HALOSEN LINJA?

Hän vastusti vapaakauppasopimuksen solmimista EEC:n kanssa ja oli mukana Helsingin Sanomissa 19.9.1973 julkaistussa ilmoituksessa, joka vaati, että EEC-vapaakauppasopimus on torjuttava. Sopimus kuitenkin solmittiin ja se antoi hyvän pohjan nykyisen hyvinvointivaltion luomiselle. Halosen vaihtoehto olisi jättänyt Suomen entistä tiukemmin Neuvosto-Venäjän otteeseen.

Hän oli kaatamassa viidennen ydinvoimalan lupaa eduskunnassa vuonna 1992. Sen vuoksi Suomeen tuodaan nyt ydinsähköä Venäjältä, jossa sitä tuotetaan vanhentuneilla laitoksilla. Venäjän, mutta ei Suomen edun mukaista. Päätöksen seurauksena saamme nauttia korkeista sähkölaskuista. On laskettu, että Suomi joutuu maksamaan 2,5 miljardia euroa päästömaksuja Kioton sopimuksen perusteella. Myönteisellä ydinvoimalapäätöksellä vuonna 1992 summa olisi kohtuullinen.

Pari vuotta sitten Suomen ulkopoliittinen johto meni Italian asettamaan liukumiinaan ja paljasti todelliset kasvonsa, kun se kiirehti torjumaan EU:n tarjoaman avun ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” Naton ulkopuolella oleville EU-maille. Havaittuaan kömmähdyksensä valtionjohto perääntyi hiukan, mutta sai aikaan lisäyksen, jonka mukaan apuun tullaan vain, jos Suomi sitä pyytää. Sopii Venäjälle. Sen tarvitsee vain pitää huoli siitä, että Suomi ei apua pyydä, kun tulee hetki liittää tämä vanha venäläinen maakunta takaisin äiti-Venäjän yhteyteen.

Hän oli painokkaasti vaatimassa Suomea luopumaan maamiinoista ja niistä päätettiinkin luopua. Maamiinat ovat halpa ja tehokas keino hidastamaan vihollisen etenemistä Suomen maaperälle. Korvaavat järjestelmät maksavat valtavia summia. Päätöksen seurauksena on puolustusvoimia jo jouduttu ajamaan alas vähentämällä varuskuntia. Suomi joutunee myös luopumaan osittain yleisestä asevelvollisuudesta, mikä olisi vahinko kansakunnan yhtenäisyyttä ajatellen.

Kun tiedetään, mitä varten maamiinat Suomella ovat, voidaan sanoa, että maamiinaratkaisu oli Venäjän, mutta ei Suomen edun mukainen.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ahti Nuottimäki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu