Syön illalla mahani täyteen ja astun juuri ennen nukkumaanmenoa puntarille. Noh, nukun 12 tuntia, ja heti herättyäni astun puntarille. Näyttääkö puntari tarkalleen yhtä paljon kuin illalla? Eli onko massani pienentynyt? En ole tälläistä testiä tarkalleen kokeillut, mutta olen varmahko että painan helposti pari kiloa vähemmän aamulla kuin illalla.
Minne massa on kadonnut, jos sitä on kadonnut? Hengityksen mukanako. Ja oletetaan että on niin viileää että ei hikoilutakkaan.
Ihmisen koneisto
23
1767
Vastaukset
- Polttoaine
Jos suljetaan pois hikoilu, virtsaaminen ja ulostus, niin kuluu sitä silti koko ajan. Noin 2500 Kcal vuorokaudessa erilaisten elintoimintojen ylläpitoon ja lämmitykseen.
Nestetasapainon muutos on kuitenkin se, josta nopeimmin kiloja irtoaa. Esimerkiksi nyrkkeilijät saunassa ennen punnitusta.- miettijä
käsittääkseni massa on häviämätöntä(jos unohdetaan E=mc^2 jutut). Katoaako ainetta palamisessa? Eikö palaminen ole kemiallinen reaktio, jossa energiaa vapautuu, mutta reaktioyhtälön kummallakin puolella on sama määrä jokaista atomia?
- Jonsson.
miettijä kirjoitti:

Ihminen on aivan vastaava kuin auto. Tankkaat tankin täyteen ja ajelet ympäriinsä koko yön, niin tankki on aamulla tyhjä ja auto on ainakin käyttäämäänsä energiaa kevyempi.
Samalla tavalla jokainen elävä ihminen polttaa noin 2500 Kcal vuorokaudessa vaikka vain makaisi hiljaa paikallaan. Jos tekee lujasti työtä, nin ehkä 3500 Kcal saa menemään. Muutat tämän keskiverto sapuskaksi ja sitten lasket sen painon, niin saat selville, paljonko ihminen keviää vuorokaudessa, jos nestetasapaino pysyy samana. - miettijä
Jonsson. kirjoitti:
Ihminen on aivan vastaava kuin auto. Tankkaat tankin täyteen ja ajelet ympäriinsä koko yön, niin tankki on aamulla tyhjä ja auto on ainakin käyttäämäänsä energiaa kevyempi.
Samalla tavalla jokainen elävä ihminen polttaa noin 2500 Kcal vuorokaudessa vaikka vain makaisi hiljaa paikallaan. Jos tekee lujasti työtä, nin ehkä 3500 Kcal saa menemään. Muutat tämän keskiverto sapuskaksi ja sitten lasket sen painon, niin saat selville, paljonko ihminen keviää vuorokaudessa, jos nestetasapaino pysyy samana.Eikös kuitenkin sieltä pakoputkesta tule yhteensä 50 kg kaasua ja pikkuhiukkasia ulos, jos bensatankista kuluu 50 kg bensaa. Eli 1:1?
Ilmeisesti hiilidioksidi on ihmisen pakokaasua, joka pienentää ihmisen "massaa"? - Canopus
miettijä kirjoitti:
Eikös kuitenkin sieltä pakoputkesta tule yhteensä 50 kg kaasua ja pikkuhiukkasia ulos, jos bensatankista kuluu 50 kg bensaa. Eli 1:1?
Ilmeisesti hiilidioksidi on ihmisen pakokaasua, joka pienentää ihmisen "massaa"?No näinhän se menee. O2 ja C menee sisään ja CO2 tulee ulos. O2 molekyyli C atomi painavat hitusen enemmän kuin yksi CO2 molekyyli ja näiden massaero onkin muuttunut matkalla energiaksi E=mc^2 kaavan mukaan.
- miettijä
Canopus kirjoitti:
No näinhän se menee. O2 ja C menee sisään ja CO2 tulee ulos. O2 molekyyli C atomi painavat hitusen enemmän kuin yksi CO2 molekyyli ja näiden massaero onkin muuttunut matkalla energiaksi E=mc^2 kaavan mukaan.
tuo E=mc^2 vaikutus ole aika pieni tässä yhteydessä. Jos ihminen kuluttaa vuorokaudessa sen jonkun mainitseman 2500 Kcal = 10 467 000 J, vastaa se "massana" noin 0,0000000001163 kg = 0,0000001163 g !!!
(Valon nopeus toiseen on noin 90 000 000 000 000 000 (m/s)^2)) - miettijä
miettijä kirjoitti:
tuo E=mc^2 vaikutus ole aika pieni tässä yhteydessä. Jos ihminen kuluttaa vuorokaudessa sen jonkun mainitseman 2500 Kcal = 10 467 000 J, vastaa se "massana" noin 0,0000000001163 kg = 0,0000001163 g !!!
(Valon nopeus toiseen on noin 90 000 000 000 000 000 (m/s)^2))yön aikana massaa katoaa 200g on yön aikana tuotettu energiaa 18 000 000 000 000 000 J. Jos on nukkunut 10 tuntia ( = 36 000 s). On ihminen käynyt keskiteholla 500 GW (gigawattia), varsinainen voimalaitos siis.
En ole ajatellutkaan että kuinka pirun paljon energiaa yhdessä grammassakin ainetta on. :) - lämmöksi
Canopus kirjoitti:
No näinhän se menee. O2 ja C menee sisään ja CO2 tulee ulos. O2 molekyyli C atomi painavat hitusen enemmän kuin yksi CO2 molekyyli ja näiden massaero onkin muuttunut matkalla energiaksi E=mc^2 kaavan mukaan.
Ei kai ihmisen sisukset suora putkikaan ole ,jos leipä ei muutu lämmöksi niin saattaisi vilustaa näillä keleillä.
- Hulkkonen A
Canopus kirjoitti:
No näinhän se menee. O2 ja C menee sisään ja CO2 tulee ulos. O2 molekyyli C atomi painavat hitusen enemmän kuin yksi CO2 molekyyli ja näiden massaero onkin muuttunut matkalla energiaksi E=mc^2 kaavan mukaan.
Äläs nyt hätäile. Ei tässä atomireaktio ole käynnissä. Kaikki atomit jotka menee sisään saadaan myös ulos. Kyseessä on pelkkä olomuodonmuutosenergia niinkuin palamisessa yleensä.
E=mc2 vaatii auringon sisuksen lämpötiloja ja paineita toimiakseen.
Painan aamulla 200-250g vähemmän. Osa on poistunutta hiilidioksidiä, osa hengityksen mukana poistunutta kosteutta, en tiedä suhteita, voi mennä tasan.
- lämmöksi
Muuttuu
lämmöksi kirjoitti:
Muuttuu
Piileekö meissä ydinreaktori, jossa ainetta katoaa ja muuttuu energiaksi? Jo on sinulla huima teoria.
- Canopus
Yusa kirjoitti:
Piileekö meissä ydinreaktori, jossa ainetta katoaa ja muuttuu energiaksi? Jo on sinulla huima teoria.
Eipä siihen ydinreaktoria tarvita, jos halutaan muuttaa ainetta energiaksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000543&posting=22000000013467604 Canopus kirjoitti:
Eipä siihen ydinreaktoria tarvita, jos halutaan muuttaa ainetta energiaksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000543&posting=22000000013467604ei vähene mitattavissa määrin, vaan ainetta poistuu sinusta hiilidioksidin ja vesihöyryn muodossa yön aikana. Ei se sen vaikeampaa ole.
- Canopus
sitroen kirjoitti:
ei vähene mitattavissa määrin, vaan ainetta poistuu sinusta hiilidioksidin ja vesihöyryn muodossa yön aikana. Ei se sen vaikeampaa ole.
No eihän tuo aineen muuttuminen energiaksi ihmisen painoon vaikuta, mutta tuo energia jota käytämme on kuitenkin peräisin siitä, kun aine muuttuu energiaksi.
- Jube
Canopus kirjoitti:
No eihän tuo aineen muuttuminen energiaksi ihmisen painoon vaikuta, mutta tuo energia jota käytämme on kuitenkin peräisin siitä, kun aine muuttuu energiaksi.
Lienee kuitenkin kyse kemiallisissa reaktioissa vapautuneesta energiasta eikä mistään ydinreaktioissa vapautuvasta energiasta.
Eli se mikä energia ruuasta kehossasi vapautuu on kasvien yhteyttämällä sitomaa auringon säteilyenergiaa. (Mikä toki on alunperin ydinreaktioissa syntynyt.) - keemikko
Jube kirjoitti:
Lienee kuitenkin kyse kemiallisissa reaktioissa vapautuneesta energiasta eikä mistään ydinreaktioissa vapautuvasta energiasta.
Eli se mikä energia ruuasta kehossasi vapautuu on kasvien yhteyttämällä sitomaa auringon säteilyenergiaa. (Mikä toki on alunperin ydinreaktioissa syntynyt.)Kyseessä on siis eksoterminen reaktio. Kemiallisissa reaktioissa massa säilyy (eristämättömässä systeemissä kaasut karkaavat).
- Canopus
keemikko kirjoitti:
Kyseessä on siis eksoterminen reaktio. Kemiallisissa reaktioissa massa säilyy (eristämättömässä systeemissä kaasut karkaavat).
Siis onhan se kemiallinen energiakin massaa erilaisissa yhdisteissä. Eli 2 H2 O2 painaa hitusen enemmän, kuin 2 H2O. Ja kun vettä sitten syntyy vedyn palaessa, niin tämä energia tulee juurikin siitä, kun tuo massa ero, joka voidaan laskea kaavalla m( 1 O2 2 H2) - m(2 H2O), muuttuu energiaksi kaavan E=mc2 mukaan. Tuohan on todella mitätön määrä, mitä tuota massaa muuttuu energiaksi, mutta kuitenkin. Kaivakaa nyt niitä fysiikan kirjoja esille.

E=mc2 on massakadon kaava ydinreaktiossa, jossa atomi muuttuu toiseksi atomiksi. Ei sitä tähän voi suoraan käyttää, koska kaikki atomit säilyy.
- Canopus
Hulkkonen A kirjoitti:
E=mc2 on massakadon kaava ydinreaktiossa, jossa atomi muuttuu toiseksi atomiksi. Ei sitä tähän voi suoraan käyttää, koska kaikki atomit säilyy.
No millä kaavalla tämän massakadon tuottaman energian sitten saa laskettua?
- as-keetti
Hulkkonen A kirjoitti:
E=mc2 on massakadon kaava ydinreaktiossa, jossa atomi muuttuu toiseksi atomiksi. Ei sitä tähän voi suoraan käyttää, koska kaikki atomit säilyy.
"E=mc2 on massakadon kaava ydinreaktiossa, jossa atomi muuttuu toiseksi atomiksi. Ei sitä tähän voi suoraan käyttää, koska kaikki atomit säilyy."
Kyllä tuo E=mc2 pätee näihin kemiallisiinkin reaktioihin. Vaikka kaikki atomit säilyvätkin niin
kun ne kemiallisesti muotoutuvat erinäisiksi molekyyleiksi niin 2 plus 2 ei olekaan tasan 4.
On näemmä (kun tätäkin juttuketjua lukee) ihan yleinen väärinkäsitys että E=mc2 koskisi vain suoranaisia ydinreaktioita. Kyllä se massasta viimekädessä aina otetaan se energia. as-keetti kirjoitti:
"E=mc2 on massakadon kaava ydinreaktiossa, jossa atomi muuttuu toiseksi atomiksi. Ei sitä tähän voi suoraan käyttää, koska kaikki atomit säilyy."
Kyllä tuo E=mc2 pätee näihin kemiallisiinkin reaktioihin. Vaikka kaikki atomit säilyvätkin niin
kun ne kemiallisesti muotoutuvat erinäisiksi molekyyleiksi niin 2 plus 2 ei olekaan tasan 4.
On näemmä (kun tätäkin juttuketjua lukee) ihan yleinen väärinkäsitys että E=mc2 koskisi vain suoranaisia ydinreaktioita. Kyllä se massasta viimekädessä aina otetaan se energia.Ja harhaanjohtamista. Kun alkuperäinen kysymys oli siitä, mihin nukkuvan henkilön yön aikana menettämä esim 100-200g massa katoaa, niin ihan turha puhua, että energiaksihan se muuttuu. 100g edustaisi melko hurjaa energiamäärää, mutta totuus on se, että se on lähes täysin poistuvaa vesihöyryä ja hiilidioksidin hiiltä (happi tulee ja menee, sisään ja uloshengityksessä, ei keräänny).
- keemikko
Canopus kirjoitti:
Siis onhan se kemiallinen energiakin massaa erilaisissa yhdisteissä. Eli 2 H2 O2 painaa hitusen enemmän, kuin 2 H2O. Ja kun vettä sitten syntyy vedyn palaessa, niin tämä energia tulee juurikin siitä, kun tuo massa ero, joka voidaan laskea kaavalla m( 1 O2 2 H2) - m(2 H2O), muuttuu energiaksi kaavan E=mc2 mukaan. Tuohan on todella mitätön määrä, mitä tuota massaa muuttuu energiaksi, mutta kuitenkin. Kaivakaa nyt niitä fysiikan kirjoja esille.
No näinhän se olikin! :D Kas kun ei ole aiemmin juolahtanut mieleen.
P.S. Ei kannata kaivaa niitä kirjoja esiin, niistä saa ihan väärää tietoa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4018721Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1683091- 171514
- 741056
- 761048
- 271005
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta63958- 55943
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73894- 65890