Hei vain kaikille! Olen paria kuukautta vaille 18-vuotias poika. Olen ollut koko pienen ikäni muita pyöreämpi ja läski nimityskin on tullut tutuksi. Yritin ylä-asteella salaa laihduttaa useita kertoja mutta ne jäivät yrityksiksi koska pelkäsin että kaverini saisivat tietää siitä ja pilkkaisivat minua. Vuoden 2005 maaliskuussa sain itsekurini kuntoon ja aloin laihduttamaan. Ensin söin vähemmän mitä olin yleensä syönyt jätin mm. ilta- ja välipalat pois kokonaan. Pikku hiljaa söin yhä vähemmän vähemmän... Kesäloman jälkeen kouluun palattuani koulun opettajat ja luokkatoverit eivät meinanneet tunnistaa minua koska olin kokenut niin hurjan muutoksen. Terveyden hoitajan tarkastuksessa puntarilla käytyäni huomasimme yhdessä että painoni oli tippunut 22 kiloa vuoden aikana (todellisuudessa alle puolessa vuodessa) elikkä painoin tuossa tarkastuksessa 57 kiloa vaatteet päällä. Tämän tarkastuksen jälkeen minulle määrättiin puntarilla
käynnit noin 3 viikon välein. Seuraavassa punnituksessa painoin 58 kiloa ja tunsin itsekkin että olen tyytyväinen painooni ja laihdutus voisi loppua. Mutta eipä näin käynytkään söin edelleenkin minimaalisen vähän päivän aikana esim. yhden leivän. Seuraavassa punnituksessa painoin 55 kiloa mutta huijasin terveyden hoitajaa laittamalla vyöni alle irroitettavan käsipainon joka painoi 3 kiloa. Sen jälkeen minun ei ole tarvinnut käydä valvotusti puntarilla mutta kotona
sitä harrastan kyllä useita kertoja päivässä. Elikkä painan tällä hetkellä 55 kiloa ja olen pitkä noin 177 cm. Olen alipainoinen mutta en itseäni sellaiseksi tunne, tuntuu vain kuin koko ajan mahani vain kasvaisi ja en ole päässyt eroon liika kiloistani. En pysty edelleenkään syömään kuin yhden todella pienen annoksen ruokaa päivässä jos syön enemmän tunnen itseni heti todella turvonneeksi ja lihavaksi. Tällä hetkellä olen hiukan masentunut ja koko ajan on huono olo, huimaa ja väsyttää. En halua hakea tähän apua koska en uskalla. Pelkään että minut pakotetaan taas syömään paljon ja lihoan.
käynnit noin 3 viikon välein. Seuraavassa punnituksessa painoin 58 kiloa ja tunsin itsekkin että olen tyytyväinen painooni ja laihdutus voisi loppua. Mutta eipä näin käynytkään söin edelleenkin minimaalisen vähän päivän aikana esim. yhden leivän. Seuraavassa punnituksessa painoin 55 kiloa mutta huijasin terveyden hoitajaa laittamalla vyöni alle irroitettavan käsipainon joka painoi 3 kiloa. Sen jälkeen minun ei ole tarvinnut käydä valvotusti puntarilla mutta kotona
sitä harrastan kyllä useita kertoja päivässä. Elikkä painan tällä hetkellä 55 kiloa ja olen pitkä noin 177 cm. Olen alipainoinen mutta en itseäni sellaiseksi tunne, tuntuu vain kuin koko ajan mahani vain kasvaisi ja en ole päässyt eroon liika kiloistani. En pysty edelleenkään syömään kuin yhden todella pienen annoksen ruokaa päivässä jos syön enemmän tunnen itseni heti todella turvonneeksi ja lihavaksi. Tällä hetkellä olen hiukan masentunut ja koko ajan on huono olo, huimaa ja väsyttää. En halua hakea tähän apua koska en uskalla. Pelkään että minut pakotetaan taas syömään paljon ja lihoan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jolle puhua avoimesti. Jos ei vanhempi tai kukaan muu kaveri, niin onhan noita nuorille tarkoitettuja puhelinnumeroita joihin voi soittaa anonyymnisti ja kertoa ongelmistaan. Apua saa, jos sitä uskaltaa hakea.
Tsemppiä! Ja vaikka kuinka tuntuu siltä, ettei voi kertoa kenellekään tai kukaan ei ikinä välitä tai vaan kiusaa, niin muista, että joka ilta joku ajattelee juuri sinua ennen nukahtamistaan.
tuo kommentti piristi minua :) kiitoksia
Olen sinua vähän vanhempi. Kävin viitisen vuotta sitten ihan samalta kuullostavan jutun. Oli ylipainoinen pullukka ja onnistuin laihduttamaan vuodessa noin 36 kiloa. Painoindeksini oli alimmillaan 17. Minä pääsin takaisin kuiville ihan omin avuin seuraavasti:
- pakota itsesi syömään n. 5 ateriaa päivässä. Yksi ateria voi olla vaikka kuinka pieni, pari ruokalusikallista keittoa tms. Oli miten pieni vain, niin pakota itsesi istumaan pöydän ääreen nauttimaan jokainen ateria ja tee se HITAASTI.
- ala syömään monivitamiineja. Ravintoaineiden puute aiheuttaa heikotusta ja huonoa oloa ja johtaa ennen pitkää hyvin vakaviin sairauksiin.
- ala syömään TERVEELLISTÄ ruokaa ! Sen vähän mitä syöt, niin yritä laskea tarkkaan että se on tervellistä ts. eli että saat siitä kaikki vitamiinit, kivennäisaineet yms. Jos leipää syöt niin syö täysjyväistä ruisleipää ilman voita mutta juustoa, salaattia, kurkkua, tomaattia yms. siinä päällä.
Miten mulle kävi? Pakotin itseni syömään normaalisti, ja ruokahaluni palasi. Suurin osa painostanikin palasi. Se on se jojo-ilmiö. Syy oli se että söin liian epäterveellisesti roskaruokaa. Sitten vuoden kuluttua aloitin laihduttamisen uudestaan nyt terveellisellä ruualla ja paremmilla tiedoilla. Yksi sääntö oli että paino ei saa laskea enempää kuin 2 kiloa kuussa. Joo, mee muuten laihdutus- ja ravintopalstoille hakemaan kunnon ohjeita painonhallintaan.
Olit kauan aikaa pulleampi kuin muut ja se ilmeisesti vaivasi sinua niin kauan, että se vaihe on iskostunut sun mieleesi ja vaikuttaa edelleen sun ajatteluusi. Et näe että olet nyt erilainen, et ole enään se luokan tukeva poika jonka itsetunto on sirpaleina.
Luota siihen mitä toiset sanovat sinusta, et ole lihava eikä kukaan ajattele mitään ilkikurista jos alat syömään normaalisti ja painosi nousee jonkun verran, päinvastoin.
Toisaalta anoreksia on yhtä helvettiä minulle mutta vielä kauheampaa on se kun syön kunnolla ja tunnen itseni kuoleman tuomion ansaitsevaksi. Elikkä tämä tauti on yhtä helvettiä mutta mitä voin tehdä asialle kun tämän helvetin ainoa valoisa puoli on huomata että on laihtunu? siis tulen tyytyväiseksi kun olen laihtunut... mutta toisaalta laihdutus on sitä helvettiä... menipä nyt vaikeaksi :> mutta toivon että joku ymmärsi koska tunnen että nuo ovat esteitä parantumiselleni
Tästä tulee pitkä viesti, mutta senkin uhalla, ettet edes jaksa lukea...:
Mitäs jos yrittäisit samaa keinoa ylös anoreksiasuosta kuin itse käytin? OIKEAA Liikuntaa: iloa siitä, omasta jaksamisesta, ja lopulta myös omasta kehosta! (heti alkuun, kun olet alipainoinen, ei liian rajua...) Olen 20v tyttö, ja painin rajusti anoreksian kanssa vielä vuosi pari sitten.
Olen aina ollut urheilullinen, ja vuosi sitten aloin työstää asenteitani syömisen ja liikkumisen suhteen. Huomasin nimittäin, että urheilukin alkoi olla minulle vain paniikinomaista energiankulutusta, ja sitä en halunnut. Lisäksi sain jatkuvasti vammoja, kun aliravittu kroppa ei palautunut. En halunnut ottaa sitä riskiä, että menetän liikkumiskykyni jonkun vamman takia!
Aloin kiinnittää huomiota siihen, miten saisin oikeasti TULOKSIA treeneistäni, ja ennen kaikkea: miten nauttisin siitä ja jaksaisin olla treeneissä hyväntuulinen ja sosiaalinenkin, solmia kontakteja, niinkuin nyt elämässä on tarkoitus :) . Aloin syömään tarpeeksi ja tein itselleni tavoitteellisen treeniohjelman, johon sisältyy sekä aerobista että salitreeniä. Otin mukaan kunnon palautumisjuomatkin ja aloin syömään tasaisin väliajoin. Ääriterveellisesti syön yhä, mutta takuulla tarpeeksi, jopa yli kulutuksen varmasti usein. Ja kas kummaa - se, mikä on tullut lisää painoon, on tullut lihaksena, joista olen saanut hyvää palautetta ja huomannut itsekin suuren eron voimissa ja jaksamisessa!
Olen oppinut syömään sellainen ajatus mielessäni, että nyt ravinto menee kehooni ja vahvistaa sitä, nyt lihasten hiilihydraattivarastot täyttyvät ja kehoni saa rakennusaineita, vahvistuu. Luon mielessäni mielikuvia tästä, siitä, miten vanhat, sairaiden vuosien vammat imevät itseensä rakennusaineita ja korjaantuvat. Näin minulla on hyvä mieli syödessä ja voin sama ajatus mielessäni myös viettää lepopäiviä, ollen kavereiden kanssa.
Tosiaan, painoni on noussut roimasti anorektisimmista ajoista, mutta kukaan ei koskaan ota uskoakseen, miten paljon. Lihakset erottuvat, enkä ole "lösähtänyt" mihinkään. On roskamedian luoma illuusio ajatella, että paljon syöminen = rasvalisäys kehossa! Puhdas, terveellinen ja luonnollinenruoka rakentaa, hyvät rasvatkin ovat koostumukseltaan sellaisia, että niitä elimistö tarvitsee kaikkeen muuhun niin paljon, etteivät ne helpolla varastoidukaan!
Tässä siis yksi ajatustapa, jota voisi kokeilla soveltaa. Liikuntaakaan ei siis ole tarkoitus viedä pakkomielteiseksi, liiallisuuksina se on kuin epäonnistunut psyyken hoitomuoto, joka vain syö kroppaa eikä tuota tuloksia. Kun treenaa, treenaa sopivan määrän keskittyen ja innolla, sitten antaa keholle lepoa ja ravintoa, jotta se ottaa asian positiivisena vastaan ja prosessi pysyy tarkoituksenmukaisena:)
Näin. Yksi väylä parantua, eikä takuulla ainoa! Tulet vain ylös sieltä suosta takas tähän maailmaan, ja lopetat liian itseesi katsomisen, joka vie turhaa energiaa elämänilolta.
Rakkaudella Tiuhti
Tuo viimeinen kommentti todella piristi mieltäni ja aion todellakin kokeilla miten tuollainen elämän tapa alkaisi luonnistumaan. Kiitos todella paljon! Tulee vain mieleen että kun jotkut ovat näillä palstoilla sanonut että täältä ei saa hyviä vinkkejä paranemiseen mutta minä ainakin olen saanut! Sillä ihmiset jotka tätä eivät ole kokeneet eivät tosissaa n pysty auttamaan koska he eivät tiedä että kuinka vaikeaa parantuminen on. Varsinkin tälläiset kommentit minua ihmetyttävät "Syöt vain kunnolla ja otat painosi takaisin" ei ole niin helppoa miltä kuulostaa..