Uusi Hilux - ei ainoatakaan vikaa - onko mahdollista?

Moikka,

Saan oman Hiluxini kuun vaihteessa ja olen sen poikamiehenä hankkinut ainoastaan sen takia että se on minun mielestäni yksi viimeisiä autoja mihin voi luottaa täysin. Vaihtoehtoni olivat Lexus, Kia Sorento, Rav4 ja Mazda6. Mazda kutosen meinasin jo viedä, kun isot renkaat saivat pippelin pystyyn. Lexus olisi ollut minulle liian kallis.

Miten minun mahtaa käydä, olen ihminen joka ei siedä ainoatakaan vikaa autossa, en mitään, en pienintäkään epäkohtaa josta ei ole ilmoitettu etukäteen. Mielenkiinnolla odotan onko mielikuvani lähelläkään oikeaa, vai tavoittelenko jotain mitä ei ole olemassa. Toisaalta vanhat -87 ja -93 Toyotani lähtevät käyntiin nyt tässä 25-29 asteen pakkasessa ihan samalla tavalla kuin vastaavilla lämpöasteilla, eikä niissä ole ikinä ollut mitään vikaa. Itseasiassa en ole edes ajatellut että iso osa autoista, poislukien japanilaiset, hyytyy tälläisissä asteissa. Onko tämä minun mielestäni auton ainoa laadun tekijä enää realistista nykyautoissa? Britti Avensiksista alkaa jo kuulua kummia, öljyjä pihalle, ajotietokoneet juttelevat omiaan, ihan kun ne olisi Volkkareita, mersuja, pösöjä tai muita Euroopan mukavia ajettavia.

Olen ymmärtänyt että Hiluxissa käytetään niin vanhaa perustekniikkaa, että matalaviritteisen koneen säestämänä pitäisi selvitä huoltovapaasti huoltovälien välillä. Odotan todella mielenkiinnolla tulevaa sekä myös keskustelua!

Kiitos!
3612320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Toivottavasti myös tuleva uusi autovero uudistus tekee sinut onnelliseksi.

Hieman väärä käsitys autoista syntyy, kun lukee näitä palstoja.

Täällähän yleensä valitetaan,
ei autoihin yleensä ennen 100 tkm mitään vikaa tule,
ei ainakaan minun 12 autooni ole tullut.

Nytkin minua huolestuttaa,
kun vahempi Corollani tulee keväällä kolmevuotiaaksi ja mitään en ole osannut pyytää korjattavaksi takuun nimiin.

(itse olen vain öljyt vaihtanut ja suodattimet)

Äänestä
  • Mites tuo uusi autovero tekee minut onnelliseksi? Vai onko tekstissäsi vähän pientä ivaa? Toivottavasti se tekee minut onnelliseksi, mutta josko minua voitaisiin valaista että millä tavalla. Hilux on pakettiauto, joten uskoisin ettei ammattiliikenteeseen laiteta kauhioita ryöppyjä.

    Äänestä

  • Autovero koettelee kyllä kovasti kaksikäyttöautoja joka hilux ei ole.Olakseen kaksikäyttöauto täytyy siinä olla enemmän kuin yksi istumapaikka kuljettajan paikan lisäksi.Vero on täysin oikein niille farkuille ja city maastureille joita katsastettiin pakettiautoiksi.

    Äänestä

Toivottavasti et ottanut uutta kiinalaista , sillä kun ei ole vanhan hiluxin kanssa mitään tekemistä.Itse onnistuin samaan vielä vanhemman japanin tuotanto mallin.OLihan se hieman kalliinpi mutta laatu maksaa.

Äänestä

Ei ole mahdollista! Olen näet tilannut Hiluxin ja heti kauppojen jälkeen myyjä kertoi maahantuojan vetäneen kaikki autot polttoainejärjestelmän korjaukseen. Vika siis tehdastoimituksena! Autoni todellista toimitusaikaa en vielä edes tiedä! Että sellaista laatua.

Äänestä

Ei sitten yhtään. Onko teillä joku itsetunto ongelma kun pitää hehkuttaa aina että tojossa ei mitään vikaa. Missään muualla palstalla en ole törmännyt samaan hehkutukseen

Äänestä
  • "Edellinen Honda ja nykyinen Mazda
    Ei mitään vikaa" Mikäs juttu tuo sitten oli??

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    "Edellinen Honda ja nykyinen Mazda

    En mäkään ymmärtänyt tota Mazda Honda tarinaa... mahtokohan joku lukea mun jutut vähän nopeesti ja sitten päätti että kaikki on hehkutusta :) No kyllä kirjoittaja tajuaa sen varmaan itekkin pian.

    Saa nähdä miten minun käy, ei itseasiassa ole mitään hajua missä tuo auto on tehty. Tilasin auton esittelypäivänä ja sieltä jostain se on nyt valunut kolmisen kuukautta tänne päin :)

    Jonka vaihdoin sitten nykyiseen mazdaan Ja kummasakaan ei ole ollut vikoja.

    Äänestä

  • Realistin kaipuu kirjoitti:

    taitaa pettää pahemman kerran. Omani tilasin marraskuun alussa. Toimitusaika sovittiin tammikuun puoleenväliin, vaan nyt se on jo luiskahtanut huhtikuun loppupuolelle. Tällaistako on tämä kuuluisa Toyotan erinomainen asiakaspalvelu?

    Äänestä

  • toimitus kirjoitti:

    Hiluxit on vedetty markkinoilta polttoainejärjestelmän vian takia: tankin tyhjentyessä puoleen sai järjestelmä ilmaa ja menohan dieseliltä loppuu siihen. Itse hämmästelen maahantuojan/myyjien tiedottamisen surkeutta. Kaupat tehty, mutta toimituspäivä on: "Joskus keväällä.."
    Saisivatpa kilpailijat pian uudet mallinsa markkinoille...

    Äänestä

  • Jos et muuta saa. kirjoitti:

    Eipä tässä millä minä olen ajellut jo jonkun aikaa ole mitään vikaa.MK6 hilux (vico)on ollut markkinoilla jo lähes kolme vuotta joten vaikka se on meillä "uusi" malli , jää se muualla jo vanhaksi lokakuussa kun malli uudistuu.Täällä mm.tehokkaammalla moottorilla varustettu "uutuus" tulee myyntiin 2007/2008 vaihteessa.Lastentauti skenaarioiden viljely ei ole oikein uskottavaa noin kauan myynnissä olleella mallilla, vai meinasitko suomen olevan niin merkittävä markkina-alue että asiaan puututtiin vasta myynnin alettua täällä.Jollain muulla vähemmän laadukkaalla merkillä asiaan puuttuminen voisi hyvinkin kestää 3 vuotta.

    Äänestä

  • kulkee kirjoitti:

    Miksikähän myyjä niitä vikahuhuja mahtaa sitten "viljellä"? Ja miksikähän ostamani auton toimituspäivä on edelleen hämärän peitossa?
    Ihmettelen myös, miksi esimerkiksi TM esitteli viime vuoden numerossaan tämän Hiluxin merkittävänä uutuutena, ihan ulkomaan esittelyssä.

    Mahdatkos olla nk paskanpuhuja?

    Uusi Hilux esiteltiin Thaimaassa kesällä 2004. Laadusta on haluttu olla täysin varmoja ja siksi myynti Euroopassa alkoi vasta nyt. Eurooppaan tulevat autot viimeistellään tarkemmin ja niille tehdään kattavampi ruosteenestokäsittely.

    Äänestä

  • Jos et muuta saa. kirjoitti:

    Miksikähän myyjä niitä vikahuhuja mahtaa sitten "viljellä"? Ja miksikähän ostamani auton toimituspäivä on edelleen hämärän peitossa?
    Ihmettelen myös, miksi esimerkiksi TM esitteli viime vuoden numerossaan tämän Hiluxin merkittävänä uutuutena, ihan ulkomaan esittelyssä.

    Mahdatkos olla nk paskanpuhuja?

    "Mahdatkos olla nk paskanpuhuja?"
    En ole.Meidän malli hilux löytyy nimellä toyota hilux vigo.On ollut myynnissä jokusen vuoden.Tarkka tieto löytyy haulla "toyota hilux vigo".Toimituksia viivästyttää se että auto esiteltiin meillä liian aikaisin,tännehän pitää tehdä verottajan mieliksi erikoismalli. Meille tulevan erikoismallin valmistus (lava muutos) vaikeuttaa asiaa koska olemme ainoa maa johon se tehdään.Ymmärtänet varmaan että tämmöinen kärpäsen pierun kokoinen maa on toimituksissa kyseisen asian takia jonon hännillä.Euroopassa ns.tavallista mallia saa hyllystä.

    Äänestä

  • netistä kirjoitti:

    En epäile, etteikö saman näköisiä malleja olisi kosolti valmistusohjelmassa, kuten kaikilla japanilaismerkeillä, joten nettisurffailuun ei ole tarvetta.
    Minua kiinnostaa vain ostamani auto, josta on myyjän taholta annettu ymmärtää, että lavamuutos tehdään täällä, tehtaan suosiollisella avustuksella ja joissa on ilmennyt mainitsemani ilmaongelma.

    Kaltaisesi nettisurffarin mielipiteet jätän omaan arvoonsa, itsellä kun on kupissa kohtalainen euronippu.

    Kyselit neuvoa/tietoa asioihin ja sait sitä.Jos olisin tienyt sinun olevan ns.palsta raha miehiä en olisi edes vastannut.Netti ohjeen laitoin siksi koska epäilit minun olevan paskan puhuja.En keksi tässä tapauksessa muut konstia todistaa asiaani kuin netistä katsomalla(josta selviää kyllä autojen yhteneväisyys, 0,25 sekunnissa löytyy 26900 asiaa käsittelevää sivua).TM lehteä selailemalla varmasti selviää missä lavamuutos oikeasti tehdään vai onko rahaa niin paljon ettet myöskään lue lehtiä enää.Jos ihmisten raha tilanne on sinulle tärkeää neuvojen vastaanoton kannalta olisit maininnut sen heti alussa.Omastani sain 15,1% käteis alennuksen joten asiakassuhteeni ja raha asiani ovat kunnossa.Minun mielestäni rahoihin pitäisi painaa varoitus teksti tupakka-askien tapaan "saattaa aiheuttaa idiotismia" olethan itse siitä elävä esimerkki.

    "itsellä kun on kupissa kohtalainen euronippu" heh heh,taidat viihtyä virtuaali maailmassa jutuista huolimatta aika hyvin.Voi tilailla "uusia hiluxeja" ym. mukavaa.

    Äänestä

  • Mazda3 kirjoitti:

    Jonka vaihdoin sitten nykyiseen mazdaan Ja kummasakaan ei ole ollut vikoja.

    Minulla on ollut uuden mallinen hilux käytössä jo joulukuun puolestavälistä asti. Ei ole vielä ainakaan mitään vikaa löytynyt. Tämä polttoainejärjestelmän ongelma joka on viivästyttänyt uusien toimitusaikoja ei ole ainakaan minun yksilöä vaivannut.
    Kun vika tuli maahantuojan tietoon he soittivat ja pyysivät pitämään tankin aina yli puolenvälin (polttoaineen paluuputken jäätyminen) mutta menneillä kovilla pakkasilla ei ollut mitään ongelmaa saada autoa käyntiin työpäivän jälkeen.

    Äänestä

  • kupissa kirjoitti:

    Kyselit neuvoa/tietoa asioihin ja sait sitä.Jos olisin tienyt sinun olevan ns.palsta raha miehiä en olisi edes vastannut.Netti ohjeen laitoin siksi koska epäilit minun olevan paskan puhuja.En keksi tässä tapauksessa muut konstia todistaa asiaani kuin netistä katsomalla(josta selviää kyllä autojen yhteneväisyys, 0,25 sekunnissa löytyy 26900 asiaa käsittelevää sivua).TM lehteä selailemalla varmasti selviää missä lavamuutos oikeasti tehdään vai onko rahaa niin paljon ettet myöskään lue lehtiä enää.Jos ihmisten raha tilanne on sinulle tärkeää neuvojen vastaanoton kannalta olisit maininnut sen heti alussa.Omastani sain 15,1% käteis alennuksen joten asiakassuhteeni ja raha asiani ovat kunnossa.Minun mielestäni rahoihin pitäisi painaa varoitus teksti tupakka-askien tapaan "saattaa aiheuttaa idiotismia" olethan itse siitä elävä esimerkki.

    "itsellä kun on kupissa kohtalainen euronippu" heh heh,taidat viihtyä virtuaali maailmassa jutuista huolimatta aika hyvin.Voi tilailla "uusia hiluxeja" ym. mukavaa.

    No, melko kauas olet harhautunut alkuperäisestä aiheesta. Neuvoa tai tietoa en viesteistäsi löytänyt, vika-asiassa ei lohduta yhtään, jos saman näköinen auto on ollut jossain päin maailmaa myynnissä jo vuosia. Tuonne alemmas sen sijaan "2006" kirjoitti asiallisen viestin, josta mainitsemani vika myös ilmeni. Oma myyjäni ei osannut vikaa edes yksilöidä.

    Jätän kirjoitelmasi omaan, sille kuuluvaan arvoonsa. Todettakoon kuitenkin, että minulle Hiluxin kokoinen nippu euroja on iso raha, kuten lienee monille muillekin. Hämmästelen siis myyjän käyttäytymistä ja tyhjän myyntiä.

    Alennukset vaihtelevat suuresti, mutta mainittakoon, kun kerran asian otit esille, että jo ensimmäinen saamani kirjallinen tarjous (sis. SR, toimituskulut, lohkolämmitin, metalliväri ja vetokoukku, ei talvipyöriä) sisälsi 16,29% alennuksen. Mainittakoon myös, että lopullisessa väännössä tulos oli jotain muuta, mutta se on minun ja myyjän välinen asia.

    Jo tilanneelle helppo kysymys:

    Mikä on tilaus sopimuksen lomake numero?(löytyy alhaalta vasemmalta.)
    Tokihan noin tarpeeton kaavake on voinut myös hukkua vaikkei autoa ole vielä saanutkaan.

    Äänestä

  • virtuaali ostajalle heh heh kirjoitti:

    Jo tilanneelle helppo kysymys:

    Mikä on tilaus sopimuksen lomake numero?(löytyy alhaalta vasemmalta.)
    Tokihan noin tarpeeton kaavake on voinut myös hukkua vaikkei autoa ole vielä saanutkaan.

    Melko etäälle olet lipsunut alkuperäisestä aiheesta. Pitäisikö siis lähteä tilitoimistoon kaivelemaan joulukuun mappia:) Itsellä ainoa jäljellä oleva dokumentti on printti ilman lomakenumeroita. Siitä ilmenee mm ostettujen autojen lukumäärä, joka muuten on enemmän kuin yksi.

    Muistaakseni väitit itse ajavasi jo uudella Hiluxilla? Veikkaanpa kuitenkin, että sitten joskus huhtikuun lopulla vain toisella meistä on sellainen.. etkä se ole sinä.

    Nyt alkaa olla jutuissa tasoa: Siitä ilmenee mm ostettujen autojen lukumäärä,
    joka muuten on enemmän kuin yksi. "
    Niin autot lisääntyy.Aluksi juttu meni näin:
    -Olen näet tilannut Hiluxin....
    Ja sama jatkuu:
    -miksikähän ostamani auton ....
    Seuraava on tosi hyvä,mikäköhän niistä monista on kyseessä:
    -Minua kiinnostaa vain ostamani auto...
    Ja lisää heh heh:
    -saamani kirjallinen tarjous (sis. SR, toimituskulut, lohkolämmitin, metalliväri ja vetokoukku, ei talvipyöriä)...

    Taitaa olla hilux kaksineuvoinen kun asia sitten onkin näin:
    -Siitä ilmenee mm ostettujen autojen lukumäärä, joka muuten on enemmän kuin yksi...

    Aihe ei ole lipsunut; itsehän syytit minua paskanpuhujaksi.Kirjoituksesi todistaa kyllä paskanpuhujan olevan siellä päässä.No selitys ja perse löytyy kaikilta(tai paperit on tilitoimistossa heh heh), mutta olisit nyt voinut edes yrittää keksiä jotain muuta.Kai joku kaverisi sentään on joskus ostanut uuden auton.Mikähän printti sinulla muuten oikein on, tilaus sopimus kun tehdään kolme osaiselle lomakkeelle.

    Äänestä

  • paranee kirjoitti:

    kaiken laisia pellejä täällä on.Taisi kaveri lähteä tekemään auto kauppoja jollekkin muulle palstalle.Että oikei useampia autoja meinasi poika tilata "firmalle".

    Äänestä

  • Jos et muuta saa. kirjoitti:

    Melko etäälle olet lipsunut alkuperäisestä aiheesta. Pitäisikö siis lähteä tilitoimistoon kaivelemaan joulukuun mappia:) Itsellä ainoa jäljellä oleva dokumentti on printti ilman lomakenumeroita. Siitä ilmenee mm ostettujen autojen lukumäärä, joka muuten on enemmän kuin yksi.

    Muistaakseni väitit itse ajavasi jo uudella Hiluxilla? Veikkaanpa kuitenkin, että sitten joskus huhtikuun lopulla vain toisella meistä on sellainen.. etkä se ole sinä.

    No jokos jutut loppui.Vai meneekö "firmalla" niin huonosti että pitää olla viikonloppunakin töissä.Siinäkin olit muuten väärässä että toinen meistä ajaa huhtikuussa uudella hiluxilla.Kumpikaa meistä ei aja, sinulla sitä ei ole ja minu omani on jo vanha.Koita nyt keksiä vielä jotain typerää palstalaisten huviksi.Toki edellisen munauksen selittely ei varmasti onnistu edes sinulta.

    Äänestä

  • edes kirjoitti:

    Joutuu odottamaan maanantaihin , poika paralla kun ei ole edes nettiä muualla kuin työmaalla.

    Äänestä

  • edes kirjoitti:

    No jokos jutut loppui.Vai meneekö "firmalla" niin huonosti että pitää olla viikonloppunakin töissä.Siinäkin olit muuten väärässä että toinen meistä ajaa huhtikuussa uudella hiluxilla.Kumpikaa meistä ei aja, sinulla sitä ei ole ja minu omani on jo vanha.Koita nyt keksiä vielä jotain typerää palstalaisten huviksi.Toki edellisen munauksen selittely ei varmasti onnistu edes sinulta.

    Palaan alkuperäiseen aiheeseen eli Hiluxin toimitusmurheisiin. Tuoreimman tiedon mukaan ajan omallani vasta TOUKOKUUSSA!

    Äänestä

  • Jos et muuta saa. kirjoitti:

    Palaan alkuperäiseen aiheeseen eli Hiluxin toimitusmurheisiin. Tuoreimman tiedon mukaan ajan omallani vasta TOUKOKUUSSA!

    Koskas ne loput tulee.....?

    Äänestä

  • Jos et muuta saa. kirjoitti:

    Palaan alkuperäiseen aiheeseen eli Hiluxin toimitusmurheisiin. Tuoreimman tiedon mukaan ajan omallani vasta TOUKOKUUSSA!

    Aivan sama kuvio tuntuis toistuvan muillakin.Joulukuussa tein kaupat(sr malli) ja lupailtiin maaliskuussa,sittemmin kyseltyä puhuttiinki jo toukokuusta.No eipä silti tulee kun tulee,kyllähän se nyt vähä nyppii kun alettiin toukokuusta puhuun.Jotkut ovat kai jo saaneet auton,miten on pelannu?onko auto täyttäny odotukset?paljonkos on keskikulutus (noin)pitäs kai mennä alle kymppiin satasen.

    Äänestä

  • VARTOOJA kirjoitti:

    Ei mee alle kympin kun ajelee nelikolla eikä kylmät ilmatkaan kulutusta ainakaan alenna.Kiva auto muuten mutta sisältä tosi kökkö, vähän kun kia:ssa istuskelisi(luulin plyyssi penkkien jääneen jonnekkin -80 luvulle).Mutta kun varustelista pitenee ja hinta laskee niin kyllähän se jossain näkyy.Ulkoa päin on tosi näyttävä , vielä kun löytyy vähän lisä kilkkeitä ja vie orkkis renkaat kierrätykseen.Korotus ei enää olekkaan pikku juttu niin kuin ennen.

    Äänestä

käytetään vanhaa ja yksinkertaista tekniikkaa. Ja on aina käytetty. Jos haluat nykyaikaisemman ja laadukkaamman auton pitäisi valita joku muu.

Äänestä

Hiluxini makaa Hangossa viikon varusteltuna ja valmiina, mikäs nyt mahtaa olla kupletin juoni?

Äänestä
  • kuljetusta paikkakunnallesi?

    Äänestä

  • Minulla on myös sama ongelma mutta auto vain on eri, alfa 159. Selittivät minulle juuri kuljetuksesta ja jostain vahauksesta, joten ei tuossa tilanteessasi liene mitään normaalista poikkeavaa. Odottavan aika vain tuppaa olemaan pitkä! Noh, ensiviikon alkuun lupasivat luovutuksen.

    Äänestä

  • Afrikassa vai Thaimaassa?.
    Vai Japanissa?.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Realistin kaipuu kirjoitti:

Moikka,

Saan oman Hiluxini kuun vaihteessa ja olen sen poikamiehenä hankkinut ainoastaan sen takia että se on minun mielestäni yksi viimeisiä autoja mihin voi luottaa täysin. Vaihtoehtoni olivat Lexus, Kia Sorento, Rav4 ja Mazda6. Mazda kutosen meinasin jo viedä, kun isot renkaat saivat pippelin pystyyn. Lexus olisi ollut minulle liian kallis.

Miten minun mahtaa käydä, olen ihminen joka ei siedä ainoatakaan vikaa autossa, en mitään, en pienintäkään epäkohtaa josta ei ole ilmoitettu etukäteen. Mielenkiinnolla odotan onko mielikuvani lähelläkään oikeaa, vai tavoittelenko jotain mitä ei ole olemassa. Toisaalta vanhat -87 ja -93 Toyotani lähtevät käyntiin nyt tässä 25-29 asteen pakkasessa ihan samalla tavalla kuin vastaavilla lämpöasteilla, eikä niissä ole ikinä ollut mitään vikaa. Itseasiassa en ole edes ajatellut että iso osa autoista, poislukien japanilaiset, hyytyy tälläisissä asteissa. Onko tämä minun mielestäni auton ainoa laadun tekijä enää realistista nykyautoissa? Britti Avensiksista alkaa jo kuulua kummia, öljyjä pihalle, ajotietokoneet juttelevat omiaan, ihan kun ne olisi Volkkareita, mersuja, pösöjä tai muita Euroopan mukavia ajettavia.

Olen ymmärtänyt että Hiluxissa käytetään niin vanhaa perustekniikkaa, että matalaviritteisen koneen säestämänä pitäisi selvitä huoltovapaasti huoltovälien välillä. Odotan todella mielenkiinnolla tulevaa sekä myös keskustelua!

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu