Alla on Kari Hokkasen tasapainoinen ja kylmänviileä selvitys Keskustan asemasta politiikan kentässä yleensä ja varsinkin presidentinvaalien II-kierroksella.
Keskustalaiselle on tässä tilanteessa luonnollista äänestää Sauli Niinistöä. Siitä ei pitäisi demarienkaan närkästyä. Yhteistyökumppanin vakaumusta pitää kunnioittaa. Se on hyvän yhteistyön perusta.
------------------------------------------------
Sosialistinen hegemonia
Keskustan olemukseen kuuluu torjua hegemonioita, ylivalta-asemia, joissa joku yhteiskunnallinen mahti voi sanella ratkaisut ja käyttää valtaa enemmän kuin mihin sen vaaleissa kansalta saama valtakirja oikeuttaa. 1918 sellainen uhkasi vasemmalta, 1930 oikealta ja sodan jälkeen taas vasemmalta.
Sen jälkeen kun SDP oli yhdistynyt ja noussut 1966 sekä toimintakykyiseksi että maan suurimmaksi ja saanut yhä selvemmin ammattiyhdistysliikkeen johtoonsa, siitä tuli Suomen suurin vallankäyttäjä. Kun sanotaan, että SDP käyttää neljänneksen kannatuksella kolmeaneljättäosaa vallasta, ei juuri liioitella. 1980-luvulla hegemonia täydellistyi, kun ensin Koivisto valittiin valtavalla kannatuksella presidentiksi ja 1987 jälkeen SDP hankkiutui asemaan, jossa se saattoi vaihdella porvarillisia hallituskumppaneitaan. Neuvostoliiton romahdus romahdutti myös SKDL:n kannatuksen, mikä vahvisti edelleen SDP:n mahtia.
Presidentit ovat tärkeä osa hegemoniaa.
Olen nykyisen punamultahallituksen ja yleensäkin keskustan ja SDP:n yhteistyön lämmin kannattaja. Mutta kumppanin aseman vahvistumista en pidä hyvänä. Ilman muuta Niinistön, oikeistolaisen, valinta presidentiksi nyt tasoittaisi valtasuhteita punamultayhteistyössä keskustan hyväksi. Olen vakuuttunut, että yhteistyö presidentti Niinistön ja pääministeri Vanhasen välillä sujuisi yhtä hyvin kuin presidentin ja pääministerin yhteistyö nyt.
Saattaa olla, että SDP teki pahan taktisen virheen vetämällä presidenttiehdokkaansa taakse toisenkin vasemmistopuolueen ja SAK:n ja jopa urheilujärjestö TUL:n. Sellaisen jälkeen slogaani koko kansan presidentistä ei voi olla järin uskottava.
Miljoonajäsenisen SAK:n kanssa hallitseva yhtynyt vasemmistopuolue - varmasti maan suurin puolue - on ilman omaa presidenttiäkin hegemonistinen voima, tuskin onneksi maalle ja kansalle.
Keskustan näkyvät poliitikot ovat yksi toisensa jälkeen kertoneet, kumpaa äänestävät. Matti Vanhanen aloitti rehdisti heti tuloksen selvittyä. Keskustan johtaja piti sanansa. Puheenjohtajaa ovat seuranneet muu puoluejohto ja kansanedustajat; ainoakaan liputusta vasemmalle ei ainakaan perjantaihin mennessä ollut.
Ehkä tärkein yksittäinen tuenilmaus Niinistölle tuli Anneli Jäätteenmäeltä, viime eduskuntavaalien voittajalta ja eurovaalien äänikuningattarelta. Ilta-Sanomat oli jo ehtinyt, ilmeisesti demarilähteisiin luottaen tai taktisesti, julistaa hänet Halosen leiriin.
Anneli Jäätteenmäki edustaa keskustaliikkeessä sitä traditiota ja käytännönkin politiikkaa, joka on ilman muuta lähempänä sosiaalidemokraatteja kuin kokoomusta. Hänen äänestäjiensä enemmistö niin Pohjanmaalla kuin Helsingissäkin on ollut kaupunkien ja taajamien palkansaajia, paljolti julkisen sektorin ihmisiä, keskimäärin aika pienituloisia ja ay-liikkeessä sivuosissa. "Porvareiksi" he eivät yleensä itseään tuntene.
Mutta kun on valittava "porvarin" ja "sosialistin" välillä, jälkimmäinen on vielä vieraampi. Ei se tarkoita sitä, että Tarja Halosen sanottaisiin huonosti virkansa hoitaneen. Minustakin hän on sen hyvin hoitanut. Se että äänestän Niinistöä, ei ole mikään epäluottamuslause Haloselle.
Luulen, ettei Annelillekaan. Minusta hänen perustelunsa olivat vahvat ja kiinnostavat.
Halonen on ollut arvojohtajana kuusi vuotta ja panoksensa antanut, sanoo Jäätteenmäki. Miksi presidenttikauden pitäisikään olla kuutta vuotta pitempi - Ståhlberg ei suostunut jatkoon1925 juuri tästä syystä.
Uusi ihminen, kansalaisten oman harkinnan mukaan tuolle paikalle valittuna, saisi ihmisiä kiinnostumaan yhteisestä päätöksenteosta. Ainakin alkuun seurattaisiin paitsi mediassa, luultavasti myös kodeissa ja kahvilanpöydissä, tapahtuuko mitään.
Matti Vanhanen sanoi minusta osuvasti saman asian siten, että valittavana on ensi-ilta tai uusintaesitys. Anneli uskoo, että Niinistö presidenttinä olisi virkistävä suihke.
Olisipa ainakin erilainen.
Ja täytyy muistaa, että vaikka vaalien alla on kovasti korostettu presidentin tärkeyttä, niin konkreettista valtaa hänellä on oleellisesti vähemmän kuin Kekkosen ja Koivistonkaan aikana. Kohuttuihin kriisinhallintaoperaatioihinkin on kolme lukkoa - eduskunta, hallitus ja presidentti - ja Natoon vielä neljäskin, kansanäänestys.
Kyse on enemmän ilmapiiristä, fiiliksestä. Mutta eihän sekään ole pikkuasia.
Kari Hokkanen
Lisää:
http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=10
Keskustalaiselle on tässä tilanteessa luonnollista äänestää Sauli Niinistöä. Siitä ei pitäisi demarienkaan närkästyä. Yhteistyökumppanin vakaumusta pitää kunnioittaa. Se on hyvän yhteistyön perusta.
------------------------------------------------
Sosialistinen hegemonia
Keskustan olemukseen kuuluu torjua hegemonioita, ylivalta-asemia, joissa joku yhteiskunnallinen mahti voi sanella ratkaisut ja käyttää valtaa enemmän kuin mihin sen vaaleissa kansalta saama valtakirja oikeuttaa. 1918 sellainen uhkasi vasemmalta, 1930 oikealta ja sodan jälkeen taas vasemmalta.
Sen jälkeen kun SDP oli yhdistynyt ja noussut 1966 sekä toimintakykyiseksi että maan suurimmaksi ja saanut yhä selvemmin ammattiyhdistysliikkeen johtoonsa, siitä tuli Suomen suurin vallankäyttäjä. Kun sanotaan, että SDP käyttää neljänneksen kannatuksella kolmeaneljättäosaa vallasta, ei juuri liioitella. 1980-luvulla hegemonia täydellistyi, kun ensin Koivisto valittiin valtavalla kannatuksella presidentiksi ja 1987 jälkeen SDP hankkiutui asemaan, jossa se saattoi vaihdella porvarillisia hallituskumppaneitaan. Neuvostoliiton romahdus romahdutti myös SKDL:n kannatuksen, mikä vahvisti edelleen SDP:n mahtia.
Presidentit ovat tärkeä osa hegemoniaa.
Olen nykyisen punamultahallituksen ja yleensäkin keskustan ja SDP:n yhteistyön lämmin kannattaja. Mutta kumppanin aseman vahvistumista en pidä hyvänä. Ilman muuta Niinistön, oikeistolaisen, valinta presidentiksi nyt tasoittaisi valtasuhteita punamultayhteistyössä keskustan hyväksi. Olen vakuuttunut, että yhteistyö presidentti Niinistön ja pääministeri Vanhasen välillä sujuisi yhtä hyvin kuin presidentin ja pääministerin yhteistyö nyt.
Saattaa olla, että SDP teki pahan taktisen virheen vetämällä presidenttiehdokkaansa taakse toisenkin vasemmistopuolueen ja SAK:n ja jopa urheilujärjestö TUL:n. Sellaisen jälkeen slogaani koko kansan presidentistä ei voi olla järin uskottava.
Miljoonajäsenisen SAK:n kanssa hallitseva yhtynyt vasemmistopuolue - varmasti maan suurin puolue - on ilman omaa presidenttiäkin hegemonistinen voima, tuskin onneksi maalle ja kansalle.
Keskustan näkyvät poliitikot ovat yksi toisensa jälkeen kertoneet, kumpaa äänestävät. Matti Vanhanen aloitti rehdisti heti tuloksen selvittyä. Keskustan johtaja piti sanansa. Puheenjohtajaa ovat seuranneet muu puoluejohto ja kansanedustajat; ainoakaan liputusta vasemmalle ei ainakaan perjantaihin mennessä ollut.
Ehkä tärkein yksittäinen tuenilmaus Niinistölle tuli Anneli Jäätteenmäeltä, viime eduskuntavaalien voittajalta ja eurovaalien äänikuningattarelta. Ilta-Sanomat oli jo ehtinyt, ilmeisesti demarilähteisiin luottaen tai taktisesti, julistaa hänet Halosen leiriin.
Anneli Jäätteenmäki edustaa keskustaliikkeessä sitä traditiota ja käytännönkin politiikkaa, joka on ilman muuta lähempänä sosiaalidemokraatteja kuin kokoomusta. Hänen äänestäjiensä enemmistö niin Pohjanmaalla kuin Helsingissäkin on ollut kaupunkien ja taajamien palkansaajia, paljolti julkisen sektorin ihmisiä, keskimäärin aika pienituloisia ja ay-liikkeessä sivuosissa. "Porvareiksi" he eivät yleensä itseään tuntene.
Mutta kun on valittava "porvarin" ja "sosialistin" välillä, jälkimmäinen on vielä vieraampi. Ei se tarkoita sitä, että Tarja Halosen sanottaisiin huonosti virkansa hoitaneen. Minustakin hän on sen hyvin hoitanut. Se että äänestän Niinistöä, ei ole mikään epäluottamuslause Haloselle.
Luulen, ettei Annelillekaan. Minusta hänen perustelunsa olivat vahvat ja kiinnostavat.
Halonen on ollut arvojohtajana kuusi vuotta ja panoksensa antanut, sanoo Jäätteenmäki. Miksi presidenttikauden pitäisikään olla kuutta vuotta pitempi - Ståhlberg ei suostunut jatkoon1925 juuri tästä syystä.
Uusi ihminen, kansalaisten oman harkinnan mukaan tuolle paikalle valittuna, saisi ihmisiä kiinnostumaan yhteisestä päätöksenteosta. Ainakin alkuun seurattaisiin paitsi mediassa, luultavasti myös kodeissa ja kahvilanpöydissä, tapahtuuko mitään.
Matti Vanhanen sanoi minusta osuvasti saman asian siten, että valittavana on ensi-ilta tai uusintaesitys. Anneli uskoo, että Niinistö presidenttinä olisi virkistävä suihke.
Olisipa ainakin erilainen.
Ja täytyy muistaa, että vaikka vaalien alla on kovasti korostettu presidentin tärkeyttä, niin konkreettista valtaa hänellä on oleellisesti vähemmän kuin Kekkosen ja Koivistonkaan aikana. Kohuttuihin kriisinhallintaoperaatioihinkin on kolme lukkoa - eduskunta, hallitus ja presidentti - ja Natoon vielä neljäskin, kansanäänestys.
Kyse on enemmän ilmapiiristä, fiiliksestä. Mutta eihän sekään ole pikkuasia.
Kari Hokkanen
Lisää:
http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=10
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.