NARSISTI HALONEN

Olen näkevinäni Halosessa Narsistisia luonteen piirteitä

Isien ja lasten suhteen vähättely ja alistaminen,
Oman sukupuolen jumalallinen ylistäminen kertoo taas sukupuoli rasismista.
16678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

on manipuloitu 40-vuotiaan näköiseksi.
Sääli. Se on sitä narsismia, kun ylipainoinen
n. 63-vuotias nainen taistelee kehoaan vastaan
kuvan keinoin.

Sauli sentään uskaltaa olla oman näköisensä.

Hyvä Sauli

Äänestä

Mutta hyvä kun otit tuon narsismin pöydälle.
Narsisti on itsekeskeinen, itseään ihaileva, helposti ärsyyntyvä, ei siedä pettymyksiä, loukkaantuu ja jopa suuttuu helposti, kuvittelee itsestään liikaa tai kärsii suuriluuloisuudesta, on huono tekemään yhteistyötä, epädemokraattinen ja muita alistava.
Usein hänellä on myös psykopaattisia piirteitä eli vastuuntunnon puutetta ja kyvyttömyyttä välittää toisista.
Kun analysoimme nyt tarjolla olevia niin Niinistön persoona on selvästi enemmän narsistinen: hän on myös kytkenyt itsensä rahanvaltaan, joka ohjaa narsistista kulttuuriamme. Narsistille muut ovat itseä varten, välineitä, eivät tarkoitus tai päämäärä sinänsä kuten Kant sanoi.
Nykyinen kapitalismi välineellistää ihmisen ja niin juuri narsistikin pyrkii tekemään.
Tarja on yhteistyökykyinen ja hänen itsetuntonsa on kunnossa, toisin kuin Saulin, joka vaikuttaa tunneinvalidilta.

Äänestä
  • Halosen pakkomille politiikka tukee halosen narsisti diaknoosia. Halonen on oman elämänsä vanki jolla ei ole halua ulospääsyyn mies asenteellisuudestaan.

    Vaan taustalla on voimakas halu ja tarve todistaa väärä oikeaksi, ja vain siksi että halonen haluaa nähdä suomen itsensä näköisenä.

    Maapallo on pyreä. mutta halosen politiikka litteä, ymmärsitkö hyvä golleka

    Äänestä

  • Kertoo kirjoitti:

    Halosen pakkomille politiikka tukee halosen narsisti diaknoosia. Halonen on oman elämänsä vanki jolla ei ole halua ulospääsyyn mies asenteellisuudestaan.

    Vaan taustalla on voimakas halu ja tarve todistaa väärä oikeaksi, ja vain siksi että halonen haluaa nähdä suomen itsensä näköisenä.

    Maapallo on pyreä. mutta halosen politiikka litteä, ymmärsitkö hyvä golleka

    analysoida asioita edustaa Niinistön kannattajien pätevyyttä niin eipä ole Tarjalla hätää!!!!!!!!

    Äänestä

  • En ole aiemmin viestin kirjoittanut, mutta huomannet itsekin, kuinka oma kirjoituksesi kanssa olit osumassa oikeaan, kunnes jätitkin huomaamatta suuren löydöksesi:

    Narsisti on toki itsekeskeinen, mutta kuten sanoit usein huomattavan herkkä pettymyksille, itseensä koskevalla kritiikille ja altis epädemokraattisille toimintatavoille. Nythän ei ole enää mitenkään salaisuus, että Halonen on johtajana varsin sietämätön alaisilleen, erityisesti epäoikeudenmukaisen ja epädemokraattisen kohtelun vuoksi, mutta myöskin ailahtevaisen luonteensa ja huonon kuuntelukykynsä vuoksi. Ilmiselviä viitteitä narsismista.

    Jos politiikka sotketaan luonteenlaadun kuvaukseen, voidaan päätyä käsittämättömiin johtopäätöksiin kuten siihen että rahan kytkeminen vallankäyttöön olisi narsismia. Missä ja milloin raha ja valta eivät olisi kohdanneet ja jos näi olisi, mitä hyötyä olisi vallasta ja presidentistä, jolla ei ole sanavaltaa vaikka talouselämästä?

    Pohjasi on hatara, epäanalyyttinen ja väärä. Ei pitäisi alkaa sotkea politiikkaa, psykologiaa ja talouselämään, varsinkaan jos ei asioista tiedä.

    Äänestä

  • lääkäri? kirjoitti:

    En ole aiemmin viestin kirjoittanut, mutta huomannet itsekin, kuinka oma kirjoituksesi kanssa olit osumassa oikeaan, kunnes jätitkin huomaamatta suuren löydöksesi:

    VAIN ITSEÄÄN VARTEN, EI SIIS KÄYTÄ VAIN IHMISIÄ HYVÄKSEEN VAAN HALUAA MYÖS OMISTAA PALJON, OLLA MAHTAVA JA KUULUISA
    Monet huippu-urheilijat ovat narsisteja
    esim. Mark Spitz joka voitti uinnissa 6 kultaa samoissa kisoissa, oli tyypillinen narsisti josta vaimo nopeasti erosi kun tämä eli vain itseään varten

    Äänestä

  • luetella Halosen luonteen piirteet sopivasti.
    Niinistöön noista ei oikein sovi yksikään.

    Äänestä

  • pätevyytesi kirjoitti:

    analysoida asioita edustaa Niinistön kannattajien pätevyyttä niin eipä ole Tarjalla hätää!!!!!!!!

    Pitäisikö sitä nyt nimittää miksikään hädäksi, että kannatus romahtaa 70 prosentista 40 prosenttiin ratkaisevimmalla hetkellä, tai sitä että omatkin kannattajat vaihtavat leiriä...

    Ehkä Halosen leirissä ollaan tyytyväisiä siihen, että joku vielä Halosta äänestää... vai äänestääkö??

    Äänestä

  • lääkäri? kirjoitti:

    En ole aiemmin viestin kirjoittanut, mutta huomannet itsekin, kuinka oma kirjoituksesi kanssa olit osumassa oikeaan, kunnes jätitkin huomaamatta suuren löydöksesi:

    Narsisti on toki itsekeskeinen, mutta kuten sanoit usein huomattavan herkkä pettymyksille, itseensä koskevalla kritiikille ja altis epädemokraattisille toimintatavoille. Nythän ei ole enää mitenkään salaisuus, että Halonen on johtajana varsin sietämätön alaisilleen, erityisesti epäoikeudenmukaisen ja epädemokraattisen kohtelun vuoksi, mutta myöskin ailahtevaisen luonteensa ja huonon kuuntelukykynsä vuoksi. Ilmiselviä viitteitä narsismista.

    Jos politiikka sotketaan luonteenlaadun kuvaukseen, voidaan päätyä käsittämättömiin johtopäätöksiin kuten siihen että rahan kytkeminen vallankäyttöön olisi narsismia. Missä ja milloin raha ja valta eivät olisi kohdanneet ja jos näi olisi, mitä hyötyä olisi vallasta ja presidentistä, jolla ei ole sanavaltaa vaikka talouselämästä?

    Pohjasi on hatara, epäanalyyttinen ja väärä. Ei pitäisi alkaa sotkea politiikkaa, psykologiaa ja talouselämään, varsinkaan jos ei asioista tiedä.

    Täällähän varsinaisia tohtoreita on :)
    ei muuten mennyt sinullakaan oikein. Itseasiassa politiikka on politiikkaa, sitä ei todellakaan pidä sotkea muuhun. Koska joka ainoa poliitikko vaikuttaa aina jossain vaiheessa narsistilta, koska heidän on tuotava itseään esiin,kissan häntä nostettava.

    Luultavasti nämä kaksi eivät ole täydellisiä narsisteja, jos olisivat, eivät luultavasti tuossa tilanteessa olisi. Joten se siitä..

    Älkää tosiaa tehkö diagnooseja täällä, sillä sellaisten tekeminen on ammattilaisellekin oikeasti työtä, eikä hän niitä hutaise tuosta vaan, täytyy tuntea ao ihminen.

    Äänestä

  • suhteellista? kirjoitti:

    Pitäisikö sitä nyt nimittää miksikään hädäksi, että kannatus romahtaa 70 prosentista 40 prosenttiin ratkaisevimmalla hetkellä, tai sitä että omatkin kannattajat vaihtavat leiriä...

    Ehkä Halosen leirissä ollaan tyytyväisiä siihen, että joku vielä Halosta äänestää... vai äänestääkö??

    Nämä presidentinvaalit ovat läpihuutojuttu. Tarja Halosesta tulee presidentti. Näillä soopasivuilla käy pieni murto-osa äänestäjistä. Näiden loaheittäjien äänet voi sijoittaa sarjaan hyvätyt ääänet. Loanheittäjät, miten elämänne jatkuu vaalien jälkeen, vai jatkuuko? Onneksi on surutyötänne varten psykoterapeutteja. Hakekaa apua, suosittelen!

    Äänestä

Onpa lääkärillä asiantuntemusta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Hirveätä, jos lääkäri näkee Tarja Halosessa persoonallisuushäiriön. Halonen, joka on itse rauhallisuus, ei tuijottava, ei alistava, ei hyökkäävä, ei julkisissa tilanteissa nöyryyttävä. Niinistössä minun mielestäni on enemmän narsistisia piirteitä. Eihän ole löytänyt naistakaan ja Karpelakaan ei kauan viihtynyt hänen kanssaan.

Äänestä
  • Pelkkää teatteria, sairaan on helppo näytellä normaalia "kun on jo 6 vuotta harjoitellut", siinä narsisti on taitava

    SAULI ON OMA ITSENSÄ NO:3

    Äänestä

  • kaudella, jos sellainen tulisi, lääkäreiden taso ei laske aivan niin alas kuin avaajan kohdalla näyttää olevan
    toisaalta markkinavoimien etu, jota sauli ajaa, on että lääkäri ymmärtää mahdollsimman vähän potilasta koska sairastaminen on tehotonta ajankäyttöä

    Äänestä

  • kulissi paljastaa kirjoitti:

    Pelkkää teatteria, sairaan on helppo näytellä normaalia "kun on jo 6 vuotta harjoitellut", siinä narsisti on taitava

    SAULI ON OMA ITSENSÄ NO:3

    itsensä ja paljastaa juuri naamallaan korttinsa, kuten tarjakin

    Äänestä

  • kulissi paljastaa kirjoitti:

    Pelkkää teatteria, sairaan on helppo näytellä normaalia "kun on jo 6 vuotta harjoitellut", siinä narsisti on taitava

    SAULI ON OMA ITSENSÄ NO:3

    Kyllä kirjoittajalla "kulissi paljastaa", että kirjoittajalle "lääkäri" olisi pitäisi tulla selväksi, että persoonallisuushäiriöinen, narsismihenkilö ei pystyisi yksinkertaisesti johtamaan maamme asioita kuutta vuotta, niinkuin Tarja Halonen. Hän on ollut yhteistyökykyinen, nopeaälyinen, neuvottelutaitoinen ja nauttinut suurta kansan suosiota koko ajan. Pärjännyt joka paikassa. Kyllä täytyy ihmetellä, että minkälaista porukkaa keskuudessamme elelee.

    Äänestä

on avannut vastaanottonsa. Lääkärit olkaa ylpeitä ammattikunnastanne. Teillä muuten salaisuudet säilyvät hyvin, potilastietoja ei paljon levitellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

LÄÄKÄRI kirjoitti:

Olen näkevinäni Halosessa Narsistisia luonteen piirteitä

Isien ja lasten suhteen vähättely ja alistaminen,
Oman sukupuolen jumalallinen ylistäminen kertoo taas sukupuoli rasismista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu