Mullholland Drive

Moi, koitin lueskella palstaa, mutta ainakaan silmiini ei osunut kyseistä leffaa koskeviä viestejä. Kävin katsomassa sen jokin aika sitten. jäin todella hämmentyneeksi, mitä siinä oikein tapahtui?! Oliko osa jotain kuvitelmaa tai harhaa? Vai oliko se nainen skitsofreenikko tai jotain. En tajunnut mitään enää leffan puolivälin jälkeen. Kaverini kanssa yritettiin miettiä mikä sen juju oli, mutta ei päästy yhteisymmärrykseen. oliko siinä juonta vai oliko se vaan kusetusta koko homma. Hämärää..
4295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aika monien mielestä ensimmäiset 2/3-osaa leffasta vaikuttaisi olevan Bettyn unta siitä miten olisi halunut asioiden menevän, mutta kuten loppuosa kertoo niin hänhän epäonnistui suhteessaan "Ritaan" ja loppujen lopuksi palkkasi palkkamurhaajat tappamaan tämän.

Äänestä

Kaikkea ei kannata eikä voi logiikalla miettiä. Lynch on kyllä maininnut jostain unista, joten senkö piikkiin pistetään? Muistan kuitenkin aina äidinkielen opettajan sanat "Tarina ei saa loppua se olikin vain unta toteamukseen."
Itse leffa oli kyll hyvä. Tunnelma oli hyvin kohallaan...

Äänestä

Laita hakupalvelimeen ko. elokuva (hae kielellä Suomi) - saat kaikki haluamasi vastaukset vaivaamaan jääneistä kohdista. Suositeltavaa on tietenkin katsoa elokuva useampaan kertaan, heti kun se vuokralle ilmestyy. Lynchin mestariteos, sanon minä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmentynyt kirjoitti:

Moi, koitin lueskella palstaa, mutta ainakaan silmiini ei osunut kyseistä leffaa koskeviä viestejä. Kävin katsomassa sen jokin aika sitten. jäin todella hämmentyneeksi, mitä siinä oikein tapahtui?! Oliko osa jotain kuvitelmaa tai harhaa? Vai oliko se nainen skitsofreenikko tai jotain. En tajunnut mitään enää leffan puolivälin jälkeen. Kaverini kanssa yritettiin miettiä mikä sen juju oli, mutta ei päästy yhteisymmärrykseen. oliko siinä juonta vai oliko se vaan kusetusta koko homma. Hämärää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu