Että näin. Köyhien puolueen Terttu Savola toteaa, että nyt on aika heittää halonen romukoppaan. Vastoin yleisiä käsityksiä huonompiosaisten asema viimeisen kuuden vuoden aikana on vain huonontunut ja huonontunut. Mitä on Tarja Halonen tänä aikana tehnyt kansamme huonompiosaisten hyväksi. Niinpä niin, ei mitään. Ei yhtään mitään. Vaikka toista väittääkin, mutta faktat puhuvat puolestaan. On aika koettaa uudella presidentillä. Niinistö on koko työkansan asialla, köyhänkin.
Terttu Savola Saulin taakse
6
292
Vastaukset
- protestista
mutta se kyllä nyt osuu omaan nilkkaan. Jos sauli valitaan niin köyhät ovat heittopussi, jolle tarjotaan puolipakolla huonosti maksettua työtä ja sanotaan että älkää valittako: Kiinassa menee teikäläisillä vielä huonommin!
Ei presidentti ole mikään sosiaalitoimisto, joka voi vaikuttaa köyhien tulotasoon tms. Mitä Tarja on jättänyt tekemättä sellaista köyhien hyväksi jonka Sauli tekisi?
Mitä Savolan lilliputtipuolueeseen tulee, niin sen tuelle en järin suurta painoarvoa antaisi. Etenkin kun tämäkin poliittinen mielipide syntyi "vastauksesta rukoukseen".- kuin Halonen
Mikään ei ole pyhää. Vain ihmisten seksivääristymät ovat tärkeitä asioita hoitaa?
Tiedätkös muuten, että kaikki mitä omistamme, omistamme vain koska Jumala sen sallii. Hänen ovat kullat ja hopeat. Kannattaiskos siis vähän rukoilla?
- Hannu Rainesto
Yhdyn mielluusti Terttu Savolan näkemyksiin presidentin vaihtotarpeesta ja tuohon Haloseen kohdistuvaan kritiikiin. Sen sijaan vaikka äänestänkin mm. juuri noista Tertun esittämistä syistä Niinistöä niin äänestän ennen kaikkea sitä, että muutos tulee vain muuttamalla staattista yhteiskunnallista tilannetta. Sama se hyvempään vai huonompaan suuntaan, jos molemmat ovat kuitenkin huonoja.
Muutos on siis silloin oike valinta, jotta muita vaihtoehtoja saadaan edes näkyviin.
Sosialidemokraatit ovat jo aikansa pilkanneet ja syrjäytelleet kansaa virkamiesten kanssa, joten muutosten tuulien tulee lakaista myrkyttynyt Ihmisvihamielinen kuppainen hallitseva Suomen yläkerta kolera altaaseen, Keloineen, lääkäreineen päivinee... Koko paska on ansainnut ikuisen unohduksen kaatopaikalla rottien seurassa!
Hannu Rainesto Turku - Köyhällistö
Jopas kummaa?
Halosen eteen!!
vom
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001753- 591150
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401117- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130804- 84753
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä47741- 51708
- 57671