Traffic

On se. Käsivaralta heilutellaan kameraa ja värjätään kuva keltaiseksi. Ja sanotaan että se on tyylikeino. Voi pentele sanon mä.

Ja lievää kliseisyyttä. Suoraselkäinen, rehti jenkkikivikasvo taistelee muun maailman pahuutta vastaan. Ja huippudraamaa - ei jää kenenkään silmäkulma kuivaksi, kun jenkkipojun tytär löytyy jonkun kaupparatsun alta.

Naurettavaa kaupallista kornia jenkkiroskaa.
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on hyvä että mielipiteitä löytyy. Itse ainakin pidin käsikirjoituksesta enemmän kuin kuvauksen tyylisuunnasta.
Ja sanoma oli myös mieleinen. Kuka idiootti voi tunkea sitä paskaa suoniinsa.

Äänestä

Traffic kuuluu vielä n. viidennenkin katselukerran jälkeen omassa asteikossani luokkaan "loistavat".

Tuohon luokkaan minulla kuuluvat ne elokuvat, jotka onnistuvat todella avartamaan asioiden näkökulmaa. Traffic kyllä todella hienosti tuo esiin huumeongleman monimutkaisuuden. Siinä ei kuitenkaan ole juurikaan raakaa väkivaltaa eikä myöskään ällöttäviä tippalinssikohtauksia. Ja siinä on kuitenkin lievästi toiveikas loppu.

Se kivikasvo muuten oli meksikaani- ei jenkki. Harvinaista, että jenkkileffassaa "maailmanpelastaja" ei olekaan jenkki. No, ei se kaveri ihan maailmaa pelastanutkaan. Aiheutti harmia yhdelle huumekartellille ja hankki valot kotikaupungin baseball kentälle. Että pieniä ne oli ne varsinaiset sankariteot.

Visuaalinen ilmaisu ei minua häirinnyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Metsä-Reino kirjoitti:

On se. Käsivaralta heilutellaan kameraa ja värjätään kuva keltaiseksi. Ja sanotaan että se on tyylikeino. Voi pentele sanon mä.

Ja lievää kliseisyyttä. Suoraselkäinen, rehti jenkkikivikasvo taistelee muun maailman pahuutta vastaan. Ja huippudraamaa - ei jää kenenkään silmäkulma kuivaksi, kun jenkkipojun tytär löytyy jonkun kaupparatsun alta.

Naurettavaa kaupallista kornia jenkkiroskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu