********
http://www.niinisto.net/index.php?option=com_content&task=view&id=260&Itemid=26
Blogi
Sunnuntai 22.1. - Tuntematon Lipponen
Kaunis sunnuntai. Mietin miten perheet ja itsekseen elävät tällaiseen päivään valmistautuvat. Mietin, miten kaunis on auringon mahti meihin ihmisiin. Ja sitten pakotan itseni keskeyttämään mietinnön, muutoin jään matkasta Kotkaan.
Korkeasti arvostamani ja kunnioittamani suomalainen valtiomies, eduskunnan puhemiehenä toimiva Paavo Lipponen on puheessaan Kankaanpään työväenyhdistyksessä leimannut minut Suomen liittäjäksi Natoon. Olen aina pitänyt Lipposta rehellisenä miehenä.
Rehellisyyden nimissä on sanottava muutama asia. Nato-jäsenyys vaatii muutamankin seikan - ensinnäkin jäsenyyden hakemisen, josta mielestäni kansanäänestyksen kautta Suomen kansan enemmistön, hallituksen sekä tasavallan presidentin tulisi olla yksimielisiä. Tämän lisäksi myös kyseisen järjestön tulisi olla valmis ottamaan Suomi jäsenekseen. Tämä tarkoittanee kansainvälisesti vakaata ajanjaksoa.
Rehellisyyden nimissä täytyy myös sanoa, että uutisten siteerauksissa puhui minulle tuntematon Lipponen. Mies, jonka tunnen ja jota arvosta on aina korostanut Suomen ja Yhdysvaltain hyvien suhteiden merkitystä. Samainen mies on aikanaan myös kysynyt julkisesti suomalaisilta "mitä pahaa Natossa on?".
Toivon tapaavani mahdollisimman pian sen Paavo Lipposen, jonka minä tunnen. Sen Paavo Lipposen, jonka kanssa olen saanut työskennellä ja jonka kanssa olen useita kertoja Suomen tulevaisuuden mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti tarkastellut. Se mies taitaa olla nyt ainakin minulta hukassa, tai sitten hänen puheitaan on siteerattu karkeasti väärin.
Maailma on muuttunut nopeasti, Suomi hitaasti - muuttunut kuitenkin. Kun katson Suomen tämänhetkisiä kansainvälisiä velvoitteita jään miettimään kuinka kauhistunut kuusi vuotta sitten ehdolla ollut ulkoministeri Tarja Halonen olisi ollut, jos jotain tällaista olisi hänelle silloisen kampanjan aikana esitetty. Sitä vastan tuntuu kummalliselta kun ehdokas Halonen on nyt eri mieltä presidentti Halosen kanssa. Presidentti on hyväksynyt linjauksen, että Nato on mahdollisuus, mutta ehdokas Halosen mielestä Nato on mahdollisuus aikaisintaan kuuden vuoden kuluttua. Rehellisyyden nimissä jään miettimään mikä on vastakohta ilmaisulle "rehellisyyden nimissä".
Matkalla Kotkaan kuulen, että vaalikahviloita aukeaa ratkaisuviikkoa varten jälleen lisää Hauho, Hämeenkyrö, Kalajoki, Kauhava, Kausala, Tammisaari. Seinäjokiset ovat avaamassa toista kahvilaa entisen Peräseinäjoen keskustaan.
Kampanjaväki on laskuissa sekaisin kahviloiden kanssa - veikkaavat, että viikon lopulla on 70 tai 80 kahvilaa toiminnassa. Ja aivan kuten ensimmäisen kierroksen alla monella paikkakunnalla aiotaan kahvia ja keskusteluja tarjota ensi viikonloppunakin vuorokauden ympäri.
Pysähdymme huoltoasemilla. Täytyyhän Raikan saada kahvia. Parhaan kannustuksen saan eräältä naisten salibandyjoukkueelta. Täytyy myöntää, että hymyt ja silmät jäivät paremmin mieleen kuin joukkueen nimi. Raikka väitti joukkueen nimen olleen "Oldstars" - meille tulee lempeä kina kun en usko Raikan englantia osaavan kuin puoliksi. Tähtiä olivat kyllä - ja tähtisilmiä.
Kotkassa tunnelma on huikea. Rajaseudun väen kansainvälisyys ja välittömyys tekevät aina vaikutuksen. Ehdin hetken miettiä tarinoita, joita Petsan ja Kilun seikkailuista olen lukenut. Kilun kuolematon lause "Pertsa, mennään kotiin" ei tule mieleen.
Väki vakuuttaa tekevänsä kaikkensa viimeisen viikon aikana. Lupaukseen on helppo luottaa, tekijänaisia ja -miehiä ovat. Paikalle on mahtunut kuulemma 1600 - 1700 henkeä. Lannistumattomia ihmisiä. Hengen ja tahdon sotureita sukupuoleen katsomatta. Olen aina ollut varsin nihkeä erilaisia kunnia sitä ja kunnia tätä nimityksille. En tänään, KTP kutsui minut jäsenekseen. Suostun ilolla ja kiitoksella, onhan kyseessä Kotkan Työväen Palloilijat.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Toi oli lisäksi hyvä toi jäseneksi kutsuminen KTP:hen eli Kotkan TYÖVÄEN Palloilijoihin...;)
Mitä eroa näillä on KUMPI EI TEE TÖITÄ ?
Kumpikin tekee omaa työtänsä, sillä erolla että, kun kello on 16 tippuu maalarin hanskat.
kuinka paljon hän sai netottua päivän työstään ja mitä ostaa tai mihin sijoittaa seuraavan potin. Sen mikä jäi kun vähennetään ensin noi palkan ja muut sosmaksut, eli se käteen jäävä 75% laskutettavasta summasta! Vai vaiohtaisko autoa, lähtiskö etelään golffaamaan. No en mä ainakaan virkistys/koulutuspäivää meinaakaan laittaa, perutaan nekin.....