Natottaako sdp:tä?

Mikähän kumma tässä Nato-asiassa oikein on, miettikääpä:

- Norja on ollut Natossa iät ja ajat. Paljonko heidän sotilaitaan on lähetetty mihinkään tapettavaksi? Miksi emme kavahda Norjaa, kun on paha Nato-maa?

- Niinistö on toistellut, että Natoon vain kansanäänestyksen kautta. Halonen on vasta nyt tullut tälle linjalle Niinistön argumentoinnin pakottamana. Ei Halonen ole puhunut kansan valinnasta aikaisemmin mitään!

- Paavo Lipponen on pakotettu viime metreillä puhumaan roskaa Niinistön Nato-kannasta. Mahtaa olla ollut iso kynnys, kun on itse johdonmukaisesti siirtänyt Suomea kohti eurooppalais-amerikkalaisia puolustusjärjestelyjä eikä ole antanut julkisuudessa tukeaan Haloselle aikaisemmin. MIksi olisikaan, kun aikoinaan ei pitänyt Halosta sopivana presidentiksi juuri reaalipolitiikan ymmärtämättömyyden vuoksi.

- Kommunisti-Eskokin (Seppänen) on jo vuosia puhunut ja kirjoittanut siitä, kuinka Lipposen johdolla SUomi viedään Natoon, halusi kansa sitä tai ei. Ei taida olla ihan pelkästään Kokoomuksen tai Keskustan idea tuo Natoon meneminen.
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lipponen on ollut todella nato-myönteinen tähän asti, nämä vaalipuheet ovat tyypillistä demarin kieroilua.

Niinistö on koko ajan painottanut kansanäänestystä, Halonen on kierrellyt koko aihetta. Totuus on se, että kaikki on valmiina Nato-jäsenyyttä varten ja jos Halonen presidentiksi valitaan, niin on ajan kysymys milloin liitytään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jo kommari-esko tiesi kirjoitti:

Mikähän kumma tässä Nato-asiassa oikein on, miettikääpä:

- Norja on ollut Natossa iät ja ajat. Paljonko heidän sotilaitaan on lähetetty mihinkään tapettavaksi? Miksi emme kavahda Norjaa, kun on paha Nato-maa?

- Niinistö on toistellut, että Natoon vain kansanäänestyksen kautta. Halonen on vasta nyt tullut tälle linjalle Niinistön argumentoinnin pakottamana. Ei Halonen ole puhunut kansan valinnasta aikaisemmin mitään!

- Paavo Lipponen on pakotettu viime metreillä puhumaan roskaa Niinistön Nato-kannasta. Mahtaa olla ollut iso kynnys, kun on itse johdonmukaisesti siirtänyt Suomea kohti eurooppalais-amerikkalaisia puolustusjärjestelyjä eikä ole antanut julkisuudessa tukeaan Haloselle aikaisemmin. MIksi olisikaan, kun aikoinaan ei pitänyt Halosta sopivana presidentiksi juuri reaalipolitiikan ymmärtämättömyyden vuoksi.

- Kommunisti-Eskokin (Seppänen) on jo vuosia puhunut ja kirjoittanut siitä, kuinka Lipposen johdolla SUomi viedään Natoon, halusi kansa sitä tai ei. Ei taida olla ihan pelkästään Kokoomuksen tai Keskustan idea tuo Natoon meneminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu