ERKON AIKA LÄHTEÄ !!!
Eilen Yleisradio osoitti alhaisuutensa esittämällä pitkän mainoksen Tarja Halosesta pääuutislähetyksessään. Uutisessa haastateltiin mm. kadunmiestä, joka kirosi Niinistön toimia valtionvarainministeriä, kuinka hän oli huonontanut pienen ihmisen asemaa jne. Uutisessa myös korostettiin Halosen muutamia uusia kannattajia.
Samaan aikaan Sauli Niinistön suosio lisääntyy, hänen taaksensa virtaa kannattajia, yksityishenkilöitä ja julkkiksia. Silti Niinistöstä ei puhuttu uutisissa sanaakaan. Tämä uutislähetys on katsottavissa yleisradion verkkosivuilla.
Yleisradio on Neuvostoliiton aikana kehitetty hallintajärjestelmä. Myös Helsingin Sanomat on vuosikausia syöttänyt meille propagandaansa. Gallupit ovat olleet erityisen merkittävä osa tätä aivopesua. Ajatelkaa: Miksi Gallupit ovat nyt yllättäin kadonneet? Tämä ei voi johtua mistään muusta kuin siitä, että ne eivät enää palvele tarkoitusta: oman ehdokkaan kannatuksen lisäämistä. Kukaan ei enää voi enää edes yrittää valehdella Tarja Halosen olevan kansan keskuudessa suositumpi kuin Sauli Niinistön.
Kun Gallupit eivät enää ole käytettävissä otetaan uudet aseet käyttöön. Tänään Helsingin Sanomat on julkaissut artikkelin, jossa Tarja Halonen tuodaan esiin lempeänä hahmona. Sauli Niinistön käsi on laitettu nyrkkiin.
Yhteys eilisen Yleuutisoinnin ja tämän päivän Helsingin Sanomien artikkelin välillä on selvä. Jokaisen suomalaisen tulisi jo ymmärtää, että sosialistit ovat hallinneet tämän maan medioita mielin määrin vuosikymmeniä.
Jokaisen tulisi ymmärtää myös, että nämä sosialistit eivät ole yhdenkään suomalaisen asialla vaan ajavat yksinomaan omaa etuansa aivan kuten Neuvostoliiton aikoina. Kyseessä ovat samat väkivaltaan ja ihmisten alistamiseen tukeutuvat voimat, jotka synnyttivät Neuvostoliiton.
Jokaisen tulisi myös nähdä tämä päivänselvä asia: Erkko ei ole mikä tahansa yrittäjä tai bisnesmies, vaan Neuvostoliiton ja sosialismin avulla valta-asemansa saavuttanut suomen kansan hyväksikäyttäjä. Nelonen (tv) ja Hesari ovat Erkon omia aivopesuvälineitä.
Yleisradion sosialistit, Erkko, Kalevi Sorsa, Erkki Liikanan, Ulf Sundqwist, Tarja Halonen ova kaikki yhtä ja samaa sosialistien toveriverkostoa. He ovat suomen kansaa - meitä pieniä hyviä ihmisiä - vastaan toimivia hyväksikäyttäjiä. Päämäärät eivät ole muuttuneet sitten O.W.Kuusisen tai myöhemmän Neuvostoliiton ajoissa lainkaan. Jos me emme tätä tosiasiaa näe ja hyväksy, olemme mennyttä kansaa.
Aikaisemmissa viestiketjuissa nousi esille jo Helsingin Sanomien tämän päiväisen uutisoinnin herättämä viha: Me suomalaiset emme hyväksy sitä, että samaan aikaan kun tiedämme, että pitkä aikainen SDP:läinen pääministeri Sorsa ja nykyinen Suomen Pankin johtaja Erkki Liikanen ovat O.W.Kuusisen tavoin osoittautuneet Neuvostoliiton soluiksi, meille vain jatketaan valheiden syöttämistä. Erkon, samoin kuin koko sosialistisen, valheella valtaapitävän eliitin on nyt aika kohdata tämä tosiasia.
Rahan valta on suuri. Sitäkin suurempi on ihmisen vapaan tahdon ja ajattelun tuoma voima: Me suomalaiset kaadamme nyt sosialistien valheet ja tämä valheiden kaataminen alkaa Helsingin Sanomista ja muista Sanoma yhtiön lehdistä. Toimintamallimme perustuu täysin lailliseen ja väkivallattomaan periaatteeseen: Lopetamme Erkon lehtien tilaamisen ja ostamisen. Vetoan myös kaikkiin yrittäjiin, jotta nämä ymmärtäisivät tilanteen vakavuuden ja luopuisivat ilmoittelusta ja mainonnasta näissä lehdissä ja Nelonen -televisio kanavalla.
Ottakaa tämä viesti talteen ja liittäkää muille palstoille. Linkittäkää ja lähettäkää tätä viestiä eteenpäin. Viekää viestiä. Me suomalaiset tarvitsevat vapaita medioita - ei meitä alistavaa propagandakoneistoa. Toivon, että kaikki ymmärtävät asian vakavuuden.
Kyse on tämän maan ja kansan tulevaisuudesta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.