Muutama vuosi sitten Belgia kuohui kun pedofiilien murhat paljastuivat. Rikolliset olivat ryöstäneet lapsia kaduilta, Itäeuroopasta jne. Sitten lapset joutuivat joukkoraiskauksen kohteeksi. Lapset rahastettiin pornoteollisuuden avulla ja hirvitävän kiduttamisen jälkeen heidät tapettiin kuin koirat ja haudattiin milloin mihinkin. Mutta miksi koko raaka lasten murhavyyhti jäi lopulta tutkimatta? Pedofiilirikokset alkoivat ulottua Belgian poliittista huippua. Siihen oli sekaantunut pappeja, poliisipääliköitä ja polittisen eliitin jäseniä. Koko homma raukesi kun paljastui, että vapaamuurarijärjestön johtojäseniä oli hommassa mukana. Vaapaamuurarijärjestö on jumalankieltäjiin ja saatanapalvojiin varrattavissa oleva järjestö ja Bryssel on vapaamuurareiden todellinen keidas. Sieltä on ihmiskunnan karmeimpia julmuuksia johdettu aiemminkin. Ei ihme, että raaka lasten joukkoraiskaaminen ja murhaaminen tapahtui juuri Brysselissä ja Belgiassa. Tämä on asia, joka pitää Kataisenkin tietää. Hänen kannattaa ottaa etäisyyttä vapaamuurareihin, ennen kuin nimet lataistaan pöydälle. Sekin aika vielä tulee.
Belgian pedofiilimurhista
tutsut
177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Saulia vetässy pienenä,kun sillä on mulkosilmät.