Jukolauta

Nyt menitte liian pitkälle. Tämä asia on selvitettävä perin juurin. Tässä lainaus ylen sivuilta;
YLEn A-Studio kertoi perjantaina, että SDP:n silloinen puolesihteeri Erkki Liikanen olisi ollut yhteydessä Moskovaan keväällä 1986.

A-Studion mukaan Liikanen kertoi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen NKP:n johdolle etukäteen keväällä 1986, että presidentti Mauno Koivisto aikoo ryhtyä suitsimaan presidenttiehdokkuutta valmistelevan ulkoministeri Paavo Väyrysen toimintaa. Liikanen ei halunnut kommentoida asiaa A-Studiolle.

Liikanen sanoo, ettei halunnut osallistua A-studion ohjelmaan, koska ei ollut saanut tutustua siinä esitettäviin asiakirjoihin.

Sossut kävi haukkumassa Väyrystä ja sopimassa asioita, joita ei koskaan tullet julki. Pistettiinkö tutkijat penkomaan Rusin juttua ja saatiin oma nahka pelastettua. Jälleen tuli Halosen puolueelta "luuranko" kaapista. Viekkaudella, petturuudella, valehtelulla, salailulla sossut on tätä maata johtaneet 24 vuotta. Nyt tuli loppu.
Toivottavasti tätä juttua ei paineta villaisella kuten Halosen vappupuhetta. Liikasen pitää ehdottomasti erota heti.
5231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitä muuta näin ilta saduksi?

Äänestä

Kalevi Sorsa oli Halosen oppi-isä ja Halonen oli hänen sihteerinään 74-75.

Liikasen, sosialistitoverinsa ja vakoojan Halonen nimitti Suomen Pankkiin, vaikka olisi ollut päteviäkin tarjolla.

Ihan samaa jengiä ovat.

Halosella ei enää mitään saumaa.

Edes presidenttiehdokkaaksi ei saisi ryhtyä, jos tausta olisi tuollainen.

Äänestä
  • hyvä mies,oli työläisten puolta jos joku muistaa,tietysti nyky juipit ei niistä ajoista tiedä yhtikäs mitään.

    Äänestä

  • hjyvä kirjoitti:

    hyvä mies,oli työläisten puolta jos joku muistaa,tietysti nyky juipit ei niistä ajoista tiedä yhtikäs mitään.

    Yhtä hyvin voisi ihmetellä miksi Niinistön puolella on rikollisia. Juhantalo ja Jäätteenmäki (minusta tässä ei ole mitään vikaa)

    Äänestä

mietin,äänestänkö Tarjaa.Mutta ketä fiksua sitten voisin äänestää??
Sauliako??
Ei mä hauluan,että työntekijöilläkin on tässä maassa jotain oikeuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sossut kirjoitti:

Nyt menitte liian pitkälle. Tämä asia on selvitettävä perin juurin. Tässä lainaus ylen sivuilta;
YLEn A-Studio kertoi perjantaina, että SDP:n silloinen puolesihteeri Erkki Liikanen olisi ollut yhteydessä Moskovaan keväällä 1986.

A-Studion mukaan Liikanen kertoi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen NKP:n johdolle etukäteen keväällä 1986, että presidentti Mauno Koivisto aikoo ryhtyä suitsimaan presidenttiehdokkuutta valmistelevan ulkoministeri Paavo Väyrysen toimintaa. Liikanen ei halunnut kommentoida asiaa A-Studiolle.

Liikanen sanoo, ettei halunnut osallistua A-studion ohjelmaan, koska ei ollut saanut tutustua siinä esitettäviin asiakirjoihin.

Sossut kävi haukkumassa Väyrystä ja sopimassa asioita, joita ei koskaan tullet julki. Pistettiinkö tutkijat penkomaan Rusin juttua ja saatiin oma nahka pelastettua. Jälleen tuli Halosen puolueelta "luuranko" kaapista. Viekkaudella, petturuudella, valehtelulla, salailulla sossut on tätä maata johtaneet 24 vuotta. Nyt tuli loppu.
Toivottavasti tätä juttua ei paineta villaisella kuten Halosen vappupuhetta. Liikasen pitää ehdottomasti erota heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu