mitä valtionvarainministerimme S.Niinistö on saanut aikaan. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000627&posting=22000000009814095
Suuyritysten ahneuden ja voitonhimon tähden Suomesta on tullut pahoinvointivaltio. Kun suuryritysten etu on kysymyksessä, ihmiselämällä ei ole mitään arvoa. Kaikkein heikoimmat kärsivät eniten. Niiltä riistetään eniten, jotka muutenkin kärsivät puutetta Niinistöllä on ollut suuri osuus siihen. Onhan hän avoimesti ajanut sosiaaliturvan purkamista, palkkatason alentamista, ja työntekijöiden joustamista. Niinistö on moukka joka riistää kaikkein köyhimmiltä. Kuinka paljon työntekijöiden pitää vielä joustaa? On käsittämätöntä että täytyy tehdä vähintään 3 pätkätyötä että pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Eikä ehdi käytännössä koskaan olemaan kotona. Vietä siinä sitten laatuaikaa perheen parissa!
Miten epäinhimillisiksi työolojen on tultava, jotta se tyydyttää Niinistön verenhimoa? Samaan aikaan kun toisaalla Suomessa koetaan mitä vaurainta aikaa, toisaalla Suomessa koetaan mitä äärimmäisintä kurjuutta. Suomi on jakautunut kahtia. Rikkaisiin ja köyhiiin. Kaikesta köyhien, asunnottomien ja syrjäytyneiden kärsimyksestä saamme kiittää kahta Suomen vihatuinta ihmistä: Iiro Viinasta, ja Sauli Niinistöä.
Ei ikimaailmassa Niinistön kaltaista julmuria ja piiskuria presidentiksi!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyseiset herrat pelastivat Suomen konkurssilta. Tätä ei tavallinen tallaaja helposti tule ajatelleeksi.