Vaalipaneeleissa ehdokkaista fiksuimmin esiintynyt Hautala on hankalassa asemassa. Olettaisin, että Halonen on ilman muuta lähempänä Hautalan yleisinhimillistä linjaa kuin vastaehdokkaansa. Heidin mielessä taitaa kuitenkin kajastaa mahdollinen ehdokkuus jossain tulevissa presidentinvaaleissa, eikä hän siksi uskalla nyt leimautua sen enempää oikeistolaiseksi kuin vasemmistolaiseksikaan. Sääli.
Hautalan kanta
kake
056
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.