Räikkösten lisäksi ilmoittautui tänään Niinistön tukijoukkoihin myös Nokian entinen johtokunnan jäsen, ja useita kertoja maailman vaikutusvaltaisimpien naisyritysjohtajien joukkoon äänestetty Sari Baldauf.
Muita uusia urheilijanimiä tukilistalla ovat mm. Mikko, Jukka ja Saku Koivu, Markus Pöyhönen ja Mika Salo.
Kaksi "vähemmän salaista asetta"
Sunnuntaina Sauli Niinistön presidenttikampanja sai peliin kaksi vähemmän salaista asetta. Ehdokkaan pojat Matias Niinistö, 25 ja Nuutti Niinistö, 30, yllättivät tulemalla isänsä kampanjajuhlaan Kotkaan.
Pojat jättivät enemmät puheet isälleen keskittyen itse yleisön hurmaamiseen. Ehdokasperheen lähelle rynnineen yli tuhatpäisen kymiläisväen reaktioista päätellen se sujui.
0Äänestä
Avioton
Lapsi ja kulissimies kalpenevat perusperheen rinnalla.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ai mutta eihän siellä ole verotusta.
Räikkösten lisäksi ilmoittautui tänään Niinistön tukijoukkoihin myös Nokian entinen johtokunnan jäsen, ja useita kertoja maailman vaikutusvaltaisimpien naisyritysjohtajien joukkoon äänestetty Sari Baldauf.
Muita uusia urheilijanimiä tukilistalla ovat mm. Mikko, Jukka ja Saku Koivu, Markus Pöyhönen ja Mika Salo.
Kaksi "vähemmän
salaista asetta"