: Koiviston Konklaavi 20.12.2005 klo 02.32
Presidentti Tarja Halosen salaamispäätös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn 14.12.2005. Moni tavallinen kansalainen ihmettelee, miksi koko kansan presidentin pitää peitellä edeltäjänsä tekemisiä.
Paljon julkisuutta saaneen, mutta edelleen salassa olevan presidentti Mauno Koiviston 6.5.1992 järjestämän oikeuspoliittisen tilaisuuden, joka kansan suussa tunnetaan niin sanottuna Koiviston Konklaavina, aineiston julkistamista haetaan nyt Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeeen jätetyn hakemuksen perusteella. Presidentti Tarja Halonen on presidentti Koiviston puolesta julistanut aineiston salaiseksi ja määrännyt, ettei hänen toisen presidentin puolesta tekemästä päätöksestä voi hakea muutosta. Presidentti Koivisto toimi vielä vuonna 1992 virkavastuulla.
Kyseiseen seminaariin kulminoituu hovioikeuksien ja korkeimpien oikeuksien toiminta. Tilaisuudesta käytettävissä olevien tietojen mukaan presidentti Koivisto käskytti kyseisessä tilaisuudessa, miten tuomareiden piti asettua pankkien puolelle valallisia vastaan.
Tuntuu käsittämättömältä, että Presidentti Halonen 2000-luvulla julisti Presidentinlinnassa säilytettävänä olevan aineiston ikuisiksi ajoiksi salaiseksi. Ehkä Halosella on oman aseman osalta puolustettavaa, onhan hän toiminut oikeusministerinä. Monia velallisia kiinnostaa, mitä tuolloin toukokuussa 1992 sovittiin presidentin ja oikeusoppineiden kesken.
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on vastaanottanut 9.12.2005 Erkki Ahon selvityksen Ylivieskan käräjäoikeuden istunnosta ja siitä todistusaineistosta, mitä Ylivieskan käräjäoikeus ei hyväksynyt todistusaineistoksi 14.11.2005 oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttamiseksi. Tällä aineistolla Aho pyrkii todistamaan, että Ylivieskan käräjäoikeudenistunto ei täytänyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteereitä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen joulukuun alussa toimitettuun aineistoon sisältyy Koiviston konklaavin lisäksi SSP-sopimus, Aktiv-Hansa-kauppa, PR-talojen konkurssivyyhti sekä Suomen Natura ja ennen kaikkea syyttäjän esteellisyyttä koskevaa aineistoa sekä lisäksi Ylivieskan poliisin toimintaa koskeva aineistoa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Käytännössä päätös - jota ei tarvitse edes tuntea - on merkinnyt sitä että:
- yksityiset asianosaiset ovat hävinneet puhtaasti luvuin (0 - 100) pankkia vastaan nostamansa kanteet, vaikka kuinka olisivat väryyttä kärsineet petollisten luotottajien ansiosta (houkuteltu lainanottoon olemattomin tai ei ollenkaan vakuuksia, suoranaisesti huijaten mm. takauksiin "ei mitään riskiä", SF-lainojen muutokset Euro-lainoiksi ym. ym. pankkien houkuttelemina.
Ja pankkien kanteet on mennet kaikki läpi vaikka asianosaiset olisivat kaiken järjen mukaan ollet syyttömiä