Miksi ei ...

En missään nimessä voi äänestää Halosta. Hän on vesittämässä vanhojen aatteidensa mukaisesti Suomen puolustusta (jalkaväkimiinat ym). Itse kävin intin 70 luvulla ja silloin ollessani leirillä yövartiossa mietin, että miinat ovat oleellinen osa maarajamme puolustusta. Kaksi poikaani ovat käyneet saman intin. Heidän laittamisensa maanpuolustustehtävissä maastoon ilman maa- ym. miinojen tuottamaa puolustusta on hulluutta. Vasemmistolaisiin, vanhoihin 30 vuotta vanhoihin ajatusmaailmoihin jämähtäneiden "mielipidejohtajien" ei saa antaa tuhota maanpuolustustamme. Se, että jotkin valtiot kylvävät miinoja lentokoneesta, on surullista. Suomen armeija merkitsee omat miinansa ja myös poistaa ne, kun välitön tarve on ohi. Edellä esitetty on vain yksi syy olla äänestämättä Halosta. Muitakin on .....
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

En missään nimessä voi äänestää Halosta. Hän on vesittämässä vanhojen aatteidensa mukaisesti Suomen puolustusta (jalkaväkimiinat ym). Itse kävin intin 70 luvulla ja silloin ollessani leirillä yövartiossa mietin, että miinat ovat oleellinen osa maarajamme puolustusta. Kaksi poikaani ovat käyneet saman intin. Heidän laittamisensa maanpuolustustehtävissä maastoon ilman maa- ym. miinojen tuottamaa puolustusta on hulluutta. Vasemmistolaisiin, vanhoihin 30 vuotta vanhoihin ajatusmaailmoihin jämähtäneiden "mielipidejohtajien" ei saa antaa tuhota maanpuolustustamme. Se, että jotkin valtiot kylvävät miinoja lentokoneesta, on surullista. Suomen armeija merkitsee omat miinansa ja myös poistaa ne, kun välitön tarve on ohi. Edellä esitetty on vain yksi syy olla äänestämättä Halosta. Muitakin on .....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu