Ikävä on, että näen päivälläkin unta ja kävelen päin seiniä. Yritän katua, mutten osaa. Omatunto on pelottavalla tavalla vain hiljaa. Pelkään kuulevani sinusta tai vielä enemmän etten kuulekaan enää koskaan. Välillä toivon hartaasti, ettei oltaisi koskaan tavattu. Minkä jälkeen tajuntaan iskostuu heti varmuus asiasta, mikään tapahtunut ei ollut sattumaa. Muistan sinut aina, enkä vaihtaisi sekunttiakaan toisin.
Kertoisin sinulle, jos uskaltaisin..
-uneton-
1187721
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 118
Vanhimmat
valveilla nukkuu. Mitä yrität katua?
..rohkea ja kerro hänelle jos niin ikävöit häntä.
samoin.Välillä toivon, etten olis ikinä tavannut sinua ja välillä olen ikionnellinen et sä,just sä olet olemassa ja olen niin ajatuksin luonasi tälläkin hetkellä.Ei helpota ei, nää tunteet.Sen mä olen päättänyt et jotenkin tuntemukseni vielä ilmasen.Pakotan itseni,vaikka sitten nolaisin itseni.Sitten ainakin TIEDÄN missä mennään.
Ehkä huono otsikko, kun juuri hetki sitten aloitin, etten itse uskalla kertoa. Se on tajuttoman ihana tunne kun toinen kertoo välittävänsä ja vielä jos kyseessä on ihminen jota kohtaan tunnet itsekkin samoin. Toivoisin niin, että saisin myös selvyyden tähän tilanteeseen. Se vaan taitaa olla mahdotonta. Tiedän, että pitäisi vaan jatkaa, ennenkuin nää päiväunet saa otteen kokonaan, mutta kun se on niin vaikeeta.
molemmat välittävät toisístaan? Mikä estää teitä ja mihin kaipaat selvyyttä?
et sitten uskalla kertoa hänelle tunteistasi, jos kerran tiedät että hän välittää sinusta?
kaikki ovat huomanneet tunteemme palon ja odottavat ratkaisua...
En ole varma mistään, vähiten sinun tunteista. Omatkin on niin sekaisin. Tiedän, että välitän ja ehkä sinäkin, mutta se ei aina riitä. Asia ei varmasti täällä ratkea.
olen samaa mieltä kanssasi, ettei asiat täällä ratkea.En tiedä oletko "hän" ja sä et tiedä olenko minä "hän".Kurjaa.Varmaa on se, että kun asiat selviäisivät oikeessa elämässä meidän mieleisiksi,täällä ei tarvitsisi notkua.Minä olen sanonut (eilen viimeksi) täällä, että välitän hänestä.Uskoin ,että oli oikea henkilö.Kun ajattelen mitä tapahtuisi,kun saataisiin sanottua ääneen ne tunteet,ihan pelottaa.Olis varmaan ensin rauhoituttava, koska tunteiden ilmaisu voisi olla niin rajua meidän välillä,että siitä ei tulis loppua ollenkaan.Me hajotettas toisemme...:)En tiedä ymmärsitkö mitä tässä yritin selittää.
Tuottoisaa tämä ihastuksissaan rypevä porukka :) Ketju venähtänyt kilometrin mittaiseksi. Jostain syystä alkoi nolottaa, että purin tuntojani tänne. Toisaalta, sillä ei ole tässä vaiheessa enää väliä. Ikävä tuottaa pettymys, et taida olla kaipaamani ihminen. Eihän se tietysti mikään yllätys täällä ole. Tunteet on nimittäin kerrottu ihan tosielämässäkin. Kaikki on vaan yhtä sotkua siitä huolimatta ja sen takia. Sain tänään hyvän neuvon ja yritän noudattaa sitä. Pakko saada järki takaisin tähän touhuun, vaikkei sitä ole tähän mennessä kuunneltu..ehkä on vihdoin aika aloittaa. Niin ja olen nainen..yllättävää, eikö? Toivottavasti saatte välinne selviksi kaipaamasi ihmisen kanssa! Kyllä ne tunteet kannattaa kuitenkin kertoa. Saat selvyyden. Poistun takavasemmalle ja taidan jättää tämän palstan rauhaan.....
sä olisit voinu olla kuka vaan! sattumalta väärä aika, paikka ja ihminen..
aina siihen asti että törmään, sitten vaihdan suuntaa, tai liukastun..sitten olen varovaisempi. mutta usko en ikinä.
kaikki sekunnit yhteisiksi. Ehkä vessassa käynnit voisin jättää erilleen. ;)
Samma här! Ilomielin voisin vaihtaa jokaisen sekunnin juuri
noin. Ehkä olisi kuitenkin helpompi säätää tulevaisuuden
sekunteja tuohon suuntaan... sekin on silti niin vaikeaa...
nyt siltä että hän on tosi masentunut. Kunpa voisin olla jotenkin avuksi.
"Kun olet ajatellut, voit päätyä hyvin tärkeisiin ratkaisuihin."
olen ajatellut ja paljon. Lähes täyspäiväisesti. Aivan liikaa.
Yhden asian tiedän. Pallo pyörii ja minä hyörin minne lie.
ja olemalla olemassa olet avuksi.
että täyspäisesti. Ainakin toivon niin. :)
fiilis että olet nyt erityisen pinteessä. Menikö metsään?
olla edes jotenkin hyödyksi jollekin. En kyllä ymmärrä miten.
pinteessä olen.
jos kertoisin mistä päättelin niin. On tämä elämä merkillistä.
olla avuksi. Tulisin vaikka heti jos se ei olisi täysin järjetöntä.
taas joku tuli tohon sotkeen..mutta on vähän hermot kireellä.
kyllä kuulla. Tiedän, että selitys on naisellinen ;) Kyllä tää
juttu välillä risoo... ymmärrettävistä syistä.
Tässä vaihtui nyt kirjoittaja, mutta tämä olikin minun vastauksesta
muodostunut kerju ;) itse en tosin eka vastauksen jälkeen kirjoittanut
mitään tähän :D
olisi järjetöntä, kyllä sinä tiedät.
Vastasin siis vastaukseen :) En ap:lle..
on täälläkin. Elämä on taistelua. Mun elämäni ei tunnu ikinä muuta olleen. Välillä on saanut levätä ja nauttia, muutoin on aina tapeltu väsymystä vastaan. Välietappien puutteessa olen uupunut. Pitäisi olla jotain jo näköpiirissä.
vaan usko vähän väliä. Ei sen kummempaa. Ihan pähkinä en voi olla. Hyvä merkki sinänsä.
ei liity logiikkaan mitenkään, muutoin kuin pääni sisällä. ;)
Todella hyvä sattuma jos näin onkin.
voittaa..
löydetään se välietappi. Ja oikeestaan pitäs lakata haahuilemasta..täällä ja siellä..se on piilossa.
olet vaan niin unohtumaton. söpö, ihana, aivan ihana! en liioittele yhtään!!
voimavaroja sanoistasi. Kiitos. Kyllä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu. Ilman kärsimystä ei ole onnea.
oot ketjussa mukana, niin minäkin.
tolla lailla. Alan vielä uskoa. Se ei tee kellekään hyvää. Välillä kutsun itseäni mielessäni "rumaksi hikiseksi ukoksi". Se tekee paljon parempaa mulle. Usko pois.
ollut kattava kuvaus ;) Luulen, että sulla on myös jotain hampaankolossa
tämän jutun suhteen. Se ei edes olisi mikään ihme sinänsä - typerästi kun
käyttäydyn välistä...
se just on pah
ihan oikeasti. Tulisitko tänne mun luo? Mieluiten lopullisesti. Mulla ei oo oikeen muuta syytä tulla sinne kuin Sinä.
kuhan ei mikään muu... ;)
kahden kesken. Kuiskuttelen korvaasi.
Joo. Oikeassa olet. Oon kyl vähän katkera ja epäluuloinen ts. pelkään sua. Todella harmi. Mut kyl se vaihtuu äkkiä luottamukseksi ja tosi rakkaudeksi jos oot vaan kiltti mulle ja hyväksyt mut sellaisena kuin olen.
uskoa vaikka mitä...... :(
ettei mulla oo ketään muuta tulikivestä tehdyllä sydämen alttarilla kuin Sinä. Toivoisin ettei tulekaan jos vaan jotain tsänssejä ois.
joskus olen pitänyt itseäni ihan hyvän näköisenä. Se tunne vaan saa mut voimaan pahoin. Inhoan pinnallisuutta joka minussa välillä tulee esille. Olen sellainen miltä näytän. En ruma, enkä korea. Oma itseni vain. Se on tervettä itsetuntoa. En katso ikinä peiliin kuin partaa ajaessa. Jos partaa ei olisi, en katsoisi peiliin ollenkaan. Voin äärettömän paljon paremmin kun en murehdi miltä näytän.
Vain naisten ulkonäköä pitää kehua. Miehet jotka kaipaavat kehuja ulkonäöstään ei pitäisi kutsua miehiksi.
kohta sussa vaan on sellanen ulkonäöllinen mistä tykkään..tai jotenki niin, no minä hoidan sitten omaa peilikuvaani.. tiedän kyllä että se on miehillä just noin, ole vaan ihan sellainen mies ku oot ;)
hänenkin ajattelevan. Aikalailla prikulleen... En sitten tiedä,
olenko siinä oikeassa. On lähes täysin mahdotonta, että juuri
sinä olisit hän, mutta ehkä hän kokee tilanteen niin kuin
sinä..
Ai että hyväksyisin sinut sellaisena kuin olet. Ihastus-
silmälasien läpi olet täydellinen, mutta järki sanoo, että
sinustakin löytyy ominaisuuksia, joissa on sulattelemista.
Siihen olisin valmis kaikella kunnioituksella.. Jos vain on
niin, että kuulumme toisille :)
jos ihmiset unohtaisivat täysin miltä näyttävät. Se olisi suunnattoman onnen avain.
Kyllä suihkussa ja parturissa saa käydä.
elää sillä tavalla eikö?
kattomisen niin en anna sulle ikinä anteeksi. ;)
Karvanen perse? (ei sulla, vaan mulla) ;)
sellanen ;) get it?
murehtia ulkonäöstäs yhtään. Oot just hyvä vaikka pukeutuisit uunoksi. ;)
Ollaan sit parturissa ja suihkussa koko ajan. Kaikki karvat pois... siinä onki elämäntehtävää tarpeeksi.
;)
kohtaa minussa. Jaa, eks se ookaan se karvanen perse. Olisit kyllä aika friikki naiseksi jos nimenomaan sellaisesta pitäisit. ;)
vaikket kutsuiskaan jos et tuu tänne.
ymmärtää keskustelevansa väärän tyypin kanssa, koska ei ole koskaan tämän takamusta lähemmin nähnyt...
mutta yritän olla murehtimatta. juuri niin.
oon vaan mainostanu sitä sille salaisena aseenani. ;)
nähny.......
murehtii ulkonäköään niin voi jukra. En voi muuta sanoa.
mutta luulen silti että tykkään susta.
kun kuulee sen ja sit ei kuulekaan, alkaa murehtimaan, jos hoet sitä, niin en murehdi.
niin saat sit sheivata sitä... tai not. oon apina mikä apina.
olla kivaaa ;)
nainen, joka on joskus jutellu miehen kanssa karvaisesta takamuksesta?
oot sillon puhunu väärän henkilön kans.
oli tarkotettu tolle backstagelaiselle.
teen sulle sellasen ylistysnauhan. Johan loppuu murehtiminen ;)
se olis kyllä hyvä vaihtoehto noille mun cd:ille.
täydellisestä kaikin puolin.
Oikea sottapytty ja laiska paska olen.
Olin pesemättä pyykkiä kämpässäni kaksi vuotta masennukseni takia. En vaan välittänyt itsestäni yhtään. Välillä otin mukaan kotiin vaatteita ja välillä ostin uusia.
Että se siitä...
niin kovin ihan kahden kesken. Tämä paikka tekee mut hulluksi kun saan koko ajan pelätä että käsität väärin ja suutut.
En edes tiedä kenen kanssa sekoilen tässä.
henkilöllisyyteni, olen Töysästä, ja uskon että sä oot täällä nyt tuon ylemmänki viestin takia, sitten ei oo mitään mitä mä en hyväksyis koska luultavasti oon käyny sen saman läpi iteki..meinaan noista pyykeistä. Suunta on hyvin samanlainen.
sinä niin voitais opetella huushollaamaan yhdessä. En kyl kestäis ketään joka vaatis koko ajan paikkojen olevan tip top. Tulisin hulluksi. Parempi on hieroa toisen kipeää selkää sotkujen päällä ;)
se olisin minä, siis se olen minä, niin voisin hieroa sun selkää!!!
niin ei kyllä jäis pelkäksi hieromiseksi! ;)
pahat mieleen. Ei voi minkään. Tässäkin jo hekumoin. ;)
oikein, kaiken.
että teen jotain väärin. Oon hermoraunio jo tästä.
Armahtaisitko mut jo?
mäkin oon ihan hermona päivästä toiseen, sovitaanko me joku juttu huomiseks, tulen sit ihan varmasti.
jostain helikopteri ja tulla sinne roikkumaan sun hameen helmoista kaipuusta sekaisin? Ahh! ;)
olisin onnesta soikeena!
kauempana vai?
mutta pelkään niin paljon ettet tulekaan. Tässä on ollut niin hirveitä pettymyksiä viime aikoina, että en jaksa uskoa siihen että tulisit. Ei mulle voi sattua mitään niin hyvää.
Ja sä oot Töysästä. En oo ikinä kuullukaan enkä tiedä missä se on.
Huomenna on yks juttu aamulla mistä selviää mun lähitulevaisuus noin muutoin.
Voin mä kyl tullakin sinne huomenna illaksi? Mitä ehdottaisit?
Pelkään sitä tapaamista älyttömästi. Äärimmäinen suoritus. Se pelottaa.
http://www.toysa.fi/257508.aspx
Sydän sykkii. Ei voi olla huono juttu.
koska mä kerroin jo kuka mä oon ja sä et tienny kuka mä oon, mutta kiitos mielikuvituksesta ja hyvää yötä!
olen sieltä, niin mutta sinä et sitä tiedä.
ei nyt suututtu.
tiedä ootko se sä vai et, suutuin kyllä, mut jos se et oo sä niin sitte sulle ei kukaa suuttunu, mutta vastaa ootko vai et????????????????? mua kiinnostaa.
miten oisin voinukaan?
joku muuuuuu!!!!!
haluan tajuttomasti tavata sinut. Pelkään tajuttomasti sitä, koska luulen tuottavani pettymyksen. Miksi suutuit? En voi nukkua jos en saa tietää.
Olen tällä hetkellä hyvin kaukana luotasi. Siksi on aika riskiä lähteä tapaamaan tämän perusteella. Menee koko päivä matkoissa siinä sitten.
Juuri tämän takia vihaan tätä palstaa. Aina käsitetään väärin.
mua vaan ärsyttää kun en tiedä puhuinko sen mun tutun kans vai enkö, enkä tiedä vieläkään, vaan se voi tietää olenko mä se koska täällä tuskin muita töysäläisiä edes käy eikä varmasti tässä tarkoituksessa, jos sä oot ny siellä kotona, niin oo vaan, mutta sä nyt ilmeisesti kuitenkin olet se. Siinäpä se kun haluan vaan tietää ootko se sä jonka kans mä puhun, mistää muusta en oo suuttunu, mutta sano nyt kuka siellä vastailemassa oletkin että tunnetko piston sydämmessäs???? Koska jos et tiedä että mä oon Töysästä niin et puhu oikean henkilön kanssa.
on Hämeenlinnasta. Ainakin teininä on siellä majaillut.
se vastaus sieltä,siis mulla ei oo hajuakaa Hämeenlinnasta, että molemmat oltiin väärässä.
kiitos hekumantunteista kuiteskin. Nyt voin nukkua vauvan unta taas. ;)
minä haluaisin että ihmiset olisivat tosissaan.
tosissaan. En mä mikään vauva ole. Siitä se silmänisku.
siis sinä et ollut oikea henkilö.
nukkumaan jos oltiin eri henkilöt. Kai sullakin on aikainen herätys. Kiitos jutuista. Aina piristää kun saa toivoa edes vähäksi aikaa.
yhtään lisää toivoa, sinä tiedät kuka on oikea henkilö, minä en tiedä.
eiköhän se ole luojan päättämää. Minä ainakin uskon niin ja siihen olen luottanutkin. Kärsinyt sen takia. Ihan hyvä vaan. Opettanut arvostamaan rakkautta. En muista välitä kuin vain sydämeni valitusta.
tietää ootko se sä vai et????? niinku että onko se nyt just tuolla vastaamassa mulle.
T.... on nimeni.
Mut sä oot Töysästä etkä Hämeenlinnasta oo kuullukaan.
lopetan tän vänkäämisen. Ja uskon että asia on niinku on.
on?
Hölmöä tässä jumittaa toisaalta jos sä et oo se nainen.
mun pitäis olla nukkumassa eikä tässä. Ja en ole se nyt.
Sitten sulle sinne. Muakin nukuttaa...
numero 1 mun mielestä.
mitään muuta keksinyt :) Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä ;)
Jos ihastukseni kohde kertoisi tuontapaista, niin varmaan pitäisin
sitä pelkkänä plussana :D (kuuluu kai ihastukseen).
Et kuitenkaan voi olla hän, koska hän tietääkseni asuu ihan kotonaan :/
Kerro se hänelle, olisi häb sitten mies tai nainen! Niin saa asiaan selvyyden...
täällä keskustellaan?? Voimavaroja ja uskoa ainakin saadaan, ehkä se tärkeintä. :)
En jaksa kaikkia vastauksia lukea. Olen laiska, tunnustan.
tälläset ylipitkät ketjut.Ei jaksa edes lukea,hohhoijaa.Alku oli ihan hyvä.
En jaksais noin pitkään kirjoitella tietämättä kenen kanssa juttelen. Täytynee nostaa hattua. :)
Öitä.
täällä jaksaa kirjotella mun kanssa. :)
siitä merkinnän ansioluetteloon, niin voisin harkita minäkin.
Mutta nyt nukkuun...
"Miten ihanaa olisi olla todella Älykäs ja ymmärtää asioita."
monikin sotkeutuu näihin sekoilusessioihin. Ei se mitään, kuhan on hauskaa.
tällä kertaa? ;)
pakkoaskareissa.
piristitte taas minuakin seurallanne. Nyt nukkumaan.