En kaarra oikealle enkä vasemmalle, eivätkä Presidentinvaalit saisi olla puoluevaalit.
Haluan Presidentikseni edelleen Tarja Halosen, en Sauli Niinistöä. Sauli Niinistö on hyvä ja fiksu mies monissa asioissa ja toivon hänen pysyvän työväkiläisenä työssä joka hänelle sopii. Presidentiksi en häntä halua.
Minä ajattelen pienen ihmisen asiaa: opiskelijoita, kotiäitejä, työttömiä sekä terveydenhuoltoasioita, pakolaispolitiikkaa, kehitysmaiden auttamista. En halua kuulua Natoon, enkä olla Euroopankaan poljettavana. Haluan olla ensijassa suomalainen, sitten eurooppalainen. EU:ssa ollaan ja se olkoon ihan OK.
Minä haluan kuulla tasa-arvon äänen, en raportteja osakkeista, optioista, yritysvoitoista ja tappioista. Valtionvarainministeri ja työmisteri hoitakoon työnsä (ja työmarkkinatukiuudistuksen -06 sekä työvoiman palvelukeskusten -05 myötä työttömyysasioihin on tehty parannuksia).
Uuden presidentin sisäänajo kestää sen verran kauan, että kannattaako se edes missään vaiheessa. Suhteet täytyy uudelleensolmia, asiat opetella... Ei Saulikaan pysty estämään Nokian maastamuuttoa. Kaikki yritykset poistuvat suomalaisomistuksesta ja koska Presidentille kuuluu ulkopolitiikka, hän voi vaikuttaa asiaan vain hyvin pienellä siivullaan. Kansanedustajiin ja hallitukseen näissä asioissa pitää vaikuttaa.
Sauli Niinistö lupaa liikoja, enkä minä luota häneen. Presidentin valta ei riitä juuri mihinkään, siksi tarvitsemme henkilön joka hoitaa hommansa eikä jorise turhia. Tarja Halonen tietää realiteetit, Sauli Niinistö ratsastaa kunnianhimoisilla mutta tyhjillä lupauksilla.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä että edes sinä ajattelet pienen ihmisen asiaa, Halonen ei sitä nimittäin tee...
Tarja ajattelee pientä ihmistä enemmän kuin Sauli. Saulin kampanja on ollut todella hyvä, mutta ei se Saulia lähemmän suomalaisia tuo. Saulin kaudella puhuttaisiin luvuista ja prosenteista...eivätkä ne koskisi korotuksia tuissa pienille vaan helpotuksissa isoille.
Halosta on nyt nähty 6 vuotta. Miten voit tietää että Niinistö ei pysty siihen mihin lupaa samassa ajassa? Minusta aika hyvin kerrottu hänen sivuillaan miten tämä tapahtuu.
Ei ole järkeä olla äänestämättä Niinistöä ainoastaan sen takia että Halonen on ollut kehno Presidentti joka ei ole saanut suuria muutoksia liikkeelle.
NATO kysymyksestä ei Presidentti päätä itse, halusit sinne tai et, aivan sama ketä äänestät, tulos on sama.
Suhteet Saulilla on jo nyt lähes samalla tasolla kuin pressalla, muutaman kuukauden jälkeen jo paremmalla tasolla.
Nyt perustelusi tässä ontuu pahasti.
Väitän että Halosen arvostus euroopassa, eikä erityisesti amerikassa, ole korkeaa luokkaa.
Ei riitä että tuntee ihmisiä, on oltava arvokkuutta ja uskottavuutta, jotta suomalaisten asiat tulee huomioitua.
Mitähä Sauli on lupaillut sellaista, joka
noin pistää ihmisen sekopääksi, että äänestää
Kommarien ja sossujen talutusnarussa olevaa
"pressaksi".
lepakkoluolan pääsihteeriksi
Työskenneltyäni viisitoista vuotta mainonnan suunnittelijana olen huomannut että vaikka huonolle tuotteelle tehdään kuinka hyvä brändi se ei valitettavasti myy. Ihminen saattaa ostaa tuotetta kerran ja todeta sen kelvottomuuden. Työväen presidentti - teema on valheellinen, sen tiedämme kaikki. Toivottavasti äänestäjät eivät mene halpaan ja osta kelvollista tuotetta. Vaihtamiseen menee kuusi vuotta ja se on pitkä aika!!!!
siis: KELVOTONTA tai epäkelpoa tuotetta!!!!!!