näkivät Halosen niin törkeänä Uutisvuodossa. Tarja esiintyi juuri Uutisvuodon hengen mukaisesti. Aiemminkin katsellut ohjelmaa.
Huvittavaa, miten
Niinistön kannattajat
5283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aiemmin on täälläkin katseltu kyseistä ohjelmaa eikä koskaan ole sorruttu tuolla lailla möläyttämään mauttomasti kuten Halonen nyt onnistui.
Itse en ole kokoomuslainen (enkä tosin demarikaan), mutta täytyy antaa tunnustusta Sauli Niinistölle. Sauli Niinistö esiintyi hillitysti, mutta heitti juttua arvokkuuden rajoissa.
Haloska se taas vetäisi sellaisen makkara-munajutun, että harva pulimummokaan sellaisia heittelee sillan alla. Ja Haloska teki sen vielä kaikkien nähden televisiossa.
Eli kyllä tuosta esiintymisestä menee mielestäni pisteet Sauli Niinistölle.
Kun lukee Niinistön kannattajien kirjoittelua Halosesta tässäkin palstalla niin naurattaa, miten niistä yhtä äkkiä tulikin niin siveellisiä . Lukekaa joitakin juttuja niin huomaatte, että kielenkäytön perusteella ei ainakaan pitäisi hurskastella Halosen käytöstä.
On selvää, että Presidentin kielenkäytön on oltava edes hieman arvokkaampaa, kuin anonyymipalstalla olevien kirjoittajien teksti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Presidenttiys on Institutio, eikä Elannon lauantaimakkara.
Hänen pitäisi näyttää meille esimerkkiä eikä päinvastoin.
..aivan samaa mieltä kanssasi! Niin tökeröä on Niinistön porukan kielenkäyttö ollut, että luulisi jo itse Niinistöäkin hävettävän! Saisivat tosiaan mennä omaan itseensä! Tulee sellasesta kielenkäytöstä varmasti potku omaan nilkkaan!