Kyllä Yle taas osaa... Puolustaa demareita meinaan. Hupsista, kuinka ollakaan eilenkin (siis vaalien alla) päätettiin näyttää uusintana dokkari ammattiyhdistysliikkeen "hyvistä teoista" ja katsojaa peloteltiin YT-neuvotteluilla kun "pahat porvarit" laittaa "kunnon työläisiä" piahalle viiden päivän varoitusajalla.. Huh huh.
Kuka kertosi televisiossa siitä, että kannattamatonta yritystoimintaa ei pysty kukaan pitämään pystyssä, ei varsinkaan duunarit, koska nämähän eivät ole missään tilanteessa valmiita joustamaan omista eduistaan. Sehän nähtiin jo Paperin lakossa, kun koko kansantalous istuttiin kuralle.
Duunarille oma napa on tärkein, sen ympärillä pitäisi pyöriä koko kansakunta mielellään vielä maailmakin. Pahimpia ovat juuri ne joilla on kaikkein vähiten annettavaa eli matalasti koulutetut. Ne eivät ymmärrä mitään nykymaailamn menosta - ja pahinta, niitä ei kiinnosta. Sen mitä ne osaavat on istua ja lakkoilla, pitää kynsin hampain kiinni työpaikastaan, vaikka nuoremmilla ja osaavammilla olisi koko yrityksen ja yhteiskunnankin kannalta enemmän annettavaa.
Olisiko jä vihdoin syytä tunnustaa, että me emme elä tässä maailmassa yksin. Yrityksillä kilpailu on kovaa ja siihen ei ole syynä yksin "ikävät pomot" tai rahan ahneet osakkeenomistajat. Kun ennen myytiin maitoa monopoliasemassa omalla kylällä, niin nykyään niistä maidonostajista kilpailee jo 100 myyjää. Jos haluat edelleen myydä sinun on sopeuduttava ja se ei onnistu jääräpäisesti inttämällä vanhoista ajoista tai menetetyistä eduista.
Toivottavasti SAK ja YLE:kin ymmärtäisivät tämän. Onneksi SAK:sta moni fiksu on jo loikannut Loimaan kassaan!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.