SAULI VS. TARJA

Miksi kukaan äänetäisi Halosta?
Entä miksi joku Niinistöä?

Jälkimmäiseen kysymykseen on helppo löytää poliittisesti oikea vastaus, mutta edellä esitettyyn kysymykseen löydämme ainoastaan psykologisesti oikean vastauksen. Toisin sanoen Tarja saa ääniä, koska on nainen. Tarja saa myös ääniä siksi, ettei tehnyt suurempia virheitä edellisellä 6 vuotis kaudella. Asialla on kuitenkin kääntöpuoli. Mitä Halonen sitten yleensäkään teki? Jos joku keksii jotain, niin vastatkoon minulle. Helppo on ylistää ihmistä joka ei tee virheitä, koska ei tee mitään.

Mitä tulee tähän 1950-luvulla syntyneeseen termiin hyvinvointivaltio. Faktat ovat näilläkin huuhaa sivuilla esitetty. Halonen jakaa rahaa, mutta mistä rahaa jaetaan jos ei ole työtä. Niinistön lähtökohta taas on työn näkökulmasta.

Hyvinvointivaltiota on tutkittu maassamme kohtalaisen paljon ja esimerkiksi Professori Risto Harisalo toteaa kirjassaan hyvinvointivaltion yhdeksi ongelmaksi sen, että sossu jakaa rahaa ja kenenkään ei tarvitse tehdä mitään, työntekijä voi jäädä töistään pitkälle sairaslomalle, jolta maksetaan palkkaa, sitten jäädä työttömäksi ja olla karenssiaika ilman palkkaa, sitten päästä kortistoon ja saada ansiosidonnaista päivärahaa, olla sielä 2 vuotta ja sitten sinulle myönnetään sairaseläke. Näin voi toimia kuka tahansa ja tällä on nimikin "Moraalinen köyhyys" Hyvinvointivaltio mahdollistaa sen. Entä sitten kun esimerkiksi 100000 tai vaikka 500000 työkyvyllistä tajuaa, että näin voi tehdä, kuka helvetti maksaa ne eläkkeet? kuka ne päivärahat jne. Työntekijät ovat avain: avain kansantalouteen, sekä tuotannontekijänä, että lopputuotteen kuluttajina ym, avain kaikkeen. Vasemmiston linja on tässä asiassa tuhoon tuomittu.

Tietenkin se on vain teoreettinen mahdollisuus, mutta todiste siitä, että aukkoja löytyy.
Misäs sitten Saulin NATO-juttuihin tulee, niin käsittääkseni Sauli ei ole luvannut luotsata Suomea natoon, eikä sauli siihen pystyisikään. Toisin sanoen sauli saa olla mitä mieltä vain, koska Natosta päättää kuitenkin joku muu kuin presidentti.

Natosta puheenollen. Miettikääs sitä, että nyt meillä on mahdollisuus liittyä natoon. Kun suuri sota syttyy, ei ole mitään takeita siitä, että meitä enää jäseniksi hyväksytään. Sauli ajattelee juuri näin ja Saulihan on itsekin todennut, että Nato ei ole ainoa vaihtoehto.
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Pikku politikko kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu