Saanen taas pitkästä aikaa laina ystäväni Esko Seppäsen Eurooppa-asiantuntemusta ?
Liittyy perustuslakiluonnoksen hyväksymiseen.
Ja Seppänen kertoo:
" Eduskunnan toinen konventtiedustaja Kimmo Kiljunen vei yleiskeskustelun aikana puheenjohtaja Giscardille lapun, jossa hän pyysi puheenvuoroa. Hän oli lappuseensa kirjoittanut, että oli hänen syntymäpäivänsä. Giscard ojensi naureskellen lapun Sir Johnille, joka lisäsi Kiljusen nimen puhujalistalle. Puheessaan Kiljunen onnitteli itseään syntymäpäivänsä johdosta, mutta ei esittänyt minkäänlaisia varaumia konventin loppuasiakirjaan. Itse asiassa eduskunnan edustaja Kiljunen oli konventissa enemmän liittovaltiolaisten eurodemareiden kuin Suomen edustaja."
KUTEN LIPPONEN ON JUURI ÄSKEN TEROTTANUT JURII TÄLLAISESTA EDUSTUKSELLISUUDESTA ON KYSE PRESIDENTIN VAALEISSA.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.