VÄYRYSEN MEDIAPELI

Paavo Väyryselle naurettiin kun hän syytti Mediaa monista vaalitappioistaan. Ei naurata enää. SDP ja Erkon suhde tiedetään ja Moskovasta kuuluu kummia.

NKP:n keskuskomitean arkistojen mukaan Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on toiminut maanpetoksellisella tavalla antaen luottamuksellisia tietoja Neuvostoliittoon maamme sisäisistä asioista (A-Studio 20.1.2006). Liikasen kerrotaan mm. sanoneet 1986 Moskovassa NKP:n Keskuskomitean kanssa käymissään keskusteluissa: "Meidän tulee ryhtyä toimiin läntisten tiedotusvälineiden neutralisoimiseksi. Näiden tiedotusvälineiden toiminta on vaarallista poliittisesti ja moraalisesti. Neuvostoliiton tulee panostaa tv-toiminnan lisäämiseksi Eurooppaan".

Koiviston vastaehdokkaasta Paavo Väyrysestä Liikanen sanoo, että: "Väyryselle on tulossa kurinpalautusta ja Koivisto ryhtyy toimiin hänen (Väyrysen) suitsimiseksi ja häntä tullaan varoittamaan kaikella vakavuudella".

NKP:n henkilökuvan mukaan Liikanen on "erinomaisen avomielinen erityisesti kahdenkesken" sekä "taipuvainen antamaan luottamuksellista tietoa".

Muutama vuosi sitten virkamies Mattilan annettua Venäjälle avoimia EU-dokumentteja, joutui hän valtakunnan oikeuteen. Jäätteenmäki joutui myös syytteeseen otettuaan vastaan Irak-koalitiota koskevia dokumentteja. Ei voi olla mahdollista, että Liikasta koskevat raskaat syytteet jätettäisiin käsittelemättä oikeudessa.

Erkki Liikasen tulee jättää tehtävänsä välittömästi siihen saakka kunnes tuomioistuin on käsitellyt hänen tapauksensa. Myös hänen aikaisempi toimimisensa Suomen edustajana korkeassa EU-virassa Komissaarina vaatii hänen maanpetossyytöksiensä perinpohjaista selvittämistä.

A-Studion ohjelma antoi myös Kalevi Sorsasta erittäin epäilyttävän kuvan. Sorsa kuvattiin NKP:ssa erittäin luottamukselliseksi yhteistyöhenkilöksi. Ei ole yllättävää, että Sorsan entinen poliittinen avustaja Nevala toimii salaisen poliisimme (Suopo) päällikkönä estämässä mm. Stasi-listan julkistamista.
Vielä kun tähän liitetään SDP:n keskenään valitsema Korkein Oikeus, SAK:n ylivalta, sekä lähes monopolina toimiva demareita hännystelevä Aatos Erkon media, on demokratia vain haave Suomessa.
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos Erkki Liikasta ei tuoda oikeuden eteen syytettyna maanpetoksesta, kun on noin selva tapaus, niin Suomi ei sitten todellakaan ole mikaan oikeusvaltio!
Voi helvetti sentaan, ajattele! Mies vuosi tietoja Neuvostoliittoon ja se tiedetaan ja voidaan todistaa!
Miksi mitaan ei sitten tapahdu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakoojatar kirjoitti:

Paavo Väyryselle naurettiin kun hän syytti Mediaa monista vaalitappioistaan. Ei naurata enää. SDP ja Erkon suhde tiedetään ja Moskovasta kuuluu kummia.

NKP:n keskuskomitean arkistojen mukaan Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on toiminut maanpetoksellisella tavalla antaen luottamuksellisia tietoja Neuvostoliittoon maamme sisäisistä asioista (A-Studio 20.1.2006). Liikasen kerrotaan mm. sanoneet 1986 Moskovassa NKP:n Keskuskomitean kanssa käymissään keskusteluissa: "Meidän tulee ryhtyä toimiin läntisten tiedotusvälineiden neutralisoimiseksi. Näiden tiedotusvälineiden toiminta on vaarallista poliittisesti ja moraalisesti. Neuvostoliiton tulee panostaa tv-toiminnan lisäämiseksi Eurooppaan".

Koiviston vastaehdokkaasta Paavo Väyrysestä Liikanen sanoo, että: "Väyryselle on tulossa kurinpalautusta ja Koivisto ryhtyy toimiin hänen (Väyrysen) suitsimiseksi ja häntä tullaan varoittamaan kaikella vakavuudella".

NKP:n henkilökuvan mukaan Liikanen on "erinomaisen avomielinen erityisesti kahdenkesken" sekä "taipuvainen antamaan luottamuksellista tietoa".

Muutama vuosi sitten virkamies Mattilan annettua Venäjälle avoimia EU-dokumentteja, joutui hän valtakunnan oikeuteen. Jäätteenmäki joutui myös syytteeseen otettuaan vastaan Irak-koalitiota koskevia dokumentteja. Ei voi olla mahdollista, että Liikasta koskevat raskaat syytteet jätettäisiin käsittelemättä oikeudessa.

Erkki Liikasen tulee jättää tehtävänsä välittömästi siihen saakka kunnes tuomioistuin on käsitellyt hänen tapauksensa. Myös hänen aikaisempi toimimisensa Suomen edustajana korkeassa EU-virassa Komissaarina vaatii hänen maanpetossyytöksiensä perinpohjaista selvittämistä.

A-Studion ohjelma antoi myös Kalevi Sorsasta erittäin epäilyttävän kuvan. Sorsa kuvattiin NKP:ssa erittäin luottamukselliseksi yhteistyöhenkilöksi. Ei ole yllättävää, että Sorsan entinen poliittinen avustaja Nevala toimii salaisen poliisimme (Suopo) päällikkönä estämässä mm. Stasi-listan julkistamista.
Vielä kun tähän liitetään SDP:n keskenään valitsema Korkein Oikeus, SAK:n ylivalta, sekä lähes monopolina toimiva demareita hännystelevä Aatos Erkon media, on demokratia vain haave Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu