Otteita Sonera päiväkirjasta::::!!!!!
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö sanoi 25.1.2001
iltapäivällä Ylen radiouutisille, ettei valtion ole syytä kiristää
valvontaa Sonerassa. Niinistön kommentin mukaan "valtio tekee sen, mitä
huolellinen osakkeenomistaja tekee tällaisessa tilanteessa".
Siis huolellinen osakkeenomistaja seisoo neuvottomana vieressä,
kun yrityksen ja osakkeen arvo haihtuu yrityksen johdon luoman kaaoksen
tuloksena taivaan tuuliin? Huolellinen osakkeenomistaja ei toimi näin
varsinkaan, jos hän on yhtiön pääomistaja. Huolellinen pääomistaja
ehkäisee ennakolta kriisien syntymisen ja vaihtaa epäpätevän johdon
ennen kuin se tuhoaa yrityksen. Näin ei valtio-omistaja menetellyt
Sonerassa. Soneran toimitusjohtaja ja hallitus vaihdettiin vuoden
myöhässä. Valitettavasti. Aikooko pääomistaja kantaa vastuun teoistaan?
Tuskinpa.
Kun Sauli Niinistöltä 25.1.2001 Ylen radiouutisissa kysyttiin,
nauttiiko Soneran toimiva johto yhä suurimman omistajan luottamusta, hän
vastasi: "Kysymys on väärin asetettu. Huolellinen osakkeenomistaja ei
oikeastaan vastaa tuon tyypin kysymyksiin. Nämä ovat yhtiökokouksen,
yhtiön hallituksen asioita, se pitäisi pitää mielessä." Se oli
poliitikon vastaus ja harhaanjohtava sellainen.
Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen ilmoitti samana päivänä,
että hän ei aio kommentoida Soneran johdon tilaa ainakaan toistaiseksi.
Soneran hallintoneuvoston puheenjohtaja Pauli Saapunki sanoi 25.1.2001
STT:lle, että hän ei ole huomannut Soneran johdossa ongelmia. Soneran
kurssi oli tuolloin 21 euroa.
Soneran hallintoneuvostoa vaaditaan hätäistuntoon
Valtiollista sensuuria
Soneran maaliskuun 2001 yhtiökokouksen ja Soneran hallituksen
uusimisen jälkeen yhtiölle toivottiin työrauhaa. Tätä työrauhaa
tiettävästi terästivät Lipponen ja Niinistö, joiden edustajat
soittelivat keskeisten lehtien päätoimittajille. Ohjeiden mukaan
Sonerasta ei saanut kirjoittaa tai uutisoida mitään kielteistä
nimettömiin lähteisiin vedoten, vaikka kielteiset asiat pitäisivät
kuinka hyvin paikkansa. Päätoimittajat viestivät tämän ohjeen
alaisilleen. Mikään lehti tai TV -kanava ei halunnut hallituksen
kirousta päälleen ja Sonerasta uutisoitiin hyvin varovasti ja varmalta
pohjalta.
Demareiden ja Kokoomuksen mainetta piti suojella vuoden 2003
eduskuntavaaleja ajatellen. Sonerasta uhkasi tulla tekijä, jolla tulevat
eduskuntavaalit ratkaistaan henkilö- ja puoluetasolla. Jämerä ote oli
siis tarpeen.
Toimittajat olivat ihmeissään. He tiesivät, että kukaan
tervejärkinen ei puhuisi omalla nimellään Soneran sotkuista. Tilanne oli
erikoinen. Monet tiesivät Soneran valtavista sotkuista, mutta niistä ei
saanut puhua tai kirjoittaa kuin hyssytellen huhti-elokuussa 2001. Vasta
elokuun 2001 uutiset yli 1000 ihmisen irtisanomisesta vapauttivat
Soneraa ympäröivää uutisointi-ilmapiiriä.
Tappiollinen osavuosikatsaus
Sonera julkisti vuoden 2001 tammi-maaliskuun osavuosikatasauksen
huhtikuussa. Soneran tulos ilman osakemyyntivoittoja painui odotettua
raskaammin tappiolliseksi. Soneran tapana oli viritellä eri keinoin
tasettaan ja tässäkin osavuosikatsauksessa taseeseen oli aktivoitu 15
miljoonan euron verran korkokuluja. Tulos ennen rahoituseriä oli 41
miljoonaa euroa tappiollinen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja siitä kuuluu kiitos Niinistölle. Älä jauha merkityksettömiä valheitasi! Sinun muumimammasi lähtee, hän on varmaan vieläkin kiukkuisempi kuin vaalitenteissä. Säälin jo etukäteen Penaa!
tämäkö oli hyvä ajoitus?
hahhah...
Huippu hyvän valtonvarainministerin toimintaa. Voittaa jopa fortumin optiot.
virkanimitykset (palkinnot hyvintehdystä työstä Suomen punamädättämisessä).
hyvä että muistit kirjani.
Sauli näytti vihreää valoa veromarkkojen tuhlaukselle saksaan.
4 miljardia euroa kankkulan kaivoon.
Nyt on köyhillä hyvä ehdokas!
Kun Soneran myötä ovat köyhtyneet.
Köyhien puolue täynnä entisiä Soneran osakkeenomistajia?
tämmöiset kannanotot jonkun yrityksen tilasta ei kerro mistään muusta kuin idootista joka haluaa olla jälkiviisas kaikkihan olis varmaan myös ostanut kairamon poismenon jälkeen nokian osakkeita tai mun mielestä ainakin näin jälkikäteen olis kannattanu ostaa.
http://www.tavjahalonen.net
eikä noiden 30 vuotta vanhojen asioiden penkominen vasta jälkiviisautta olekin?
Niinistö oli hallituksessa vastuuasemassa kun Soneran omaisuus ryssittiin oikein perinpohjin.
4-5 vuotta sitten! Miksi toimittajat eivät haastattelussa pane selvittämään isompia mokia.