EI NATOON

Lipposen Paavon töksäyttelyjä kuunnellessa tulee väkisin mieleen Ahtisaaren ja Rehnin välinen vaalikamppailu. Sen tuoksinassa Martti Ahtisaari tuli jossain tentissä lausuneeksi sellaisenkin viisauden että hän on mukamas Rehniä ’kriittisempi EU:ta kohtaan. Samaa sanoo nyt Lipponen; ’Halonen on pidättyvämpi NATON suhteen’. Muutaman kerran Ahtisaaren presidenttikauden aikana ja vielä joskus sen jälkeenkin on käynyt mielessä että missähän se suurempi kriittisyys oikein on näkynyt?
Voisikohan tällaista tietoista harhaanjohtamista kutsua ihan valehtelemiseksi. Todennäköisyys sille, että NATON kanssa kävisi samalla tavalla on suuri. Lipposen pyrkimyksessä etsiä eroavuuksia ehdokkaitten natolinjauksista tuntuu nyt kyllä väkisin yrittämisen hapan sivumaku. Parasta luottaa suoraselkäiseen Niinistöön joka selkeästi ilmoittaa että NATO:on liittymisestä järjestetään kansanäänestys.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tottakai natoon mennään kansanäänestyksellä. Ei se Niinistön oma juttu ole, vaan meidän oikeus. Koitas nyt ymmärtää että Niinistön ja Halosen Nato käsitykset ovat erilaisia.
Niinistö menis melkein heti nyt.
Mutta Halonen laittais nekin rahat SUOMEN omaan puolustuksee, koska Nato tulisi liian kalliiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilman kansanäänestystä kirjoitti:

Lipposen Paavon töksäyttelyjä kuunnellessa tulee väkisin mieleen Ahtisaaren ja Rehnin välinen vaalikamppailu. Sen tuoksinassa Martti Ahtisaari tuli jossain tentissä lausuneeksi sellaisenkin viisauden että hän on mukamas Rehniä ’kriittisempi EU:ta kohtaan. Samaa sanoo nyt Lipponen; ’Halonen on pidättyvämpi NATON suhteen’. Muutaman kerran Ahtisaaren presidenttikauden aikana ja vielä joskus sen jälkeenkin on käynyt mielessä että missähän se suurempi kriittisyys oikein on näkynyt?
Voisikohan tällaista tietoista harhaanjohtamista kutsua ihan valehtelemiseksi. Todennäköisyys sille, että NATON kanssa kävisi samalla tavalla on suuri. Lipposen pyrkimyksessä etsiä eroavuuksia ehdokkaitten natolinjauksista tuntuu nyt kyllä väkisin yrittämisen hapan sivumaku. Parasta luottaa suoraselkäiseen Niinistöön joka selkeästi ilmoittaa että NATO:on liittymisestä järjestetään kansanäänestys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu