oon kyllä ite työtön ja kannatan edelleen vasemmistoliittoa mutta silti näissä vaaleissa kun on kyse presidentistä äänestän saulia. tuntuu että tarjahalonen on mennyt liian pitkälle neukun jutuissaan. liika on liikaa ei saa pettäää maataan. eduskuntavaaleissa sitten muutan kantani. olen silti sak jäsen.
ite työtön..
tomppa
4204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"tarjahalonen on mennyt liian pitkälle neukun jutuissaan"
Esimerkki?
1. Maamiinat kieltävä sopimus. Ei olisi pitänyt tehdä. Korvaavat sakaramiinat ovat kalliita.
2. Olisi antanut Vanhasen mennä Venäjälle. "Minulla on Putinin kutsu". Presidentin virka ei ole turismia. Sanottiin Bushista mitä pahaa tahansa hän hooiti Texasinn kuvernöörin viran mallikkaasti. Keskittyi töihin ja vieraili vain Meksikossa.
3. Tsetsennian sota pitäisi tuomita julkisesti. Venäläiset joita olen tavannut eivät kannata tätä sotaa.
4. On hangoitellut Nato-yhteistyötä vastaan minkä on kerennyt. Puolustusvoimat tästä kärsineet. Olin paikalla näkemässä - siis en sotakorkeakoulussa - kun pääesikunnan koulutustilaisuus oli. Kenraali- ja everstitason miehiä paikalla. Ei ketään Naton edustajaa. VOI SURKEUS.
5. Kuulin - mutkan kautta - kun ye-upseerit skoolasivat tasavallan presidentille tuli tarkentava lisäys - siis instituutiolle ei henkilölle.
6. Meni Stalinin voiton muistotilaisuuteen Moskovaan, johon Viron presidentti ei mennyt.
7. Ei mennyt sotaveteraanien muistotilaisuuteen vaan mieluummin Chileen. Nykyistä Chilen presidenttiä ei edes tunne. Oli vain kallis turistimatka. Chilen paljon edustavampi ja älykkäämpi naispresidentti ei vastaavassa tilanteessa olisi tullut Suomeen - vaikka onkin vasemmistolainen. Hänellä olisi ollut korkeampi moraali.
8. Ei ole Saksan paljon edustavammalta ja älykkäämmältä naisliittokanslerilta pyydellyt anteeksi Suomen DDR:n tunnustamista ensimmäisenä lännsimaana.
Joku voi jatkaa ... en jaksa muistella enempää.
nyt niin tyhmiä olla, ett´emme erottaisi "palkka-
soturia"! Paljonko saat / viesti??
vom
Kyllä ne palkkasoturit löytyy Halosen riveistä. Eilen lähti (Halosen)kampanjaporukoille viesti ottaa osaa keskustelupalstoille. Viesti sisälsi myös osoitteet kaikille Suomen keskustelupalstoille.
Eli missä niitä palkkasotureita olikaan???