Eli tiivistäen voisi sanoa että Maan äidin kaksi viimeistä "projektia", kehitysavun nosto ja maaminoista luopuminen ovat hankkeita joissa palaa runsaasti sinun, minun ja meidän kaikkien rahoja ja näin ollen aihe on siis varsin taloudellinen..
Halonen ja miinat
guk
5167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
niin kyllä hänkin poistais miinat, joskin vuonna 2016...Paitsi että sehän tiedetään että Niinistö aikaistaisi sitä.
Mitä sitten tuohon kehitysapuun tulee, niin suomi on siinä muita maita jäljessä, joten mielestäni Halonen on aivan oikeassa, ei se kuule ole paljoa meiltä pois että jotkut ihmiset saavat vähän enemmän apua. Ja eikös siihenkin ole olemassa ihan oma rahoitus systeemi, joten ole ja elä rauhassa. Just tsunamin jälkeen oli kauhea arvostelu kun suomi ei antanutkaan paljon rahaa sinne, ei niin paljoa kuin muut maat, joten koittakaas nyt päättää mikä on hyvä ja mikä ei.
Kotimaassa ensin ja hommataan asunnot asunnottomille.
Nostetaan sitten kehitysapua.
En missään nimessä voi äänestää Halosta. Hän on vesittämässä vanhojen aatteidensa mukaisesti Suomen puolustusta (jalkaväkimiinat ym). Itse kävin intin 70 luvulla ja silloin ollessani leirillä yövartiossa mietin, että miinat ovat oleellinen osa maarajamme puolustusta. Kaksi poikaani ovat käyneet saman intin. Heidän laittamisensa maanpuolustustehtävissä maastoon ilman maa- ym. miinojen tuottamaa puolustusta on hulluutta. Vasemmistolaisiin, vanhoihin 30 vuotta vanhoihin ajatusmaailmoihin jämähtäneiden "mielipidejohtajien" ei saa antaa tuhota maanpuolustustamme. Se, että jotkin valtiot kylvävät miinoja lentokoneesta, on surullista. Suomen armeija merkitsee omat miinansa ja myös poistaa ne, kun välitön tarve on ohi. Edellä esitetty on vain yksi syy olla äänestämättä Halosta. Muitakin on .....
Tarvitaan, olet aivan oikeassa.
Valitettavasti on myös niitä jotka sokasti uskovat sossujen propagantaa...
Kuinka jo kerran Isämaansa myynnyttä äärivasem-
mistolaista puolustusvoimain ylipäällikköä voi
kiinnostaa Suomen itäisen rajan puolustus? Mut-
ta mitenkä on Tarjalla "pullat uunissa" siinä ta-
pauksessa, jos hyökkäys tapahtuukin lännestä
päin?