VÄÄRÄN VOITON HINTA
Kirjoittanut: IHMINEN 21.1.2006 klo 12.34
Varmaankin molemmissa ehdokkaissa on hyvät ja huonot puolensa.Valitsin silti Halosen koska uskoisin hänen olevan koko kansan presidentti siinä mielessä, että hän tukee rehellistä yrittäjyyttä ja rikastumista sekä haluaa ottaa vaikeuksissa olevat huomioon.
Mielestäni se on oikein. Itse pitää yrittää, mutta ihminen voi joutua sairauden, onnettomuuden, elämän kriisien ym.itsestä riippumattomien tilanteiden johdosta vaikeuksiin ja tällaisessa tilanteessa hän tarvitsee tukea.Kaikilla ei ole rikasta sukua nostamassa tai akateemisia vanhempia tukemassa ja ohjaamassa.Kaikki eivät ole luonnostaan vahvoja vaan hiljaisia, arkoja, ujoja, kilttejä, joita väärästi vahvojen on helppo käyttää hyväksi ja riistää.
Mielestäni yhteiskunnassa tulee olla riittävä arvostus ja huolenpito myös ei tuottavien huomioimiseen, jotta kaikilla olisi hyvä olla.
Niinistön kannattajista monet edustavat kapitalistista järjestelmää jossa ollaan yritteliäitä, työteliäitä ja hyvin toimeentulevia ja työpaikkojakin syntyy, mutta kapitalismin henki ei kiinnitä huomiota siihen mikä hinta menestymisestä ja voitosta maksetaan ja kuka sen maksaa ja millä moraalitasolla menestyjät toimivat heikkoja kohtaan.
Voimakkaat puolustavat itseään eikä heillä ole hätä, mutta puolustuskyvyttömiä kohdellaan törkeästi nykyään Suomessa ja heidän oikeutensa poljetaan jalkoihinn voiton nimissä ja heidät riistetään henkihieveriin.
Kaikenlaisilla ns. lailla ei toimiteta oikeutta vaan varastetaan ja riistetään ihmisiä.Suomi ei todellakaan ole oikeusvaltio.
Nykyisin huono-osaisia alkavat olla ihmiset jotka yrittävät rehellisesti paiskia töitä ja elää moraalisesti oikein. Niin ei menesty ja rikastu.
Eikö nyt niistä paljon puhutuista optioistakin olisi liiennyt vaikkapa pitkäaikaisosastoille lahjoitettavaksi. Mitä yksi ihminen tekee sellaisilla summilla, kyllä vähemmälläkin tulee hyvin toimeen.Ahneus ja rikastumisen tavoittelu on aivan sairaaloista.
Kapitalismin hinta:
Pahimmillaan työntekijöistä tulee työnantajan työorjia joiden elämän ajan sanelee työaika pakkotahtisena ja orjapalkalla tehtynä.Kyllä siinä yhteiskunnan tukea tarvitsee jos palkka on niin pieni ettei sillä elä ja työtahti niin kova että joutuu sairaslomalle.
Terveydenhoidossa säästetään, jotta rahaa jää tuottavampiin sijoituksiin joissa kenties on yhteydet yksityissektoriin ja tulonsiirrot toimivat rikkaiden hyväksi.Pienituloiset sairaat jäävät ilman asianmukaista hoitoa.
Työntekijät uupuvat epäinhimillisissä pakkotahtisissa työpaikoissa ja eivät jaksa huoltaa perheitään.Kehittyy perheongelmia.
MIELESTÄNI HALONEN HAHMOTTAA SUOMEN PERUSONGELMAN PAREMMIN KUIN NIINISTÖ.
MIELESTÄNI ONGELMA ON KOHTUUTON AHNEUS JA ITSEKKYYS SEKÄ EPÄREHELLISYYS JA VALEHTELU OMAKSI EDUKSI TOISTEN KUSTANNUKSELLA JOTKA JOUTUVAT KOHTUUTTOMIIN KÄRSIMYKSIIN.
Puolueeton valitsee vaihtoehdoista parhaan mahdollisen kokonaisuuteen nähden.Valitsin Halosen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa sydäntä lämmittävää lukea ensimmäinen teksti tällä palstalla, jossa oli sekä asiallinen sisältö ja kielitaitokin kohdallaan.
Olen nyt kolme päivää lukenut tuota saastaa, jota nämä palstat ovat tulvillaan. Se kertoo hyvin selkeällä tavalla näiden henkilöiden sivistystasosta, perhetaustasta, koulumenestyksestä ja mielenlaadusta.
On pakko ihmetellä opetuksen nykytasoa, kun jälki ja kielenkäyttö on tuota tasoa. Kun kieltä ei osaa, niin kuinka voisi ymmärtää asiasiltöjäkään. Mennään vain halpahintaisen aivopesun mukaisesti, jonkin henkilön perässä, kun omaehtoinen tosiasioihin perustuva ajattelykyky puuttuu täysin.
Näitä alhaisen mielenlaadun omaavia "kirjoittajia" ihmettelevä eläkeläinen, joka on seurannut elämänmenoa tässä maassa yli 60 v. Minun on vieläkin vaikea tajuta, että nämä ovat suomalaisia, sillä mielikuvani suomalaisista on hyvin toisenlainen.
Olen mietiskellyt juuri samaa asiaa, eli sitä, että jos henkilö ei osaa kirjoittaa alkeellisintakaan virkettä edes tyydyttävästi, kuinka hänen voisi kuvitella ajattelevankaan edes välttävästi?
Useimmista kirjoituksista näillä palstoilla paistaa alkeellisuus niin mielipiteissä kuin myös kirjoitustaidoissa!
Nimim. Viksu opikelia tyttö tarttee mies seuraa! (Eräs esimerkki pahimmasta "päästä")!
Varmasti lähes kaikki ihmiset haluavat auttaa hädässä olevaa lähimmäistään. Demarit ovat omineet tällaisen halun omaksi ansiokseen.
Ongelma onkin siinä, että mistä kaikki rahat apua tarvitsevien auttamiseksi hankitaan.
Rahaa ei hankita sillä, että käydään teatterissa. Vanhukset ovat olleet vaipoissaan jo kuusi vuotta. Tämä ihana hyvinvointivaltio saakin mennä, jos hyvinvointia on se, että KELA kiusaa vammaisia ja tapon yrityksestä saa sakkoa.
Olisi ettei saanut yrityksistään huolimatta liitettyä Suomea Neuvostoliittoon, aatetovereitaan oli muutamia silloin vouhkaamassa asian kimpussa
Tunnetaan Halosenkin aatteet silloin, onneksemme eivät toteutuneet
Samahan olisi nyt joka Liikasta väittäisi, mitä ohjelma toi julki, varmaan epäilijää vähintään höperöksi sanottaisiin, vakavat on syytteet, tuskin nyt nauramalla selviää
kauniisti kirjoitettu oli miellyttävä lukea. Mielestäni Presidenttimme Tarja Halosen aika on ohi. Häneltä puuttuu alkeisimmakin käytöstavat, ei tässä enempää 6- vuotta oli riittävästi ja nyt vaihtoon.
24- vuotta ollaan odotettu muutosta ja nyt loppu kärsivällisyys. Niinistölle ääneni ääni.
Presidentti antaa omalla käyttäytymisellään mallia, miten täällä kirjoitellaan ja suotakoon mahdollisuus kaikille sen toteuttamiseen. Vältytään ainakin hirttämisiltä ! Parempi antaa tulla ulos mitä on sanottavaa, kuin pitää sisällään.
Suomessa tappoi itsensä viime lamavuoden väärinkäytöksien johdosta yli 1500 henkeä. Tarja Halonen piilottelee asiakirjoja, jotka liittyvät Mauno Koiviston presidenttikauteen. Sanotaan että asiat sovittiin ja toteutettiin suunnitellusti.
Kansalla on paljon sisällä sanottavaa väärinkäytöksistä. Nyt on tullut muutoksen aika.