Nyt tuntuu

Ehkä katson asiaa värillisin lasein, ja vielä pääkaupunkiseudulta, mutta uskon Niinistön voitonmahdollisuuksiin aika vahvasti, siksi ylivoimainen hän on asiakysymyksissä ja esiintymisessä. Enkä vähättelisi kansan älykyyttä ja tosiasioiden ymmärtämiskykyä. Tarja Halonen on eilisten uneksioiden ehdokas ja se ryhmä kyllä supistuu päivä päivältä.
5258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Samalta tuntuu täälläkin. Olemme valitsemassa maallemme presidenttiä ja minä ainakin haluaisin henkilön, joka kaikissa tilanteissa muistaisi olevansa maansa edustaja. Olin hieman yllättynyt kun Tarja Halonen "ilakoinnissaan" vertasi toimittajaa Jeesukseen. On määrättyjä asioita joita pitäisi kunnioittaa, eikä pitäisi mennä aivan lattiatasolle löpinöissään. En uskalla edes ajatella mitä hän suoltaa suustaan rajojemme ulkopuolella innostuessaan.

Äänestä
  • Tarja tulee tosiaan häviämään. Luulen, että hän ja kannattajat sen aistivat myös. Ainakin pitäisi. Ei riitä, että tietää asioista ja osaa puhua tunteeseen vetoavasti - sen tarja kyllä osaa. Puhuminen ja myötäeläminen ei johda mihinkään - eikä auta ketään.

    Äänestä

  • Kyllä on aikoihin eletty jos presidentin valinnassa ratkaisee se, että lausuu Jeesuksen nimen väärässä paikasssa ja on vielä kyse viihdeohjelmasta. Mutta tyylinsä kullakin... Kai niitä oudompiakin valintakriteerejä on esim. minkä näköiben joku on, mutta tää oli kyllä oudoin mitä itse luin.

    Äänestä

  • Annastiina kirjoitti:

    Kyllä on aikoihin eletty jos presidentin valinnassa ratkaisee se, että lausuu Jeesuksen nimen väärässä paikasssa ja on vielä kyse viihdeohjelmasta. Mutta tyylinsä kullakin... Kai niitä oudompiakin valintakriteerejä on esim. minkä näköiben joku on, mutta tää oli kyllä oudoin mitä itse luin.

    Sauli haluaa sentään Suomen parasta, Tarja

    ajattelee, mielummin afrikkalaisten onkelmia

    Äänestä

  • Suomalainen kirjoitti:

    Sauli haluaa sentään Suomen parasta, Tarja

    ajattelee, mielummin afrikkalaisten onkelmia

    Onhan se niinkin, että kyllä Suomessa presidentillä on niin vähän valtaa, että kyllä ne on ihan muut voimat jotka jyllää silloin kun puhutaan mitä asioita Suomessa tapahtuu ja miten. Se että annetaanko apua suomalaisille vai afrikkalaisille riippuu ihan muista asioista kuin siitä kuka on presidenttinä, joten eiköhän tässä ole vain imagosta kysymys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vahvasti siltä kirjoitti:

Ehkä katson asiaa värillisin lasein, ja vielä pääkaupunkiseudulta, mutta uskon Niinistön voitonmahdollisuuksiin aika vahvasti, siksi ylivoimainen hän on asiakysymyksissä ja esiintymisessä. Enkä vähättelisi kansan älykyyttä ja tosiasioiden ymmärtämiskykyä. Tarja Halonen on eilisten uneksioiden ehdokas ja se ryhmä kyllä supistuu päivä päivältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu