Lyhennetty sitaatti artikkelista ja teoksesta. Tämä on ilmestynyt Hesarin kirjaesittelyissä. Jos jollakulla muuten on toimittajaliiton jäsenlistaa - oli netissä jokin aika sitten parin päivän ajan - niin minulle voi postata, kiitollisuudella vastaanotetaan.
-------------------
Toimittanut Johan Bäckman
--------------------------------------------------------------------------------
Entäs kun tulee se yhdestoista? Suomettumisen uusi historia
ISBN 951-0-25654-4. Wsoy 2001. Sivut 264-272.
Jouni Tervo
Toimittajaliitto, taistolaisten käsikassara
Sosialismin kaatumisesta on niin vähän aikaa, että itsetilityskään ei ole vielä kunnolla alkanut. Pyykki on yhä pesemättä. Muualla ja meillä.
Suomessa sotien jälkeinen suhde naapurimaa Neuvostoliittoon on yhä selvittämättä. Elämme sen aikakauden ihmisten muistelmien ja mielipiteiden varassa. Keskeiset kotimaiset arkistot ovat osin olleet yksityisessä käytössä ja tärkeimmät ulkomaiset lähteet eivät ole olleet saatavilla. On siis pitänyt tyytyä siihen mitä asianosaiset ovat puhuneet. Siksi suomalaiset ja sosialismi on tabu aihe.
1970-luvun vasemmistoradikalismin vuodet ovat lähihistorian tutkimattomimpia valkeita läikkiä. On yhä selvittämättä, millainen oli Neuvostoliiton todellinen vaikutus Suomen sisäisiin asioihin. Kuinka pitkälle suomalaiset olivat valmiita menemään myötäilyssään ja minkälaisia muotoja idänsuhteiden hoito synnytti? Sosialismiin hurahti kokonainen sukupolvi, joka nyt istuu suomalaisen yhteiskunnan kaapin päällä. He olivat ikäpolvensa parhaimmistoa, aktiivisia, älykkäitä, aikaansaavia. Heistä tuli kaaderi, joka tajuamattaan toimi Neuvostoliiton maailmanvalloituspolitiikan miinanpolkijana. Heistä ei ole saanut puhua, heistä ei ole voinut kirjoittaa, koska he olivat "hyviä ihmisiä hyvällä asialla". Se että he olivat väärässä, on yhä kielletty suomalainen keskustelunaihe.
"Keskustelua jarruttaa, että niin monet toimijat, päättäjät, poliitikot ja joukkotiedotusvälineissä toimineet toimittajat ovat vielä tälläkin hetkellä vaikutusvaltaisissa asemissa yhteiskunnassa. Jos tällaista aatteellista jälkiselvitystä ryhdyttäisiin tekemään, niin se osuisi nykyiseen poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin", professori Salminen sanoo.
Suomettumisilmiön vuoksi kriittisten kuvauksen antaminen Neuvostoliitosta 1970-1980-luvuilla oli käytännössä mahdotonta. Idänpolitiikkaan liittynyt varovaisuus johti Suomessa vaikenemiseen sosialistisen järjestelmän puutteista. Pärjätäkseen sisäpolitiikassa poliittisella toimijalla oli oltava Moskovan hyväksyntä. Näin suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin alkoi imeytyä merkillinen itäinen juonne, joka palveli Neuvostoliiton etua. Suomalaiset poliitikot alkoivat Moskovaan kumartaessaan rinnastaa länsimaista demokratiaa sosialistiseen diktatuuriin. Tätä kutsuttiin sillanrakentamiseksi kahden järjestelmän välille. Yhteisymmärryksen luominen oli kansallinen tehtävä. Siihen omistautuivat poliitikot omien valtaintressiensä toivossa, mutta myös lehdistö ja julkinen sana. Idänpolitiikkaa johdettiin ylhäältä eikä veneenkeikuttajia suvaittu. Sen vuoksi heitä ei säännön vahvistavia poikkeuksia lukuun ottamatta ollut.
Suomettuminen näkyi lehdistössä itsesensuurina. Neuvostoliiton asioista ja Suomen ja Neuvostoliiton suhteista kerrottiin suodatin päällä. Kirjoittelun oli oltava linjassa ulkopolitiikan perusteiden kanssa. Poikkeamia valvottiin sekä oman poliittisen eliitin että Neuvostoliiton edustajien voimin. Yhteisen hyvän nimissä totuuden vastainen kirjoittelu hyväksyttiin yleisesti. Siitä tuli normi. Esko Salmisen mielestä rajanveto tahallisen asioiden vääristelyn ja tiedostamattoman virallisen mielipiteen suodattamisen välillä on kuitenkin hankalaa. Suomalaiset journalistit omaksuivat kansallisen tehtävän niin hyvin, että oikeiston äänenkannattajan Uuden Suomen päätoimittaja Pentti Poukkakin joutui jälkeenpäin tunnustamaan, ettei hän itsekään tiennyt milloin hänen kirjoittelunsa muuttui haitallisella tavalla itsesensuroivaksi. Salmisen mielestä muutosta on usein vaikea havaita, koska itsesensuuri toimii piilotajuisella tasolla. Yleisesti hyväksytty oli myös yksityisesti ymmärrettyä.
Yksi selvittämätön luku journalismin itsesensuurin historiassa on pienen, mutta sitäkin äänekkäämmän Toimittajaliitto Ry:n toiminta 1970-1980-luvuilla. Yhdistyksen jäsenkortiston löytyminen antoi mahdollisuuden asian käsittelyyn talvella 2000 MOT -televisio-ohjelmassa. Jäsentietojen perusteella ohjelmassa yritettiin hahmottaa Toimittajaliiton toimintaa ja merkitystä. Yhdistyksen laajuuden ymmärtämiseksi jäsentiedot julkaistiin kokonaisuudessaan ohjelman nettisivuilla. Se aiheutti valtavan, tunnepitoisen reaktion Toimittajaliiton jäsenkunnassa.
Toimittajaliitto oli SKP:n vähemmistön eli ns. taistolaisten yhteenliittymä, joka onnistui levittämään poliittista sanomaansa kaikkiin keskeisiin tiedotusvälineisiin. Toimittajaliitto oli yksi monista Neuvostoliiton kanavista Suomeen. Moskova rahoitti parin vuosikymmen ajan Suomen kommunistista puoluetta ja erityisesti sen vähemmistöä. Rahaa propagandatyöhön annettiin 1970-1980-luvuilla ainakin 150 miljoonaa markkaa. Taistolaisten saamaa pimeää tukea lisäsivät muun muassa painotilaukset, opintostipendit, lentoliput ja matka-apurahat. Toimittajaliittoon kuului vain osa taistolaisista; järjestössä oli yli 300 toimittajaa, kulttuurivaikuttajaa ja opiskelijaa. Heistä jotkut olivat jo 1960-1970-luvulla mukana työelämässä, mutta osa liittyi mukaan vasta myöhemmin opiskeluaikanaan. Toimittajaliitto tähtäsi tulevaisuuteen värväämällä riveihinsä nuoria tiedotusalan opiskelijoita. Hyväksi rekrytointipaikaksi osoittautui Tampereen yliopisto. Se oli 1970-luvulla taistolaisuuden kasvukeskuksia. Useat liittyivät järjestöön, kun kaikki muutkin tuntuivat niin tekevät.
Taistolaisilla oli selvä käyttötarkoitus Toimittajaliitolle. He rakensivat siitä verkostoa tulevaisuuden tarpeilleen. Nuoret ammattiin opiskelevat toimittajat muodostivat käyttökelpoisen kanavan. 1980-luvulle tultaessa lukuisat Toimittajaliittoon opiskelijana liittyneet olivat edenneet merkittäviin ammatillisiin asemiin. Jos ajanhenki, neuvostososialismi tai opiskelija-aikainen aatemaailma olisivat kestäneet, taistolaisilla olisi ollut merkittävä viides kolonna suomalaisissa tiedotusvälineissä. Toimittajaliiton roolia ja merkitystä arvioitaessa tämä näkökulma on ratkaisevan tärkeä.
Kansandemokraattisessa liikkeessä pitkään toiminut Yrjö Rautio suhtautuu kriittisesti taistolaisten toimintaan. Hänen mukaansa Toimittajaliitto oli yksi monista stalinistisen liikkeen yrityksistä lisätä vaikutusvaltaa ja -keinoja. Raution mielestä Toimittajaliitto oli puhtaasti aatteellinen yhdistys eikä esimerkiksi etujärjestö. Sen tärkein tehtävä oli ajaa taistolaisten yleistä aatteellista ja poliittista linjaa ja tavoitteita. Kilpailevan poliittisen suuntauksen edustajana Rautio pitää selvänä, että Toimittajaliiton keskeinen päämäärä oli saada vähemmistökommunistien sanoma leviämään suomalaiseen tiedotuskenttään.
Suuri osa Toimittajaliiton jäsenistä oli joko suoraan SKP:n jäseniä tai ainakin sitä lähellä olleen kulttuurityöntekijöiden liiton jäseniä. Toimittajaliittoa onkin tästä syystä pidetty laajempana kuin se tosiasiallisesti oli. Jäseniksi liittyneiden lisäksi myös muiden taistolaisjärjestöjen aktiivit liikkuivat toimittajaliittolaisten kanssa samoissa piireissä. Sivullisten oli vaikea erottaa kuka kuului mihinkin taistolaisuuden alaheimoon. Toimittajaliittoon aktiivijäsenenä kuulunut Kaisa Karikoski kertoo, että päämääränä oli ujuttaa liitolle tärkeitä asioita tiedotusvälineisiin. "Mielenkiintoisia asioita tapahtui muun muassa niin, että aikakauslehtien toimittajat tekivät tavanomaisia töitään, mutta päättivät että yksi juttu on aina niin sanottu Toimittajaliiton juttu, henkilökohtainen juttu. Esimerkiksi Kristina Halkolasta tehtiin juttuja", Karikoski muistelee.
Aatteellisen propagandan levittämistä varten Toimittajaliitossa oli epävirallinen koordinointielin, ns. johtotrio. Kolmen eri tiedotusvälineen palveluksessa työskennelleen miehen salaseura päätti keskenään mitä asioita kulloinkin piti saada julkisuuteen. "Minusta se oli aika suoraa se vaikutus. Että sitä oli kahdenlaista: että ei heitä tarvinnut paljon pyytää eikä komentaa eikä lahjoa asialle vaan se tapahtui toimittajaliittolaisten vapaasta tahdosta ja innokkaasti palvelivat Neuvostoliiton tarkoitusperiä. Mutta totta kai jos asioita katsotaan Moskovasta päin niin varmasti myös siellä jaettiin kenties ylennyksiä heidän omille toimihenkilöilleen joiden katsottiin olevan olleen edesauttamassa sitä, että näin hienosti asioita Suomessa hoidettiin", Rautio sanoo.
Johtotrion jäsenistä mielipidevaltaa käyttää yhä Hymy-lehden nykyinen päätoimittaja Esko Tulusto. Hän ei kuitenkaan suostu keskustelemaan julkisesti aiheesta. Tuluston mielestä Hymy-lehden maine epäpoliittisena julkaisuna ei kestä päätoimittajan oman poliittisen taustan käsittelyä.
Toimittajaliitto pyrki verkottumaan keskeisiin tiedostusvälineisiin. Pääpaino asetettiin suuriin viestintätaloihin Yleisradioon, Helsingin Sanomiin, Suomen Tietotoimistoon ja Hufvudstadsbladetiin. "Omien havaintojeni mukaan se toimi kyllä parhaiten Yleisradiossa, mutta varmasti myös jonkun verran lehdissä", Yrjö Rautio sanoo. Toimittajaliitto pääsi Yleisradioon pääjohtaja Eino S. Revon kaudella. Ylessä erityisesti radion- ja television yhteiskunnalliset sekä kulttuuritoimitukset keräsivät SKP:n vähemmistön kannattajia. Revon kaudella Yleisradioon syntyi uudenlaisia ohjelmasarjoja, joissa punaväriä ei kaihdettu. Esimerkiksi Kaisa Karikosken ja Raili Lehtosen Työläisen arkea -radio-ohjelma herätti poliittisuudellaan kritiikkiä.
Yleisradioon syntyi myös toinen vahva Toimittajaliiton solmukohta. Ruotsinkielinen toimitus tunsi voimakasta vetoa taistolaisuuteen. Useat sen jäsenistä kantoivat puolueen jäsenkirjaa. Näin ilmiön taustaa selvittää palkittu suomenruotsalainen toimittaja Nils Torvalds: "Ruotsinkielinen Suomi on aika pieni ja aika tiukan sosiaalisen kontrollin oloissa. joku on puhunut huoneesta, pienestä valvotusta huoneesta jossa ei ole mitään kovaa valvontaa mutta erittäin toimiva sosiaalinen valvonta. 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa tapahtui jonkinlainen murros joukkoviestinnän puolella. Murros on itse asiassa merkityksellisempi ruotsinkieliselle puolelle, koska yhtäkkiä syntyy RKP:n establishmentin hallitsemille joukkotiedotusvälineille todellinen kilpaileva vaihtoehto. Se ei ole helppo RKP:lle, eikä se ole helppo niillekään jotka ovat Yleisradion puitteissa: molemmat lyövät yli ja hakeutuvat ehkä vähän vastakkaisiin asemiin."
Toisella rintamalla Toimittajaliitto eteni myös Helsingin Sanomiin. Kiihkeimpään poliittiseen aikaan sen toimitusosasto oli niin sanottujen edistyksellisten voimien eli yleisdemokraattisen rintaman käsissä. Tosiasiassa valtaa käytti äärivasemmisto ja Toimittajaliitto. Sanomien toimitusosastoa radikaaleimpaan aikaan johtanut Markku Valkosen mukaan Ludviginkadun liike oli enemmänkin yleisdemokraattinen kuin taistolainen. "Siihen kuului varmasti suurimmalta osaltaan ihmisiä joiden ajatustapa oli vasemmistolainen, ehkä lähellä SKDL:ää ja siitä sitten varmasti vasemmalle. Mutta luulen että se oli jotenkin sellainen aika idealistinen ryhmä, vaikka se saikin ajoittain kyllä kohtuullisen merkityksen ja painoarvon."
Toimittajaliitto pyrki luonnollisesti vaikuttamaan Helsingin Sanomien toimitukselliseen sisältöön. Uskollisten kaadereiden avulla julkisuuteen ujutettiin omaa ideologiaa tukevia näkemyksiä. Yksi räikeimmistä esimerkeistä oli Helsingin Sanomien reportaasi Neuvostoliiton viranomaisten Virosta löytämästä salakuljetettujen Raamattujen ja painovälineiden kätköstä. Lehti kertoi propagandanviennistä Neuvostoliittoon peräti sivun kokoisella artikkelilla paheksuvaan sävyyn, vaikka Raamattujen vienti ei rikkonut Suomen lakia tai ollut hyvien tapojen tai moraalin vastaista. Juttu julkaistiin 4. 5. 1986 otsikolla "Vaarallisia lahjoja salaperäisiltä suomalaisilta. KGB löysi salakuljetetun propagandavaraston hylätystä kaivoskäytävästä Virosta". Kun virallinen Suomi ei ollut riittävän voimakkaasti reagoinut Raamattujen vientiin, KGB toimitti materiaalin uutistoimisto APN:n välityksellä Helsingin Sanomien toimittajalle ja sai näin haluamansa viestin Helsingin Sanomien sivuille.
----
Että tällaista. Nyt tiedätte millaiset ihmiset meidän uutisistamme päättävät. Rivitoimittajat voivat olla nuoria, mutta asioista päättävät ovat suurten ikäluokkien ihmisiä ja moni on sitten tätä ideologista laitaa..
-------------------
Toimittanut Johan Bäckman
--------------------------------------------------------------------------------
Entäs kun tulee se yhdestoista? Suomettumisen uusi historia
ISBN 951-0-25654-4. Wsoy 2001. Sivut 264-272.
Jouni Tervo
Toimittajaliitto, taistolaisten käsikassara
Sosialismin kaatumisesta on niin vähän aikaa, että itsetilityskään ei ole vielä kunnolla alkanut. Pyykki on yhä pesemättä. Muualla ja meillä.
Suomessa sotien jälkeinen suhde naapurimaa Neuvostoliittoon on yhä selvittämättä. Elämme sen aikakauden ihmisten muistelmien ja mielipiteiden varassa. Keskeiset kotimaiset arkistot ovat osin olleet yksityisessä käytössä ja tärkeimmät ulkomaiset lähteet eivät ole olleet saatavilla. On siis pitänyt tyytyä siihen mitä asianosaiset ovat puhuneet. Siksi suomalaiset ja sosialismi on tabu aihe.
1970-luvun vasemmistoradikalismin vuodet ovat lähihistorian tutkimattomimpia valkeita läikkiä. On yhä selvittämättä, millainen oli Neuvostoliiton todellinen vaikutus Suomen sisäisiin asioihin. Kuinka pitkälle suomalaiset olivat valmiita menemään myötäilyssään ja minkälaisia muotoja idänsuhteiden hoito synnytti? Sosialismiin hurahti kokonainen sukupolvi, joka nyt istuu suomalaisen yhteiskunnan kaapin päällä. He olivat ikäpolvensa parhaimmistoa, aktiivisia, älykkäitä, aikaansaavia. Heistä tuli kaaderi, joka tajuamattaan toimi Neuvostoliiton maailmanvalloituspolitiikan miinanpolkijana. Heistä ei ole saanut puhua, heistä ei ole voinut kirjoittaa, koska he olivat "hyviä ihmisiä hyvällä asialla". Se että he olivat väärässä, on yhä kielletty suomalainen keskustelunaihe.
"Keskustelua jarruttaa, että niin monet toimijat, päättäjät, poliitikot ja joukkotiedotusvälineissä toimineet toimittajat ovat vielä tälläkin hetkellä vaikutusvaltaisissa asemissa yhteiskunnassa. Jos tällaista aatteellista jälkiselvitystä ryhdyttäisiin tekemään, niin se osuisi nykyiseen poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin", professori Salminen sanoo.
Suomettumisilmiön vuoksi kriittisten kuvauksen antaminen Neuvostoliitosta 1970-1980-luvuilla oli käytännössä mahdotonta. Idänpolitiikkaan liittynyt varovaisuus johti Suomessa vaikenemiseen sosialistisen järjestelmän puutteista. Pärjätäkseen sisäpolitiikassa poliittisella toimijalla oli oltava Moskovan hyväksyntä. Näin suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin alkoi imeytyä merkillinen itäinen juonne, joka palveli Neuvostoliiton etua. Suomalaiset poliitikot alkoivat Moskovaan kumartaessaan rinnastaa länsimaista demokratiaa sosialistiseen diktatuuriin. Tätä kutsuttiin sillanrakentamiseksi kahden järjestelmän välille. Yhteisymmärryksen luominen oli kansallinen tehtävä. Siihen omistautuivat poliitikot omien valtaintressiensä toivossa, mutta myös lehdistö ja julkinen sana. Idänpolitiikkaa johdettiin ylhäältä eikä veneenkeikuttajia suvaittu. Sen vuoksi heitä ei säännön vahvistavia poikkeuksia lukuun ottamatta ollut.
Suomettuminen näkyi lehdistössä itsesensuurina. Neuvostoliiton asioista ja Suomen ja Neuvostoliiton suhteista kerrottiin suodatin päällä. Kirjoittelun oli oltava linjassa ulkopolitiikan perusteiden kanssa. Poikkeamia valvottiin sekä oman poliittisen eliitin että Neuvostoliiton edustajien voimin. Yhteisen hyvän nimissä totuuden vastainen kirjoittelu hyväksyttiin yleisesti. Siitä tuli normi. Esko Salmisen mielestä rajanveto tahallisen asioiden vääristelyn ja tiedostamattoman virallisen mielipiteen suodattamisen välillä on kuitenkin hankalaa. Suomalaiset journalistit omaksuivat kansallisen tehtävän niin hyvin, että oikeiston äänenkannattajan Uuden Suomen päätoimittaja Pentti Poukkakin joutui jälkeenpäin tunnustamaan, ettei hän itsekään tiennyt milloin hänen kirjoittelunsa muuttui haitallisella tavalla itsesensuroivaksi. Salmisen mielestä muutosta on usein vaikea havaita, koska itsesensuuri toimii piilotajuisella tasolla. Yleisesti hyväksytty oli myös yksityisesti ymmärrettyä.
Yksi selvittämätön luku journalismin itsesensuurin historiassa on pienen, mutta sitäkin äänekkäämmän Toimittajaliitto Ry:n toiminta 1970-1980-luvuilla. Yhdistyksen jäsenkortiston löytyminen antoi mahdollisuuden asian käsittelyyn talvella 2000 MOT -televisio-ohjelmassa. Jäsentietojen perusteella ohjelmassa yritettiin hahmottaa Toimittajaliiton toimintaa ja merkitystä. Yhdistyksen laajuuden ymmärtämiseksi jäsentiedot julkaistiin kokonaisuudessaan ohjelman nettisivuilla. Se aiheutti valtavan, tunnepitoisen reaktion Toimittajaliiton jäsenkunnassa.
Toimittajaliitto oli SKP:n vähemmistön eli ns. taistolaisten yhteenliittymä, joka onnistui levittämään poliittista sanomaansa kaikkiin keskeisiin tiedotusvälineisiin. Toimittajaliitto oli yksi monista Neuvostoliiton kanavista Suomeen. Moskova rahoitti parin vuosikymmen ajan Suomen kommunistista puoluetta ja erityisesti sen vähemmistöä. Rahaa propagandatyöhön annettiin 1970-1980-luvuilla ainakin 150 miljoonaa markkaa. Taistolaisten saamaa pimeää tukea lisäsivät muun muassa painotilaukset, opintostipendit, lentoliput ja matka-apurahat. Toimittajaliittoon kuului vain osa taistolaisista; järjestössä oli yli 300 toimittajaa, kulttuurivaikuttajaa ja opiskelijaa. Heistä jotkut olivat jo 1960-1970-luvulla mukana työelämässä, mutta osa liittyi mukaan vasta myöhemmin opiskeluaikanaan. Toimittajaliitto tähtäsi tulevaisuuteen värväämällä riveihinsä nuoria tiedotusalan opiskelijoita. Hyväksi rekrytointipaikaksi osoittautui Tampereen yliopisto. Se oli 1970-luvulla taistolaisuuden kasvukeskuksia. Useat liittyivät järjestöön, kun kaikki muutkin tuntuivat niin tekevät.
Taistolaisilla oli selvä käyttötarkoitus Toimittajaliitolle. He rakensivat siitä verkostoa tulevaisuuden tarpeilleen. Nuoret ammattiin opiskelevat toimittajat muodostivat käyttökelpoisen kanavan. 1980-luvulle tultaessa lukuisat Toimittajaliittoon opiskelijana liittyneet olivat edenneet merkittäviin ammatillisiin asemiin. Jos ajanhenki, neuvostososialismi tai opiskelija-aikainen aatemaailma olisivat kestäneet, taistolaisilla olisi ollut merkittävä viides kolonna suomalaisissa tiedotusvälineissä. Toimittajaliiton roolia ja merkitystä arvioitaessa tämä näkökulma on ratkaisevan tärkeä.
Kansandemokraattisessa liikkeessä pitkään toiminut Yrjö Rautio suhtautuu kriittisesti taistolaisten toimintaan. Hänen mukaansa Toimittajaliitto oli yksi monista stalinistisen liikkeen yrityksistä lisätä vaikutusvaltaa ja -keinoja. Raution mielestä Toimittajaliitto oli puhtaasti aatteellinen yhdistys eikä esimerkiksi etujärjestö. Sen tärkein tehtävä oli ajaa taistolaisten yleistä aatteellista ja poliittista linjaa ja tavoitteita. Kilpailevan poliittisen suuntauksen edustajana Rautio pitää selvänä, että Toimittajaliiton keskeinen päämäärä oli saada vähemmistökommunistien sanoma leviämään suomalaiseen tiedotuskenttään.
Suuri osa Toimittajaliiton jäsenistä oli joko suoraan SKP:n jäseniä tai ainakin sitä lähellä olleen kulttuurityöntekijöiden liiton jäseniä. Toimittajaliittoa onkin tästä syystä pidetty laajempana kuin se tosiasiallisesti oli. Jäseniksi liittyneiden lisäksi myös muiden taistolaisjärjestöjen aktiivit liikkuivat toimittajaliittolaisten kanssa samoissa piireissä. Sivullisten oli vaikea erottaa kuka kuului mihinkin taistolaisuuden alaheimoon. Toimittajaliittoon aktiivijäsenenä kuulunut Kaisa Karikoski kertoo, että päämääränä oli ujuttaa liitolle tärkeitä asioita tiedotusvälineisiin. "Mielenkiintoisia asioita tapahtui muun muassa niin, että aikakauslehtien toimittajat tekivät tavanomaisia töitään, mutta päättivät että yksi juttu on aina niin sanottu Toimittajaliiton juttu, henkilökohtainen juttu. Esimerkiksi Kristina Halkolasta tehtiin juttuja", Karikoski muistelee.
Aatteellisen propagandan levittämistä varten Toimittajaliitossa oli epävirallinen koordinointielin, ns. johtotrio. Kolmen eri tiedotusvälineen palveluksessa työskennelleen miehen salaseura päätti keskenään mitä asioita kulloinkin piti saada julkisuuteen. "Minusta se oli aika suoraa se vaikutus. Että sitä oli kahdenlaista: että ei heitä tarvinnut paljon pyytää eikä komentaa eikä lahjoa asialle vaan se tapahtui toimittajaliittolaisten vapaasta tahdosta ja innokkaasti palvelivat Neuvostoliiton tarkoitusperiä. Mutta totta kai jos asioita katsotaan Moskovasta päin niin varmasti myös siellä jaettiin kenties ylennyksiä heidän omille toimihenkilöilleen joiden katsottiin olevan olleen edesauttamassa sitä, että näin hienosti asioita Suomessa hoidettiin", Rautio sanoo.
Johtotrion jäsenistä mielipidevaltaa käyttää yhä Hymy-lehden nykyinen päätoimittaja Esko Tulusto. Hän ei kuitenkaan suostu keskustelemaan julkisesti aiheesta. Tuluston mielestä Hymy-lehden maine epäpoliittisena julkaisuna ei kestä päätoimittajan oman poliittisen taustan käsittelyä.
Toimittajaliitto pyrki verkottumaan keskeisiin tiedostusvälineisiin. Pääpaino asetettiin suuriin viestintätaloihin Yleisradioon, Helsingin Sanomiin, Suomen Tietotoimistoon ja Hufvudstadsbladetiin. "Omien havaintojeni mukaan se toimi kyllä parhaiten Yleisradiossa, mutta varmasti myös jonkun verran lehdissä", Yrjö Rautio sanoo. Toimittajaliitto pääsi Yleisradioon pääjohtaja Eino S. Revon kaudella. Ylessä erityisesti radion- ja television yhteiskunnalliset sekä kulttuuritoimitukset keräsivät SKP:n vähemmistön kannattajia. Revon kaudella Yleisradioon syntyi uudenlaisia ohjelmasarjoja, joissa punaväriä ei kaihdettu. Esimerkiksi Kaisa Karikosken ja Raili Lehtosen Työläisen arkea -radio-ohjelma herätti poliittisuudellaan kritiikkiä.
Yleisradioon syntyi myös toinen vahva Toimittajaliiton solmukohta. Ruotsinkielinen toimitus tunsi voimakasta vetoa taistolaisuuteen. Useat sen jäsenistä kantoivat puolueen jäsenkirjaa. Näin ilmiön taustaa selvittää palkittu suomenruotsalainen toimittaja Nils Torvalds: "Ruotsinkielinen Suomi on aika pieni ja aika tiukan sosiaalisen kontrollin oloissa. joku on puhunut huoneesta, pienestä valvotusta huoneesta jossa ei ole mitään kovaa valvontaa mutta erittäin toimiva sosiaalinen valvonta. 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa tapahtui jonkinlainen murros joukkoviestinnän puolella. Murros on itse asiassa merkityksellisempi ruotsinkieliselle puolelle, koska yhtäkkiä syntyy RKP:n establishmentin hallitsemille joukkotiedotusvälineille todellinen kilpaileva vaihtoehto. Se ei ole helppo RKP:lle, eikä se ole helppo niillekään jotka ovat Yleisradion puitteissa: molemmat lyövät yli ja hakeutuvat ehkä vähän vastakkaisiin asemiin."
Toisella rintamalla Toimittajaliitto eteni myös Helsingin Sanomiin. Kiihkeimpään poliittiseen aikaan sen toimitusosasto oli niin sanottujen edistyksellisten voimien eli yleisdemokraattisen rintaman käsissä. Tosiasiassa valtaa käytti äärivasemmisto ja Toimittajaliitto. Sanomien toimitusosastoa radikaaleimpaan aikaan johtanut Markku Valkosen mukaan Ludviginkadun liike oli enemmänkin yleisdemokraattinen kuin taistolainen. "Siihen kuului varmasti suurimmalta osaltaan ihmisiä joiden ajatustapa oli vasemmistolainen, ehkä lähellä SKDL:ää ja siitä sitten varmasti vasemmalle. Mutta luulen että se oli jotenkin sellainen aika idealistinen ryhmä, vaikka se saikin ajoittain kyllä kohtuullisen merkityksen ja painoarvon."
Toimittajaliitto pyrki luonnollisesti vaikuttamaan Helsingin Sanomien toimitukselliseen sisältöön. Uskollisten kaadereiden avulla julkisuuteen ujutettiin omaa ideologiaa tukevia näkemyksiä. Yksi räikeimmistä esimerkeistä oli Helsingin Sanomien reportaasi Neuvostoliiton viranomaisten Virosta löytämästä salakuljetettujen Raamattujen ja painovälineiden kätköstä. Lehti kertoi propagandanviennistä Neuvostoliittoon peräti sivun kokoisella artikkelilla paheksuvaan sävyyn, vaikka Raamattujen vienti ei rikkonut Suomen lakia tai ollut hyvien tapojen tai moraalin vastaista. Juttu julkaistiin 4. 5. 1986 otsikolla "Vaarallisia lahjoja salaperäisiltä suomalaisilta. KGB löysi salakuljetetun propagandavaraston hylätystä kaivoskäytävästä Virosta". Kun virallinen Suomi ei ollut riittävän voimakkaasti reagoinut Raamattujen vientiin, KGB toimitti materiaalin uutistoimisto APN:n välityksellä Helsingin Sanomien toimittajalle ja sai näin haluamansa viestin Helsingin Sanomien sivuille.
----
Että tällaista. Nyt tiedätte millaiset ihmiset meidän uutisistamme päättävät. Rivitoimittajat voivat olla nuoria, mutta asioista päättävät ovat suurten ikäluokkien ihmisiä ja moni on sitten tätä ideologista laitaa..
Vastaukset 41
Vanhimmat
Mikäs oopperaparooni täällä penkoo? STT on kyllä tiukasti bushilaisten käsissä, ja sitä kautta tuleva monopolitieto on sen mukaan mitä on. Pengo sinä vaahtopää taistolaisiasi. Kummaa kaivelemista, suomalaista skitsofreniaa ja paskan jauhamista parhaimmillaan. Suomen liimaselkäinen rääpäle-oikeisto laulamassa maammelaulaan.
Kysyn kuin aikanaan katekismuksessa. Ei tuosta muuten selvää saa.
Selvennä vähän, jos kyvyt myöten antaa.
Mikä esim. on liimaselkä?
Usari = liimaselkäinen suomalainen. Termi on J Donnerin. Mietippä asiaa. Kerro kun olet vihdoin oivaltanut, jos kyvyt myöten antaa. Onko muuta epäselvää? Seuraavista selityksistä veloittaa Terässika. Tiedätkös kuka hän on?
Suunnattomin terveisin
Veljesi Haukiputaalta.
Kiitos vaan, kun todistit jutun pointin oikeaksi. Tästä asiasta ei saa puhua, koska puhuminen satuttaa yhteiskunnan eliittiä.
Ja lähihistoriastamme keskustelu tuntuu todellakin herättävän aggressiivisia puolustusreaktioita. Mietin vain miksi? Jos jauhot pussissa ovat puhtaat, ja ihmiset teoistaan ylpeitä niin missä ongelma siis on?
Lampaaseen viitaten, esitän demokraattisesti, että, esim. työminesteri julkaisee niiden henkilöiden nimet, jota olivat hummailemassa Johannesburgissa veronmaksajien kustannuksella.
Kun me olemme maksaneet Halosen, Siimeksen ja Hassin matkan moiseen tilaisuuteen, on varmasti avoimmuuden, hyvän hallintotavan, solidaarisuuden jne. vuoksi syytä julkaista näiden matkailijoiden nimet.
Jos niitä ei julkaista, on syytä olettaa, että siihen on syynsä.
Tuohon ihmelampaan juttuun liittyen, osa toimittajaliiton jäsenluettolosta käy varmasti yhteen tuon turistiseureen nimien kanssa, joten ei tule edes suurta paperin hukkaa.
Ja silloinhan "maailma paelastuu".
Kyllä tosiaan voitaisiin ihan avoimuuden nimissä puhua hiukan näistä Johannesburgin matkoista ja erityisesti niiden rahoituksistakin. Ja mielenkiintoistahan olisi myös vaikkapa vertailla sitä toimittajaliiton jäsenluetteloa matkustajalistaan. Voisimme yllättyä, mutta tuskinpa vain iloisesti.
Onkohan tuo toimittajaliitto muuten joku salaseura oikein pahimpaan salaliittoteoreetikkojen tyyliin, kun ei jäsenluetteloa oikein taida mistään enää saada? Mikähän lie Omertan laki taas siinäkin on. Mutta katsotaan, jos sen vielä joku valpas olisi ehtinyt netistä imuroida silloin kun se siellä oli.
Mistä tämä ikuinen ininä ja itku? Suomi on kauempana oikella kuin koskaan sodan jälkeen. Nyt halutaan kaivaa vasemmistolaisten haamut esiin, ja syyllisten penkille. Demarit, seuraavaksi on teidän vuoronne. Koli koli kohti 30-lukua.
SDP ei kuulu tähän. Demarit ovat osallistuneet demokraattisella tavalla yhteiskunnan rakentamiseen joten ei siinä mitään. Demareista voi tykätä tai olla tykkäämättä, mutta enpä ole vielä sellaisesta demarista kuullut joka olisi työskennellyt Stasille tai muuten osallistunut sellaisiin törkeyksiin kuin tietyt suomalaiset kommaritoverit.
Natsismi tuomittiin, ja nyt on kommunismin vuoro. Aatteen nimeen tapetut 100 miljoonaa ihmistä ansaitsisivat hiukan enemmän kunnioitusta muistolleen kuin mitä nyt ovat saaneet. Vaikka sen verran, että heidän tappamiseensa vaikuttanut aate ei ole ihannoituna ja naurettavasti idealisoituneena ja hymisteltynä. Kommunismi aatteena ei ole yhtään sen parempi kuin natsismikaan.
Oikeistolaista sepostusta, herra XXX. Demokratia on teille jästipäille äänetysdemokratiaa riistosysteeminne pönkittämiseksi. Pikku hiljaa siitä katoavat EUn mukana suomalaiset piirteet, mitä se nyt teille merkinneekään. Ja kuka on puhunut SDP:stä, sinä itse. SDP eli sen johto on kyllä osallistunut teidän "demokratianne" rakentamiseen "demokraattisella tavalla" oikeiston kanssa. Tästä oikeiston kiitos SDP:lle. Ja suomalaiset oikeisto"toverit" ovat iät ajat työskennelleet SUPOn, KRPn ja työnatajain mustalistalaisten ym kanssa. Mennään taaemmaksi historaan, niin löytyy muuta, kuten tiedät, oikeisto"toveri". Soita siinä suutasi STASIsta.
Aatteista taas oikeistolaiset eivät ymmärrä mitään. Pääsia että saadaan pidettyä palkat alhaalla, työttömyys korkealla vara-armeijana, perustason ay-liike nitistettyä, kaikki yhteiskunnallinen yksitystettyä, ja vasemmistolaiset haukuttua. Siinä teidän aatteenne ja demokratianne.
Hyvin sanottu.
Näissä "Ihmelampaan" keskusteluavauksissa on selkeä vainologiikka.
Tosiasia lähihistoriassa on se että ilman vasemmistolaista politiikkaa suomen vauraus olisi banaanivaltioiden tasolla.
Ylilyöntejä löytyy vasemmiston menneisyydestä.
Siinä on se ero oikeistoon että oikeiston ylilyönnit tapahtuvat parasta-aikaa.
Suomessa eletään poikkeuksellisen voimakasta oikeistolais-aikaa niin että tulevilla historian ja politiikan tutkijoilla riittää työsarkaa.
Tämä aika on talousrikollisten aikaa.
Köyhyyden lisäämisen aikaa.
AntiRobin Hoodin aikaa. Varasta köyhiltä ja jaa rikkaille.
Ei suomella stasi-vakoojista ongelmaa ole. Korkeintaan jonkunasteinen häpeä.
Ongelma on oikeistolais-ideologian leviäminen ja härski ja röyhkeä itsekkyys heidän piirissään.
Mutta, kuten aina on tapahtunut tuulen suunnan muuttuminen politiikassa. Niin nytkin tulee käymään.
Presidentti isänpoika Bush on loistava mannekiini oikeistolaisen politiikan vastustamiseksi kaikkialla maailmassa.
Mitä vainologiikkaa näet siinä, jos toinen siteeraa kirja-arvostelua valtakunnallisesta sanomalehdestä.
Vai eikö tuollaisia asioita saa sanoa julkisesti?
Miksi ei saisi, pitäähän totuuden joskus tulla ilmi.
Stasi-asiassa olen etenkin kanssasi täysin eri mieltä. Olisi jo ongelmallista, jos yksi suomalainen olisi työskennellyt vieraan vallan tiedustelupalvelulle, mutta kun niitä tuntuu olevankin melkoinen joukko.
Käsittääkseni vieraan vallan tiedustelupalvelun hyväksi toimiminen on nimeltään vakoilua ja siksi tuomittavaa.
Kommunistit kyllä mielellään puolustelevat näitä henkilöitä, mutta usean vuoden aikainen toiminta ei kyllä mielestäni ole mikään hetken hairahdus.
Stasilaiset jäi kiinni, mutta noita vakoojia on Suomessa varmaan aika paljon muitakin, mutta saadaanko heitä koskaan kiinni. Onkohan Stasille vakoillut huonompi ihminen, kuin mahdollisesti CIA:lle vakoillut? Sinullakin tuntuisi olevan oikealle vääntävät kakkulat päässä, joten et taida pystyä käsittelemään näitä asioita puolueettomasti.
Pääsivät julkisuuteen, mutta oikeuteen?
Eräs suomalainen luutnantti hiljattain tuomittiin oikeudessa vakoilusta luovutettuaan vanhentuneita asiakirjoja venäläisille.
Miksi yhden kerran tietoja luovuttanut tuomitaan, mutta yhtäjaksoisesti useiden vuosien ajan työskennelleille ei häkki heilahda, vaan ovat kuin eivät olisi koskaan mitään tehneetkään?
Olen sitä mieltä, että mille tahansa ulkomaiselle tiedustelupalvelulle työskentely on yhtäläinen rikos suomalaiselle, myös CIA:lle työskentely.
En muista julkisuuteen tulleen, että Suomessa olisi ollut yhtä laajaa vakoilurengasta CIA:lla kuin Stasilla. Kerrothan minulle mistä löydän tietoa näistä, jotta pääsen käsittelemään heitäkin.
Juttusi on taas sitä mainitsemaani vasemmistolaisten hyssyttelypolitiikkaa.
Onko näitä Törnejä ja joukkoa muita suomalaisia entisiä sotilaita kohdeltava sankareina vai luopioina. Työskenteliväthän he vieraan vallan esim USA sotavoimissa vuosikymmenenet. En voi olla uskomatta etteivät he olisi antaneet työnantajilleen mitään Suomea koskevaa arkaluontoista tietoa tai taitoa.
sen ison CIAn listoille on tilata Valitut Palat.
Oikein hyvän rinnastuksen kehitit. Viime sodissa sankarillisesti taistelleet sotilaat, joihin viittaat, ajettiin pois Suomesta poliittisen ajojahdin seurauksena.
Mitä tulee työskentelyyn vieraan vallan alla, voin valistaa sen verran, ettei Yhdysvaltain armeijaan pääse ilman USA:n kansalaisuutta tuollaisille paikoille. Samalla kun nämä sotasankarimme ottivat vastaan USA:n kansalaisuuden menettivät he Suomen kansalaisuutensa. Suomessa kun ei tunneta kaksoiskansalaisuutta.
Näin ollen he tuskin ovat suomalaisina työskennelleet vieraan vallan vakoojina.
Mielestäni on typerää rinnastaa nämä kaksi aivan eri asiaa.
Olette jo kaikki SIAN listoilla, varsinkin vasemmistolaiset. ECHELON kuuntelee myOs sikana. Eikö tämä ole onnea. MINÄKIN olen listoilla! Tietäisipä isävainaa. Olisi pojastaan ylpeä: listoilla! Poikaani KUUNNELLAAN!
Tällaisilla faktoilla täällä lähdetään liikkeelle: "Tuntuu olevan.."
Onneksi olkoon, ja lisää hallusinaatioita itsellesi, ja Bushille.
Minusta nyt sitten kanssa tuntuu olevan ihanaa tämä hurraminen. Ensin EUhun ja sitten ulkomaalaiset ulos (ja kommunistit oliko se Afganistaniin vai Venäjälle) ja Suomi suomalaisille. Siinä pistämätön logiikka. Jo tuntuu mietityttävän, mihin suomalaiset NATOn sotasankarit haudataan muutaman vuoden päästä, Suomeen vai taistelukentille. Sosiaaliturvan purkamisesta tuntuvat olevan huolissan vain ne raukat joilla ei ole varaa tai kiinnostusta käyskennellä SUOMI24n palstoilla kekkaloimassa mielipiteillään. Tuntuu olevan melkoinen joukko tarinaniskijöitä liikkeellä. Suomen seksitutkimuksen yksi objektiivinen tulos oli, että 80% suomalaista miehistä oli mielestään keskimääräistä suomalaista miestä parempi naisia nussimaan.
Huomauttaisin vaan tähän, että mikäli Suomi Natoon liittyy, Natotehtäviin lähtevät niihin v a p a a e h t o i s i n a hakeutuneet reserviläiset ja kantahenkilökunnan edustajat. Aivan kuten YK-joukoissa olo perustuu vapaaehtoisuuteen ja Rapid Deployment-ryhmän jäsenyys on vapaaehtoisten hallussa. Eli mikäli joitakin "Nato-marttyyreitä" joskus Suomesta tulee, ovat he varmasti itse oman osansa valinneet ja se tietääkseni ei ole sinun päänsärkysi. Tämä oli vain yksi typerä epäkohta monien muiden joukossa. Mitähän jos koettaisit ensin ottaa asioista ihan oikeasti selvää, ennenkuin kirjoitat omia ennakkoluulojasi tosiasioina tällaisille palstoille?
Sulla kiihtyi pulssi, sua rupesi ikävällä tavalla vituttamaan. Sähän rupeat käskemään, v a p a a e h t o i n e n natoasiantuntija! Otitsä itteesi? meinaatko ruveta vapaehtoiseksi marttyyriksi? Mitä se sun ruikkuasi heilauttaa, mitä joku jengi sepostaa natomarttyyreistä. Siitä voit mennä jauhamaan kavereittesi kanssa paskaa lähipalstalle. Ne ja sinä olette siitä asiasta suunnattoman kiinnostuneita. Mene ihmeessä nyt kertomaan niille totuus asiasta, mikä se nyt olikaan. Sinun asiantuntijuuttasi tarvitaan NYT. Kiitos että huomautat ja käsket muita ennen kuin purat suolikaasujasi tällaisille palstoille.
tietää, vaikkei asia tietenkään mitenkään minulle kuulu, että missä tuo on päätetty, että:
"mikäli Suomi Natoon liittyy, Natotehtäviin lähtevät niihin v a p a a e h t o i s i n a hakeutuneet reserviläiset ja kantahenkilökunnan edustajat".
En ole mistään tuota lakia löytänyt, vaikka olen kyllä koettanut ensin ottaa asioista ihan oikeasti selvää, ennenkuin kirjoitan omia ennakkoluulojani tosiasioina tällaisille palstoille. Voisitko kertoa minulle?
Ei siitä mitään päätöstä tietenkään ole. Täällä vain esiinnytään "asiantuntijoina". Mies lienee juovuksissa.
Melkoinen viesti tuo äskeinen. Suolikaasut ja kaikki mukana. Kiitos vain osallitumisesta keskusteluun, vaikkakaan laadullisesti panoksessasi ei ole kehumista.
Fakta on kuitenkin se mikä on. Naton tehtäviin ei ketään väkisin viedä ja sillä sipuli. Itse tuskin ryhdyn marttyyriksi, en edes vapaaehtoisesti, katsos kun minä en ole edes asepalvelusta suorittanut.
Ihme, jos et ole löytänyt tuollaista lakia. Eihän sellaista tietenkään ole kirjoitettu, muutenhan olisimme jo Natossa.
Todennäköisesti kirjoittaja pohjaa käsityksensä jo nyt vallitsevalle käytännölle rauhanturvaoperaatioiden suhteen.
Kansainvälisiin tehtäviin koulutettavat varusmiehet ovat muuten jo valmiiksi vapaaehtoisia, tiesitkö siitä.
Eihän muissakaan Euroopan maissa ketään pakoteta sotaan lähtemään, vai pakotetaanko.
Mikä kumma teitä vaivaa, kun aina tartutte tuollaisiin epäolennaisiin asioihin, kun asiallisempiakin aiheita löytyy.
Sinä ja sinun jumalauta faktasi ja sipulisi. Suomi- ei ku suolikaasut purkautuivat sulta taas ikävällä tavalla. Sä taidat jumalauta laatia muita velvoittavia säädöksiä omassa ns. päässäsi. Mikä tässä asiassa jumalauta kiinnostaa, märät päiväunet omasta sankaruudesta? Tekee mieli lyödä kädellä kasvoihin? Eihän Suomi jumalauta edes mene NATOon, jos minäkin rupeaisin jumalauta säätämään. Suomelta nääs armeija lakkautetaan jumalauta.
sitä mietiskellyt että mikä kumma vaivaa niitä ihmisiä jotka niin hinkuvat sinne sotatantereille. Sehän on oikeastaan ainoa olennainen motiivi joka heidän NATO-kantaansa näyttää määrävän.
Itse taidat sortua mukavasti stereotypioiden hetteeseen..
Kuinka selität minun nato-kantani? Olen rauhan puolesta toiminut useamman vuoden, konkreettisella tavalla. Asepalvelusta en ole koskaan suorittanut. Enkä toivo sotaa, mutta toivon Suomen Natojäsenyyttä nimenomaan siksi, että se on paras tapa kurottaa kohti unelmaa, maailmanrauhaa. Mikäli Natoon saadaan tarpeeksi rauhallisia pieniä maita jäseniksi, politiikka tulee muuttumaan ja se on saletti. Että tämmöistä tällä kertaa. Itseäni kyllä rassaavat nämä ennakkoluulot, mutta on tavallaan aika hassuakin tulla nimitellyksi sotahulluksi fasistiksi, kun kuitenkin suurimman osan elämää on saanut kuulla ihan toisenlaisia syytöksiä.
kantaasi jotenkin kommentoida?
"...toivon Suomen Natojäsenyyttä nimenomaan siksi, että se on paras tapa kurottaa kohti unelmaa, maailmanrauhaa. Mikäli Natoon saadaan tarpeeksi rauhallisia pieniä maita jäseniksi, politiikka tulee muuttumaan ja se on saletti."
Kommentti: kirjoitat omia ennakkoluulojasi tosiasioina tällaisille palstoille.
Mutta tuo kirjottaja puhuu asiaa. Onhan se selvä juttu että jos natoon menee paljon rauhantahtosia maita niin se politiikka tulee muuttumaan. Ei tossa nyt mitään ihmeellistä ole ja muutenkin koko nato juttua on hössätty ihan liikaa, luonnollinen juttu.
Ei ollutkaan tarkoitus rinnastaa. Näitten stasivakoojaien ja stallareiden rinnalla he tietysti ovat ihan pulmusia. Enkä ole tarkoittanut ajanjaksoa ennen vuotta 1945. Kysyinpähän vain ovatko he sankareita.
Itse he lähtivät kun oli tiedosa, että saattoi tulla "sotilaallinen" ajojahti vieraan vallan taholta. Miksiköhän muuten lähtivät, toisin kuin Ryti, Tanner, Airo ja monet muut jäädessään tänne. Tietääkseni oman maan puolustaminen sodassa ei ole rikos.
Toisaalta joitakuita loikkareista pidätettiinkin joksikin aikaa ennen lähtöään. Minun mielestäni pidätyksiin ei olisi kyllä ollut mitään aihetta. Vai oliko lähtijöillä jotain tunnollaan vai oliko se tuolloin voimissaan olleen pahamaineisen Valpon yrityksiä saattaa heidät telkien taakse.
Yes, Yes, pesunkestäviä jenkkejähän he. Kyllä syy ja seuraussuhteet ovat paremminkin niin päin, että asevoimiin liittymisestä palkittiin USA:n tai Kanadan kansalaisuudella. Ja "pika-" sellaisella. Kansalaisia tai ei. Moraalisessa mielessä se ei muuta asiaa miksikään. Sehän on vain kosmeettinen toimenpide. Ei vakoillakseen Suomea tarvitse olla Suomen kansalainen.
Tarkoitukseni oli tuoda esiin se tosiasia, että kyllä niitä tietoja on varmasti vuodettu useampaankin "ilmansuuntaan".
Siis olivatko he sankareita toimiessaan vuosista 1945..1948 lähtien vieraan maan sotavoimien asiantuntijoina.
Tottakai lieventäviä asianhaaroja löytyy tuhansittain. Alkaen vaikka siitä, että he tekivät palveluksiaan juuri oikeaan "ilmansuuntaan". Olivat näin mitä suurimmassa määrin patrioottisia sankareita suomalaistenkin näkökulmasta katsoen.
Vai kuinka?
Lukisit nyt kaverin viestin ennenkuin riennät vastaamaan. Muutenkin omituinen vertaus, Törnistä joihinkin Stasiäijiin ja ämmiin. Törni ja muutamat muut suomalaiset upseerit muuttivat sodan jälkeen Yhdysvaltoihin ja ottivat Yhdysvaltain kansalaisuuden. Minun mielestäni erittäin reilua peliä, toisin kuin se, että kymmenen vuotta vakoillaan jonkun muun valtion laskuun, tullaan Suomeen ja ollaan 20 vuotta niinkuin ei mitään ja sitten koko paska tuleekin jo silmille.
Joko et lukenut tai ymmärtänyt aiempia kirjoituksiani. Ehkä ymmärsit tahallasi väärin, kuten niin usein tapahtuu tietyn aatesuunnan ihmisille.
En sanonut, että tämä ryhmä "Marttinen", johon ilmeisesti viittasit, olisi lähtenyt Suomesta sotilaallisen ajojahdin vuoksi. Sanoin poliittisen, joka muuten tarkoittaa aivan eri asiaa.
Mainitsemasi Valpo oli luonnollisesti hyvin suuressa osassa tuossa kuviossa.
Miksi lähtivät?
Mitä tekee sotilas, kun sotilasarvo ja kaikki kunniamerkit riistetään? Mannerheim-ristiähän ei voitu riistää, joten se jäi.
Miltä näyttää tulevaisuus, kun on tehnyt neljän vuoden ajan enemmän isänmaansa eteen kuin on yleensä inhimillistä odottaa ja huomaa olevansa yhtäkkiä muuttuneen yhteiskunnan hylkiö sen vuoksi?
Mainitsemasi Törni muuten lähti Suomesta vasta saatuaan presidentin armahduksen vuonna 1948, siihen asti istuen vankilassa.
USA:n armeijaankin hän liittyi vasta 1950-luvulla mm. mainitsemani eversti Marttisen avustamana.
Uskon vakaasti, että USA:lla tuohon aikaan oli muitakin kiinnostuksen kohteita kuin Suomi ja sen pieni kansa. Suurimman panoksen suomalaisryhmä varmasti pystyi antamaan ensikäden tiedoillaan Neuvostoliiton sotatavoista ja taidoillaan taistella tuota "punakonetta" vastaan.
Olen muuten täysin samaa mieltä kanssasi siinä, ettei Suomea vakoillakseen tarvitse olla Suomen kansalainen. Kuitenkin on eri asia jatkuvasti lähettää tietoja, kuin viedä mennessään ehkä jo vanhentuneita tietoja.
Uskon myös kanssasi tietojen vuotamiseen useampaankin ilmansuuntaan. En tuota epäile lainkaan. Joskus vain tuntuu siltä, että yksi ilmansuunta on ollut ylitse muiden.
Vielä yksi kysymys.
Jos satut saamaan kenkää työpaikastasi ilman minkäänlaista työtodistusta ja saat uutta, vastaavaa työtä, niin suostutko antamaan tietoa edellisestä työpaikasta vai et, jos se sattuisi olemaan ehtona?
En tietenkään suostu antamaan. Eihän sitä kunniallinen työnantaja kysyisikään. Mieluummin vaikka vaihtaisin sellaiselle alalle, jossa tietojani ei kyseltäisi. Olen nimittäin joutunut tällaiseen tilanteeseen kerran työhaastattelussa. Eikä se mitenkään miellyttävää ollut.
Ei USA:lla varmaankaan ollut mitään intressejä Suomen pientä kansaa kohtaa. Näillä miehillä sattui vaan olemaan tietoa ja tietotaitoa, jota jopa maailman johtava supervaltakin saattoi tarvita.
Ehkäpä sanonta oikeasta ilmansuunnasta oli taholtani liioittelua tai tahatonta vääristelyä.
Tosiasia on että moninverroin enemmän mitä nämä miehet tietoa ehkä veivät mukanaan, joutui sodan jälkeen pakottamalla tai "ilomielin" annettuna toiseen ilmansuuntaan ja vieläpä nykypäivinäkin sitä tapahtuu.
Surkuhupaista on vielä tämä Ruotsin tapaus. Suomesta sodanjälkeen Ruotsiin turvaan pelastettuja salaisia (Stella Polaris) asiakirjoja väitetään aikoinaan myydyn maailmalla eteenpäin. Ketkä niin tekivät. Olivatko he ruotsalaisia.
Aika hyvin on Suomenkin sisäiset asiat maailmalla tiedossa. Ei tämä yleismaailmallisesti ole mitään poikkeuksellista. Kautta aikojen kaikki maat ovat vakoilleet toisiaan, värvänneet "myyriä" muista maista tai lähettäneet omiaan kohteeseensa, Suomikin. Uskokaa pois. Valtaosasta niistä vain ei tiedetä mitään. Eräs Iso-Britannian entisistä salaisen palvelun johtavista miehistä onkin sanonut, että parhaat ja mehukkaimmat vakoilutarinat ovat niitä, jotka eivät koskaan paljastu.
Näissä piireissä nuo kunnia- tai kunniattomuuskysymykset jakautuvat jyrkästi sen mukaan kuka on työnantaja ja mikä on myyräntyön kohde.
Toisessa maassa vakooja saattaa olla sankari ja toisessa paljastuessaan menettää vapautensa tai jopa henkensä.
Mielestäni ei tietoja pitäisi "vuotaa" missään tilanteessa eikä mihinkään päin. Onneksi en, Luoja varjelkoon, tällaisiin tietoihin ole koskaan ollut osallisenakaan, jotta olisi tullut edes houkutuksia.
Mutta aina tulee löytymään niitä, jotka sopivaa korvausta, palvelua, hyötyä vastaan tai ideologisista syistä ovat valmiit näin vahingollisesti toimimaan.
Samat pelisäännöt pätevät myös työelämään. En kyllä työnantajana ainakaan tietoisesti ottaisi tällaista henkilöä, joka auliisti jakaa tietoa entisestä työpaikastaan, palvelukseeni. Mistä tiedän mitä tämä samainen työntekijä kertoisi taas minusta eteenpäin sitten aikanaan. Tosin raaka bisnes siitä saattaisi kärsiä.
CIA:lle ja Natolle töitä tehneitä vakoilijoita kyllä löytyy.
Siinä yhdessä MOT-ohjelmassa, jossa käsiteltiin Stasia, mainittiin että Stasin tiedot esim. Suomen puolustusvoimista ja puolustussuunnitelmista oli Stasi saanut omien vakoilioiden toimesta Natosta l. joku suomalainen oli ne vuotanut lännen tiedustelupalveluille.
Kuka joku? Kun niitä CIA:lle työskennelleitä niin paljon löytyy, niin anna joitakin nimiä.
Sitäpaitsi onhan se ilkeä Nato voinut itse vakoilla Suomen sotasalaisuudet.
Kenties olisi parasta ettet vastaisi lainkaan.
Toisen maailmansodan loppumelskeissä sotatoimien Suomen kohdalta jo loputtua Ruotsiin pelastettiin salaisia arkistoja "turvaan". Sittemmin näitä asiapapereita tai oikeammin niistä otettuja mikrofilmejä on nähty olleen länsimaisten tiedustelujärjesöjen käytössä. Huhuttiin aikoinaan, että joku, jotkut olisivat niitä myyneet Ruotsista eteenpäin. Kuka, ketkä?
Ne ovat aivan samanlaisia kuin politiikot, tarkoitan siis prikulleen samalaisia!
Huijaavat ja pitävät todella suurta valtaa, mielipidevaltaa!
Kuka tutkisi näitä nykyisiä toimittajajia, ovat
todella alla kaiken arvostelun- siis yleisesti ottaen.
Kommunistit ovat tappaneet viimeisen 90 vuoden aikana aikamoisen määrän syyttömiä ihmisiä. Joten kostakaa kaikille suomalaisille kommunisteille, joita vielä varmasti löytyy ja ihan tarpeeksi. Virossakin on saatu kiinni suurin osa pahimmistakin kommareista, nyt on Suomen vuoro. Olisikoha täällä kommareista kärsineitä???
ja jos loppuu meiltä kommarit ja stallarit ja stasilaiset kesken niin pannaan kierosilmäiset ja kiharatukkaiset jonon jatkoksi, jopas saadaan kunnolla kostettua.
Evan johtaja Matti Apunen hakee journalismiliiton kautta julki toimittajien poliittisia kantoja? Eikös pitäisi avata laajemmin erilaisia kytköksiä, joita muutoin terveessä yhteiskunnassa ei tarvitse muuksi naamioida.
Lähihistoria pitää siten avata, mutta mikseivät toimittajat ja tohtorismiehet suostu avaamaan omiaan? Menneisyyden oviaan? Kammareihin ja kabinetteihin?
Lisä satsumassit hakusanakoodistolla
Suomi2017