faktaa??

Käänsikö Tarja duunarien rahat? Pelasiko Halonen osuusliike Elannon kiinteistöillä 1990-luvun puolivälissä, kun Elanto meni konkurssiin?

Olen kuullut huhuja, joiden mukaan Elannon voimahahmoihin kuulunut TH olisi tehnyt mukavan omaisuuden konkurssipesän kiinteistökaupoissa. Pitääkö paikkansa? Elannon kaatumisella moni työmies menetti rahansa.
2203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tullissa miljoonat salkussa STS pankin konkurssin jälkeen koijareita kaikki,luottokortti kikkailulla pokoili myös valkojia valehtelijoiden klubi keksii kyllä kaiken näköisiä kujuita millä lypsää köyhiä ja rahansa menettäneitä.

Äänestä

Tällaista löytyi netistä Halosesta ja Elannosta.

Elannon toiminta E-liikkeen ja EKA:n loppuvaiheissa on kuvattu luotettavasti Jorma Kallenaution EKA Suomessa-teoksessa. Mauno Saari ei ole sitä siis lukenut. Muistiin merkitsi Väinö Tanner -kirjan mukaan: "Osuusliikkeen fuusio, Kalevi Sorsan ja Ulf Sundqvistin suuri ajatus, oli puolueen käsissä ja suitsissa oleva valtakunnallinen, yhtenäinen osuusliike. Siis Sdp olisi hallinnut muun ohessa kauppaa. Ylermi Runko etunenässä operatiivisesti, tukenaan Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja kaatoivat ajatuksen ja pelastivat Elannon itsenäisyyden, jota myös Mauno Koivisto puolusti hallintoneuvoston puheenjohtajana juuri ennen siirtymistään tasavallan presidentin toimeen".
Mauno Koivisto itse kirjoitti tästä vuonna 1994 julkaistussa kirjassaan Kaksi kautta: "E-osuuskauppaliikkeessa tapahtui 1970-luvun loppupuolella eräänlainen liikkeenjohtajien kapina, joka johti EKA:n syntymiseen. Elannossa tapahtui keskijohdon ja paikallispoliitikkojen kapina, joka johti Elannon irrottautumiseen tästä laajasta ratkaisusta. Otin tämän varsin raskaaksi. Erikoisesti minua harmitti se, että minun väitettiin olevan fuusiota vastaan."

"Osuusliike Elanto perustettiin Helsinkiin 1905. Myymäläverkoston perustana olivat leipä- ja maitomyymälät. Leipurit saivat leipomohankkeelleen tukea Pellervo-seuralta ja yliopistoväeltä. Ennen jääkaappien yleistymistä kauppa-asiointi oli päivittäistä. Ennen pitkää tuotevalikoimaa laajennettiin. Elanto perusti sekatavaraliikkeitä, lihakauppoja ja satsasi jopa tavaratalotoimintaan.

Osuustoiminnan ajatuksen mukaisesti työväestöä lähellä olevan osuusliikkeen "elantolaisuus" ei merkinnyt vain asiakkuutta vaan myös jäsenyyttä. Osuustoiminta oli tapa suhtautua modernisoituvaan maailmaan. Osuuskunta tarjosi jäsenilleen siihen eväitä esimerkiksi kulttuuritoiminnan, urheiluharrastusten ja kuluttajavalistuksen kautta.

1915 Elannon johtoon astunut nuori juristi ja SDP-poliitikko Väinö Tanner tuli olemaan tunnetuin vaikuttaja osuusliikkeen historiassa. Sotasyyllisyystuomio jäädytti miehen johtajauran, mutta 1949 Tanner palasi hallintoneuvoston puheenjohtajaksi.

Sisällissodan jälkeen 1919 perustettiin Helsingin Osuuskauppa, joka vei mukanaan osan Elannon porvarijäsenistä.

Elantolaisuuteen liittyi usein mukaan koko perhe. Ennen hyvinvointivaltion rakentamista 1970-luvulla osuusliikkeen turvaverkolla hammashoitoloineen, lastensiirtoloineen ja mattopesuloineen oli merkitystä. Työurat osuusliikkeen palveluksessa olivat tyypillisesti pitkiä. 1940-luvulla vakiintui periaate, jonka mukaan ketään ei irtisanota. Siitä pidettiin kiinni 1990-luvulle asti.
Laki ehti tarpeeseen"

Vuonna 1975 Tarja Halonen valittiin Elannon edustajistoon, mitä jatkuikin keskeytyksettä viime vuoden loppuun. Hallintoneuvostossa hän istui 1980 - 1995.

Työväen osuusliikkeissä puolueiden vaikutus päätöksentekoon on aina ollut voimakkaampi kuin pellervolaisissa yrityksissä. Elanto ei kuitenkaan ollut tahdottomasti vasemmistopuolueiden määrättävissä. Se päätti säilyttää itsenäisyytensä; Tarja Halonen oli johtamassa puhetta ratkaisevassa edustajiston kokouksessa.

Elanto ei sitten sortunutkaan lamavuosina heti EKA:n perässä lokakuussa 1993. Mutta pidemmälle kuin 15.3.1995 senkään voimat eivät riittäneet. Ilta-Sanomien julkaisema uutinen synnytti hysterian Elannon säästökassa-asiakkaiden keskuudessa ja ”yhden aamutunnin aikana noin 100 miljoonaa markkaa valui kassasta ulos”.

Rahoittajapankki KOP lopetti Elannon itsenäisen tien.

Halonen oli oikeusministerinä käynnistänyt velkasaneerauslain valmistelun 1991. Se hyväksyttiin eduskunnassa syksyllä 1993. Se oli liian myöhään 3.7.1992 rahoittajapankkien, aktiivisimmin Postipankin, konkurssiin viemän Hankkija-Noveran pelastamiseksi, mutta Elannolle ja nykyiselle Tradekalle se kuitenkin riitti. Molemmat nyt toipuvat - ja ovat muutamassa vuodessa jälleen itsenäisiä valitsemaan vapaasti tulevaisuuden strategiansa.

Elanto oli ensimmäinen teollisten valmisruokien valmistaja Suomessa. Vuodesta 1930 sen einestehdas tuotti esimerkiksi lihapullia ja kaalikääryleitä. Arkkitehti Väinö Vähäkallion suunnittelema liikkeen pääkonttori valmistui Helsingin Hämeentielle 1928.

E-osuusliikkeiden ja OTK:n fuusiosta syntynyt EKA koetti turhaan houkutella Elantoa mukaan 1980-luvun alussa. Vuonna 1989 HOK:n ja Elannon fuusio oli jo lähellä, mutta aie tyssäsi tietovuotoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ccpc kirjoitti:

Käänsikö Tarja duunarien rahat? Pelasiko Halonen osuusliike Elannon kiinteistöillä 1990-luvun puolivälissä, kun Elanto meni konkurssiin?

Olen kuullut huhuja, joiden mukaan Elannon voimahahmoihin kuulunut TH olisi tehnyt mukavan omaisuuden konkurssipesän kiinteistökaupoissa. Pitääkö paikkansa? Elannon kaatumisella moni työmies menetti rahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu