Onko S. Niinistö ryhtynyt vetämään Messiaan roolia ja maahan on noussut saulimania?
Siltä ainakin näyttää vierestä katsovasta ja paljon kokeneesta. Tulee mieleen 30-luku: näytetään niille.
Siteeraan erästä kirjoitusta:
"Minä uskon, että Niinistön valinta on ensi askel kohti aktiivisempaa ja yritteliäämpää Suomea kautta linjan, pienestä suureen. Ei Suomen kansan elämäntehtävä ole notkua soppajonoissa ja piipeertää sieltä vain neljä kertaa vuodessa äänestämään demareita. Suomi on yhä kauempana siitä haavekuvasta, jonka Eino Leino, Kallela, Sibelius ja kumppanit aikoinaan maalasivat, jonka pitäisi olla perusta itsenäisen kansan itsetietoiselle olemassaololle eurooppalaisen yhteisön jäsenenä. Minulle Niinistö on kuin suomalainen hakkapeliitta, Suomen kansainvälisen menestyksen keulakuva. Silloin oli sota ja nyt on talouden sota, kummatkin vaativat juuri sitä samaa lujuutta jota Niinistössä on. Hänen omia sanoja lainatakseni: "Näytetään niille. Eivät ne niin kovia ole".
Tuossa on uhoa. psykologiassa tiedetään, että se, joka uhoo, on henkisesti pieni ja kypsymätön. Puuttuu sellaisia henkisiä rakenteita, joita yhteistyö edellyttää. Uhoa nahdään esim. jääkiekkokaukalossa ja urheiluareenoilla. Sen takana on usein itsetunto-ongelma, tarve näyttää muille, että on kova ja vahva mies.
Minua pelottaa nyt tämä uho ja mania. Eihän presidentin tehtävä ole ottaa hoitaakseen asioita, jotka kuuluvat hallitukselle. Eihän hän voi ryhtyä näyttämään muille... voi hyvä luoja sentään! Kyllä tässä nyt Messiasta haetaan ja siitä ei hyvä seuraa. Se on selvää jokaiselle historiaan perehtyneelle.
MINUSTA MAAN ONGELMA ON EPÄTASAINEN KAKUNJAKO EIKÄ SE OLE NÄYTÖN PAIKKA MUILLE. SE ON SOLIDAARISUUDEN PAIKKA..........

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vasemmistohan se uhoaa NATO-kauhukuvillaan, vie-
läpä takinkääntäjän elkein... Voi voi.
N:ro 3
kannaotto kirjoitukseeni. Ja vielä ohjeet miten äänestä............kiitti kauheesti!
ennen kuin siitä voi mitään jakaa...
ääni Saulille!!!
jako ei suju tasapuolisesti. Se on suurin ongelma.
Sauliko se niitä kakkuja leipoo ja jakaa sitten kaikille, varsinkin pienipalkkaisille ja työttömille? Vaarallista harhaa...
Ennen vaaleja: Isä ja äiti, äänestäkää sitä Saulia, kun se antaa meille rahaa.
Vaalien jälkeen: Isä ja äiti, koska se Sauli antaa meille sitä rahaa?