Olen katsellut joitakin vaalikeskusteluita Niinistön ja Halosen välillä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että Halonen puhuu pajon asian vierestä ja sanoo vähän, kun taas Niinistö muutamalla sanalla osuu asia ytimeen.
Halonen on moottoriturpa
joka ei sano mitään.
5348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei ihme, jos Sauli oli vaivautunut Uutisvuodossa.
vastapuolella oli paskaa suoltava presidentti ja itse olisi halunnut pysyä asialinjalla.
Asiallisuus sopii paremmin Suomen Tasavallan Presidentille kuin ylitsevuotava sydämellisyys ja vitsikkyys, joka ilmiselvästi häiritsee ulkomaisia valtionpäämiehiä kuten niin monissa kuvissa olemme nähneet. Haloselle hymyillään väkinäisesti kasvotusten, mutta kun silmä välttää niin häntä mulkoillaan halveksivasti.
Olen myös katsellut keskusteluja ja hävettää työtätekevien puolesta tuollainen sivistymätön moottoriturpa, joka keskeyttää toisen puheen ja puhuu päälle aivän typeriä juttuja, joita ei itsekkään ymmärrä. Pelkkää seli, seli tarinaa. En jaksa kuunnella tuollaista ämmää.
meidän nykyiseltä pressalta.No, kävisihän se häneltä niinkin vielä 6 vuotta, jos kansa niin haluaa.
Minä ainakin haluan nyt tällä kertaa fiksun miehen Suomea edustamaan.Menemme tänään piirtämään numero 3.
niin siinä aina miehillä käy kun ei itse ymmärrä eikä leikkaa riittävän nopeasti, fiksusta naisesta tulee aina ämmä.
Tietääkö Halonen mitä oma kampanjapäällikkö puhuu ?- YLE 18.1.2006.wmv:
Video: http://www.savefile.com/files/5598241